Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin

16.1.2012 klo 5.52 | Niko Lipsanen

historia kulttuurit maantiede matkat ruotsi web

Tukholmassa tulee aina välillä käytyä ihan vain siksi, että laivayhtiön kanta-asiakkaana sinne pääsee aina välillä halvalla tai ilmaiseksikin. Onhan se kuitenkin ihan komea kaupunki, jossa riittää nähtävää, jos on aikaa tutustua.

Laivalla on jaossa Stockholm This Week What’s On Stockholm -lehtinen, josta voi katsoa mitä kaupungissa tapahtuu. Esitteessä kerrottiin muun muassa Etnografisen museon (Etnografiska museet) näyttelyistä, ja olipa siinä jopa tieto, että museoon on vapaa pääsy (Free entrance). Siispä suuntasimme siskon kanssa sinne.

Etnografinen sijaitsee sen verran kaukana Tukholman keskustasta, että ainakaan molempiin suuntiin ei viitsi kävellä, vaikka se mukava tapa liikkua kaupungissa onkin. Keskustasta sinne pääsee bussilla 69, kunhan vain saa jostakin hankittua lipun. Bussissa niitä ei myydä, ja kännykkälippuun olisi pitänyt olla ruotsalainen liittymä.

Perillä sitten selvisi, että olimme joutuneet perinteisen turistihuijauksen uhriksi. Tapahtumalehtisessä mainostettiin vapaata pääsyä, mutta museolla vain pyöriteltiin silmiä asiasta mitään tietämättöminä. Sisäänpääsy museoon maksoi 60 kruunua per nuppi ja Afganistan-erikoisnäyttelyyn toiset 60 kruunua.

Museolla ilmeisesti luottivat, että kun ovat saaneet turistit tulemaan kaupungin reunalle asti, niin eivät he enää takaisinkaan viitsi kääntyä. Se toimi tälläkin kertaa, ja maksoimme pyydetyt 240 kruunua eli noin 27 euroa siitä, että pääsimme molemmat niin museoon kuin Afganistan-näyttelyynkin.

Ei olisi pitänyt. Paitsi, että jo periaatteesta pitäisi olla alistumatta tuollaisiin huijauksiin, niin ei museo muutenkaan pääsymaksun arvoinen ollut. Jos on kiinnostunut erityisesti Pohjois-Amerikan intiaaneista, niin sitten maksu saattaa puoltaa paikkaansa – lähes puolet museosta oli omistettu heidän kulttuurilleen ja historialleen. Muita kulttuuripiirejä esiteltiin hyvin pintapuolisesti, jos lainkaan. Oli siellä pieni Japani-nurkkaus sekä vähän isompi Kongo-kulmaus, ja sitten tietysti se Afganistan-näyttely.

Afganistan-osio oli lopulta ehkä antoisin osa museokierrosta runsaan esineistön ansiosta. Silti pakostakin jäi pohtimaan, mihin enää nykyaikana tarvitaan tällaisia museoita. Kannattaako kokoelmille rakentaa seinällinen esittelytila, kun kaiken saman informaation ja paljon enemmänkin olisi havainnollisemmin voinut esittää netissä? Jos oikeasti kaipaisin tietoa jostakin museon esittelemästä kulttuurista, niin menisin ensin Wikipediaan. Luultavasti viisastuisin enemmän ja todennäköisesti viihtyisinkin paremmin.

Historiallinen esineistö tuo mennyttä aikaa lähemmäksi, ja siinä tuollainen näyttely vielä toistaiseksi päihittää Wikipedian. Kuitenkin, teknisesti ei olisi sen kummempaa katsella esineitä kuvina nettisivuilta kuin vitriineissään lasin takana. Paremminkin niitä pääsisi katsomaan, jos voisi pyöritellä esinettä ruudulla ja zoomata haluamiinsa yksityiskohtiin. Ja varmasti olisi tullut kaikille osapuolille halvemmaksikin ottaa kohteista kunnon kuvat kotisivuille kuin tuoda ne esille museoon.

En näe kauheasti tulevaisuutta Etnografiskan kaltaisille museoille. Eivät taida tosin nähdä itsekään, kun huijaamalla pitää asiakkaatkin houkutella.

Sellaiset museot, joissa museo kytkeytyy itse siihen paikkaan, jossa museo on, toimivat paremmin. Kun museorakennus on historiallinen jo itsessään, voi astua sisään historialliseen miljööseen ja eläytyä aiheeseen paremmin. Tai vaikka itse rakennus ei olisikaan se juttu, niin paikkakunnalla vieraillessaan on usein kiinnostunut juuri sen paikkakunnan historiasta. Silloin jaksaa katsoa sellaisenkin näyttelyn, joka itsessään sopisi paremmin nettiin.

Voi tosin olla, että tämä on maantieteilijän näkökulma. Paikkasidonnaisuus ei ehkä kaikille ole yhtä olennainen asia. Mutta kenen näkökulma pitäisi olla, jotta jaksaisi pitää Etnografiskan kaltaisia museoita enää kiinnostavina? Aika on ajanut niiden ohi.

Kuvassa on Tukholman etnografinen museo.