ETUSIVU AIHEPIIRIT ARKISTO BLOGIN ESITTELY TILAA!

Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin

AIHEET

Serlan vessapaperi pärjäsi ruotsalaistestissä

Serla wc-paperi

Tuli naapurissa käydessä katseltua Ruotsin televisiota. Itsellänihän ei telkkaria ole, ja vaikka olisikin, niin voisi ruotsalaiskanavien katselu jäädä vähälle. Kyläillessä sitä nyt tuli kuitenkin nähtyä. Tällä kertaa ruudusta näkyi jokin ruotsalainen kuluttajaohjelma, jossa vertailussa olivat vessapaperit.

Ensin vedettiin rullat pitkiksi ja katsottiin, mikä papereista ylettää pisimmälle. Ylivoimainen voittaja tässä lajissa oli Serlan paperi.

Sitten laitettiin rullat vaa’alle punnittaviksi ja vertailtiin kilohintoja. Todettiin, että Serla oli myös halvinta.

Kolmannessa testissä mitattiin lujuutta jonkin tekosormen ja vetolujuusmittarin avulla. Osoittautui, että kestävintä papereista oli Serla.

Tässä vaiheessa alkoi epäilyttää, että onkohan tämä ohjelma sittenkin jokin Serlan ostama mainos.

Viimeisenä pystytettiin kadulle bajamajatyyppinen huussi ja pyydettiin ihmisiä testaamaan. Tällä kertaa voiton vei Lambi. Serlaa haukuttiin kovaksi.

No, ruotsalaiset varmaankin ovat vähän hienoperseitä. Eihän sellaisilla Lambin tapaisilla pehmopapereilla mitään tee. Jos tavara on yhtään pehmeämpää, niin nehän vain levittävät sen pitkin vakoa. Paperissa pitää olla vähän karkeutta, että se pyyhkii kunnolla. Pelkkä kovuus ei toki riitä: kova ja sileä paperi on kuin yrittäisi aikakauslehdellä pyyhkiä.

Vaikka Lambi veikin viimeisen erän, niin testin voittajaksi valittiin Serla. Sattui sopivasti, että juuri sitä oli vessan hyllyssä, niin sain juttuun kuvankin. En tosin ole varma, onko kyseessä sama Serla. Tuo meidän paperimme kun on tuollaista vähän kellertävää, mutta ohjelmassa se näytti yhtä valkoiselta kuin muutkin. Ehkä ruotsalaiset ovat siinäkin sen verran hienostelevia, ettei keltainen paperi kelpaa.

Useammin kuin Serlaa meillä on kuitenkin X-tran tai Lidlin vessapapereita. X-traa siksi, että lähiympäristömme on piiritetty S-ryhmän kaupoilla. Niissä se on halvin vessapaperipaketti, eikä ole vaikuttanut sen huonommalta kuin muutkaan. Ruotsalaisten testissä se tosin jäi viimeiseksi.

Vai olisiko Serla Suomessakin halvempaa? Vessapapereihin ei ole merkitty kilohintoja, kuten ruokiin. Lidlissä on tainnut ainakin joskus olla hinta per pala. Lidlin paperit, mitä ne nyt sitten nimeltään ovatkin, eivät kuitenkaan olleet ruotsalaisohjelman testissä mukana.

Kuvassa on Serlan vessapaperia. Otin kuvan tänään 18.11.2011 (saa käyttää Creative Commons -lisenssin ehtojen mukaisesti).

Tähän artikkeliin on jätetty yksi kommentti tai paluuviite. Jatka sinä keskustelua!

Uusimmat artikkelit

Keskeisimmät aihepiirit

  • Kulttuurit - savolais- ja karibialaisjuttuja, kieliasiaa ym.
  • Kulutus - tavaroita, syömisiä ja ostotottumuksia
  • Kuulumiset - blogin henkilökohtaista-osasto
  • Matkat - matkajuttuja ja reissuvalokuvia
  • Paikat - sijainnilliset merkitystihentymät
  • Uskonto - kristinuskosta, ateisteista, joskus islamistakin
  • Web - blogit, WordPress ja muuta nettijuttua
  • Yhteiskunta - politiikasta ja maailman toimimisesta
  • Ympäristö - valintoja ja ympäristöpähkäilyä
  1. Niko Lipsanen 19.11.2011 klo 22.25:

    Tänään on kansainvälinen vessapäivä (IL 19.11.11.). Tuli kirjoitettua tämä juttu päivän verran etuajassa.

Kirjoita kommentti

 

Kommenttien linkkeihin ei lisätä nofollow-määrettä. Mainosmaiset linkit tai kommentit voidaan kuitenkin poistaa, ja kommenttispämmiin ylipäänsä suhtaudutaan nuivasti.

Trackback: http://aiheet.domnik.net/ai-2011/11/serla-ruotsi/trackback (?)