Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin
Vasenkätisten päivä on taas
13.8.2011 klo 0.06 | Niko Lipsanen
Tänään 13.8. on taas kansainvälinen vasenkätisten päivä. Tänä vuonna se osuu sopivasti lauantaiksi, mutta vuosittain Akaan Viialassa järjestettävät Vasenkätisten vestivaalit pidettiin silti jostakin syystä jo viikko sitten. En mennyt tänäkään vuonna paikalle. Vuoden vasenkätiseksi olivat valinneet Jörn Donnerin.
Tieteen Kuvalehdessä oli keväällä mielenkiintoinen artikkeli kätisyydestä, sen esiintymisestä eläinkunnassa ja roolista evoluutiossa. Lähestulkoon kaikki eläimet vaikuttaisivat suosivan jompaa kumpaa puolta – jos ei aina kätisyydessä niin sitten vaikka silmäisyydessä.
Ei-laumaeläimillä kätisyydessä on enemmän vaihtelua eri yksilöiden välillä kun taas laumassa suositaan yhdessä samaa puolta. Useimmilla eläimilläkin oikeapuolisuus näyttää olevan yleisempää kuin vasenpuolisuus.
Samapuoleisuus ei välttämättä ole lauman etu. Esimerkiksi saalistaja voi hyötyä siitä, jos kalaparvi lähtee aina pakoon samaan suuntaan. Myös ihmisyhteisöjen kehityksessä erikätisyydellä on saattanut olla merkittävä rooli: kamppailuissa vasenkätiset ovat voineet yllättää oikeakätiset vastustajat poikkeavilla liikkeillään.
Kätisyyttä ilmiönä voi lähestyä yllättävänkin monesta näkökulmasta. Vasenkätisyys ei ole vain biologiaa ja evoluutiota. Eri blogeissa (tässäkin) on paljon kirjoituksia, joissa kerrotaan arkisesta elämästä oikeakätisessä maailmassa. Monista arkisia ja juhlavampiakin esineitä, kuten leivoshaarukoita, saa myös vasenkätisinä. Ja on vasenkätisyydestä kirjoitettu runoja ja romaanejakin.
Filosofisesti voidaan kysyä, mitä ”vasen” ja ”oikea” ylipäänsä ovat? Niiden määritteleminen on itse asiassa turkasen vaikeaa. Kirjoitin tästä joitakin vuosia sitten artikkelin, jonka olen julkaissut vasenkätisyyssivustollani (Kätisyyden ontologiasta).
Tänään on kuitenkin se päivä vuodesta, kun on aika muistaa vasenkätisiä ystäviä ja sukulaisia – jos ei muuten, niin onnittelemalla.
Kuvassa on kaksi vasenkätistä leivoshaarukkaa.
Uusimmat artikkelit
Keskeisimmät aihepiirit
- Kulttuurit - savolais- ja karibialaisjuttuja, kieliasiaa ym.
- Kulutus - tavaroita, syömisiä ja ostotottumuksia
- Kuulumiset - blogin henkilökohtaista-osasto
- Matkat - matkajuttuja ja reissuvalokuvia
- Paikat - sijainnilliset merkitystihentymät
- Uskonto - kristinuskosta, ateisteista, joskus islamistakin
- Web - blogit, WordPress ja muuta nettijuttua
- Yhteiskunta - politiikasta ja maailman toimimisesta
- Ympäristö - valintoja ja ympäristöpähkäilyä
Keskustelu
Kommentointitoiminto on pois käytöstä.
Ei vielä yhtään kommenttia tai paluuviitettä.