Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin

8.1.2012 klo 5.34 | Niko Lipsanen

eläimet kissat politiikka rikokset taide yhteiskunta

Taiteilijaksi kutsuttu Teemu Mäki tappoi 80-luvun lopulla kissan ja masturboi sen ruumiin päälle. Tämän hän kuvasi videolle, joka kuuleman mukaan on taidetta. Ainakin hän itse tuntuu pitävän sitä sellaisena.

Mäen kissantappovideo herättää kuumia tunteita edelleen. Viimeksi se on saanut monet harkitsemaan uudestaan, ketä äänestää, kun selvisi, että Mäki tekee yhden presidenttiehdokas Paavo Arhinmäen (vas) kampanjavideoista kampanjajulisteista.

Palataan politiikkaan vähän jäljempänä. Katsotaan ensin sitä, mitä Mäen video kertoo nykytaiteesta. Nykytaiteeksihan se nytkin yli 20 vuotta myöhemmin vielä menee, sillä mitään erityisempää kehitystähän sillä saralla ei ole sittemmin tapahtunut.

Kissaesseessään Mäki kertoo, ettei hänen ollut tarkoitus rääkätä kyseistä, eläinsuojeluyhdistykseltä hankkimaansa, kissaa. Taitamattomuuttaan ja liian pientä kirvestä käyttäen hän vain ei saanut kissaa kerralla hengiltä. Uskotaan ainakin argumentin vuoksi, että näin oli. Oikeuskin uskoi.

Taitamattomuus on surkuhupaisa peruste, jos kyse kerran on taiteesta, jonka kantasana on ”taito”. Joskus on kai ollut aika, jolloin taiteilijalta edellytettiin taitavuutta. Riittävä ehto se tuskin koskaan on ollut, mutta välttämätön kuitenkin.

Mäki teki taidetta kissan tappamisesta. Hän valitsi taideteostaan varten vääränlaisen työkalun eikä osannut käyttää sitä niin, että olisi saanut aikaan haluamansa lopputuloksen. Kissa kyllä kuoli, mutta ei ilman rääkkäystä. Eikö tämä tarkoita, että Mäki on kelvoton taiteilijana?

Nykytaiteen myötä taitavuus ei kuitenkaan ole mikään peruste. Kun on päässyt sisään oikeisiin piireihin, voi nimittää itseään taiteilijaksi ja mitä tahansa tekemäänsä taiteeksi.

On olemassa sellainen oikeusperiaate, että kukaan ei saisi hyötyä rikoksesta. Mäki on kuitenkin hyötynyt kissantaposta, vaikka saikin siitä tuomion. Valtion taidemuseo osti kohtauksen sisältäneen teoksen 20 tuhannella markalla Kiasman kokoelmiin. Sieltä se on sittemmin siirretty Kuvataiteen keskusarkiston kokoelmiin, mutta yhtä kaikki, Mäki on rahansa saanut. Vaikka oikeus ei aikanaan katsonutkaan tapon videoimista rikokseksi, olisi sen pitänyt takavarikoida teos valtiolle, jottei Mäki olisi päässyt hyötymään videolla kuvatusta rikoksestaan. Tästä lienee kuitenkin nyt jo myöhäistä valittaa.

Palataan takaisin politiikkaan. Mäen osallistuminen Arhinmäen kampanjaan on palauttanut kissantappovideon päivänpoliittiseen keskusteluun. Itse olen seurannut sitä lähinnä Facebookissa. Mielenkiinnolla olen huomannut, että jotakuinkin kaikki Mäen tappotaiteen ymmärtäjät ovat vasemmalle kallellaan, aivan kuten Arhinmäki ja sosialistiksi itseään kutsuva Teemu Mäki itsekin.

En usko, että kyse on sattumasta. Menneet brutaaliudet annetaan helpommin anteeksi, kun kyse on aatetoverista. Minun on vaikea uskoa, että samat henkilöt puolustaisivat samalla innolla kissantappotaidetta tehnyttä julkioikeistolaista taiteilijaa. Kun aatemaailma loksahtaa sopivasti kohdalleen, niin kissan tappaminenkin alkaa näyttää syvälliseltä yhteiskunnalliselta kannanotolta.

Kuvassa on kroatialainen kissa, jolla ei onnekseen ole mitään tekemistä Mäen taidetoiminnan kanssa.