Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin

AIHEITA

Esittely Arkisto Aiheet Tilaa!

Talvipäivänseisaus 2011 on torstaina 22.12.

Kirjoittanut: Niko Lipsanen 16.12.2011 klo 3.13

Aiheet: , , ,

Talvipäivänseisauksen tarkka ajankohta vaihtelee joulukuun 21. ja 22. päivän välillä. Tänä vuonna 2011 talvipäivänseisaus on torstaina 22.12. Suomen aikaa klo 7.30 aamulla.

Talvipäivänseisaus

Talvipäivänseisauksen aikaan aurinko on eteläisimmillään suhteessa Maan asentoon. Talvipäivänseisaus se on kuitenkin vain pohjoisella pallonpuoliskolla. Eteläisellä pallonpuoliskolla on samaan aikaan kesäpäivänseisaus, sillä siellä on nyt kesä. Selkeämpää olisikin puhua talvipäivänseisauksen sijaan joulukuun seisauksesta, sillä joulukuu on yhtäaikaa molemmilla pallonpuoliskoilla, toisin kuin vuodenajat.

Talvipäivänseisauksen aikaan aurinko on matalimmillaan ja päivän pituus lyhyimmillään.

Joulua vietetään muutama päivä pohjoisen talvipäivänseisauksen jälkeen. Joidenkin teorioiden mukaan joulun ajankohta olisi asetettu paikalleen seisauksen ja sen ympärillä vietettyjen pakanallisten juhlien perusteella. Vaihtoehtoinen teoria, jonka mukaan ajankohta olisi saatu laskemalla yhdeksän kuukautta pääsiäisestä, lienee kuitenkin uskottavampi.

Kierrätin oheisen kaavion viimevuotisesta talvipäivänseisausartikkelista. Alkuperäisen version on piirtänyt Przemyslaw Idzkiewicz (Wikimedia Commons). Olen kääntänyt kuvan tekstit suomeksi ja tehnyt joitakin muitakin pieniä muutoksia. Kuvaa voi käyttää Creative Commons -lisenssin mukaisesti (lisenssi koskee sekä alkuperäistä kuvaa että muokkaamaani versiota).

Jaa sosiaalisessa mediassa

 

 

Uusimmat kirjoitukset

Keskeisimmät aihepiirit

  • Kulutus - tavaroita ja ostotottumuksia
  • Maantiede - oma tieteenalani
  • Matkat - matkajuttuja ja valokuvia
  • Paikat - sijainnilliset merkitystihentymät
  • Ruoka - syömistä ja juomista
  • Savolaisuus - heimoasiaa
  • Uskonto - kristinuskosta, ateisteista, joskus islamistakin
  • Web - blogit, WordPress ja muita nettijuttuja
  • Yhteiskunta - politiikasta ja maailman toimimisesta
  • Ympäristö - valintoja ja ympäristöpähkäilyä

 

TWITTER @nlipsane

    Keskustelu

    Ei vielä yhtään kommenttia tai paluuviitettä. Kirjoita sinä ensimmäinen!

    Kirjoita kommentti

     

    Kommenttien linkkeihin ei lisätä nofollow-määrettä. Mainosmaiset linkit tai kommentit voidaan kuitenkin poistaa, ja kommenttispämmiin ylipäänsä suhtaudutaan nuivasti.

    Trackback: http://aiheet.domnik.net/ai-2011/12/talvipaivanseisaus-2011/trackback (?)