Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin
Talviaika 2011 alkaa sunnuntaina 30.10.
18.10.2011 klo 7.47 | Niko Lipsanen
Katso myös: Talviaika 2014
Muistuttelin noin kuukausi sitten talviaikatiedon hakijoita, että kelloja käännetään vasta lokakuun lopussa. Keväällähän käänteleminen tapahtuu suurinpiirtein kevätpäiväntasauksen aikoihin, mutta syyspäiväntasauksesta on takaisin talvi- eli normaaliaikaan vielä reilu kuukausi.
Vielä tänä viikonloppuna kelloja ei kuitenkaan käännellä, vaan vasta ensi viikolla. Kesäaika päättyy ja talviaika 2011 alkaa sunnuntaina 30. lokakuuta.
Olen monta kertaa kellojen kääntämisen yhteydessä myös muistuttanut siitä, että mielestäni moisesta pelleilystä pitäisi luopua. Saisi olla sama aika kesät, talvet. Tänä syksynä erikoisuutena on se, että naapurimaassamme Venäjällä kelloja ei enää käännetä. Venäjä siirtyi viime keväänä pysyvästi kesäaikaan (IS 27.4.11).
Suomessa kellojen kääntelyä jatketaan, ja niinpä Helsingin ja Pietarin välinen aikaero kasvaa talvisin kahteen tuntiin. Tämä on aiheuttanut ongelmia ainakin Allegro-junien aikataulujen kanssa, mutta mistäpä rautateillä ei nykyisin ongelmaa saataisi aikaiseksi (ES 2.8.11).
Ongelma on käsittääkseni jo ratkaistu. Monesta muustakin ongelmasta päästäisiin eroon, jos Suomessakin päätettäisiin luopua kesä- ja talviaikojen välisestä erosta.
Saman uudistuksen yhteydessä Venäjä karsi myös aikavyöhykkeidensä määrään. Entisen 11 sijaan niitä on nyt vain yhdeksän. Itäisin vyöhyke poistettiin, ja Samara ja Udmurtia siirrettiin Moskovan aikaan. Lähes koko Euroopan-puoleinen Venäjä onkin nyt yhdellä ja samalla Moskovan aikavyöhykkeellä.
Kahden tunnin aikaero valtakunnan ulkorajalla ei siten Venäjän mittakaavassa tuntune kovin suurelta, kun samanlaisia eroja on naapurivyöhykkeiden välillä maan sisälläkin. Ulkorajoilta löytyy suurempikin ero: Vladivostokin aika on Kiinan aikaa kolme tuntia edellä.
Tässä talviaikajutussa on Venäjän erinomaisen päätöksen kunniaksi kuva talvisesta, joskaan ei lumisesta, Pietarista. Jossakin siellä päin on myös artikkelin kirjoittaja silloin, kun tämä artikkeli ilmestyy ajastettuna näkyville blogiin.
Tähän artikkeliin on jätetty 3 kommenttia ja/tai paluuviitettä.
Uusimmat artikkelit
Keskeisimmät aihepiirit
- Kulttuurit - savolais- ja karibialaisjuttuja, kieliasiaa ym.
- Kulutus - tavaroita, syömisiä ja ostotottumuksia
- Kuulumiset - blogin henkilökohtaista-osasto
- Matkat - matkajuttuja ja reissuvalokuvia
- Paikat - sijainnilliset merkitystihentymät
- Uskonto - kristinuskosta, ateisteista, joskus islamistakin
- Web - blogit, WordPress ja muuta nettijuttua
- Yhteiskunta - politiikasta ja maailman toimimisesta
- Ympäristö - valintoja ja ympäristöpähkäilyä
Niko Lipsanen 28.10.2011 klo 22.39:
Kelloja käännetään sunnuntaina siis tunnin verran taaksepäin. Siirtosuunnan muistaa siitä, että sekä keväällä että syksyllä kelloja käännetään tunti kesään päin.
Niko Lipsanen 29.10.2011 klo 2.55:
Helsingin sanomien teematoimituksen esimies Susanna Pasula on kirjoittanut kellon kääntelystä varsin osuvan kolumnin otsikolla Myymme aikaa, ostamme valoa (HS 29.10.11):
Se, mikä minulle oli Pasulan kirjoituksessa uutta, oli se, että kellojen kääntelyssäkin on takana direktiivi. Niinpä tietysti. EY sääti direktiivin vuonna 1980, Suomi tuli kääntelyyn mukaan 1981, ja nykyisin direktiivi sitoo meitä, koska olemme EU:n jäseniä. Suomen oma päätös ei siten riitä siihen, että lopettaisimme moisen pelleilyn.
Jyri Väätäinen 31.10.2011 klo 1.55:
Osuva kirjoitus. Kellojen siirtäminen lisää stressiä ja koko hommassa ei ole mitään järkeä. Joukkoliikenne muun muassa kärsii tästä ja matkustajat ovat ajasta sekaisin – joku kenties unohtaa kääntää kelloa ja menee väärän ajan mukaan… Jokavuotista. Saisi kyllä lopettaa tuollaisen kääntelyrumban.
Venäjän duuma oli jo asialla, Venäjällä ei kelloja enää käännetä. Hyvä!
Kirjoitin myös oman näkökannan omassa blogissani http://hpguru.fi/taas-siirretaan-kelloja/.