ETUSIVU AIHEPIIRIT ARKISTO BLOGIN ESITTELY TILAA!

Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin

AIHEET

Sukupuolten tasa-arvosta urheilussa

Roihuvuoren urheilukenttä

Tasa-arvovaltuutettu Pirkko Mäkinen on jyrähtänyt, ettei naisia saa syrjiä urheilukisojen palkinnoissa (Verkkouutiset 2.2.12). Sellaista tapaa kun ilmeisesti on, että naisten sarjoissa jaetaan pienempiä palkintoja kuin miesten.

Esimerkkitapaukseksi pääsivät Suomen Tennisliiton Finnish Tour -kisat. Niissä naisten luokan voittajalle on maksettava vähintään 300, mutta miesten luokan voittajalle 500 euroa.

Tennisliitto perustelee käytäntöä sillä, että miesten sarjoissa kilpailijoita on enemmän, ja siksi he joutuvat myös pelaamaan enemmän pelejä. Tämä selitys yllättäen kelpasi Mäkiselle. Hän sanookin, että hyvästä syystä miesten ja naisten palkinnoissa voi olla eroja.

Mitkä kaikki perustelut sitten menevät ”hyvästä syystä”?

Onko hyvä syy esimerkiksi se, jos toisessa sarjassa pelataan tasokkaampaa peliä tai tehdään kovempia tuloksia? Jos nopein mies juoksee sata metriä kovempaa kuin nopein nainen, niin kuuluuko hänelle myös suurempi palkinto? Minusta voisi hyvinkin perustella, että kuuluu. Samasta työstä sama palkka, mutta tuossa kyseessä ei ole sama työ. Pitäisikö sitten palkkion suuruus sitoa tulokseen eikä sukupuoleen, jos vaikka joku kerta nainen pinkaiseekin matkan nopeinta miestä lujempaa?

Minulla on myös sellainen, kieltämättä ennakkoluuloinen käsitys, että jos laitetaan vaikka jalkapallossa tai jääkiekossa miesten ja naisten huippujoukkueet pelaamaan vastakkain, niin naisille ei siinä jäisi kauheasti jakoa. Jos näin on, niin eikö silloin miesten sarjassa pelata parempaa peliä, mistä tietysti kuuluu parempi palkintokin?

Tai sitten asiaa voisi ajatella mainos- ja lipputulojen kautta. En tiedä, onko yleensä naisten tai miesten urheilulajien katsomoissa täydempää, mutta jos on, niin saako se näkyä myös palkintojen suuruudessa? Eikö se ole ”hyvä syy”?

Tai jos mainostajat ja sponsorit ovat valmiita maksamaan jommankumman sukupuolen peleissä tai lajeissa näkymisestä enemmän, niin eikö se saa näkyä myös urheilijoiden palkinnoissa? Minusta tämäkin on varsin hyvä syy.

Vaikka en urheilua juuri tunnekaan, niin minusta vaikuttaa siltä, että noita hyviä syitä on kovin helppo löytää. Vai mikä sitten olisi sellainen syy, mikä ei olisi hyvä? Maksetaanko jossakin urheilulajissa kilpailijoille eri suuruisia palkintoja sukupuolen mukaan ilman, että siihen olisi hyvää syytä?

Kuvassa on Roihuvuoren urheilukenttä Helsingissä.

Tähän artikkeliin on jätetty 3 kommenttia ja/tai paluuviitettä. Liity mukaan keskusteluun!

Uusimmat artikkelit

Keskeisimmät aihepiirit

  • Kulttuurit - savolais- ja karibialaisjuttuja, kieliasiaa ym.
  • Kulutus - tavaroita, syömisiä ja ostotottumuksia
  • Kuulumiset - blogin henkilökohtaista-osasto
  • Matkat - matkajuttuja ja reissuvalokuvia
  • Paikat - sijainnilliset merkitystihentymät
  • Uskonto - kristinuskosta, ateisteista, joskus islamistakin
  • Web - blogit, WordPress ja muuta nettijuttua
  • Yhteiskunta - politiikasta ja maailman toimimisesta
  • Ympäristö - valintoja ja ympäristöpähkäilyä
  1. Niko Lipsanen 3.2.2012 klo 10.38:

    Henry Laasanen kirjoittaa samasta aiheesta ja ehdottaa:

    Miesten ja naisten sarjat pitäisi yhdistää yhdeksi yleiseksi sarjaksi, niin tasa-arvo-ongelma poistuisi.

    Onnistuisihan se tietysti noinkin. Ei olisi ongelmaa erisuuruisista palkinnoista, kun kaikki kilpailisivat yhdestä ja samasta. Voisi tuo kuitenkin tietää kuoliniskua naisten urheilulle. Harvassa lajissa varmaankin naiset nousisivat kisaamaan kärkisijoituksista miesten rinnalla.

  2. Niko Lipsanen 16.2.2012 klo 20.24:

    Samasta aiheesta toisaalla:

    Women’s tennis: higher pay for weaker play, less work, less spectators, less advertising dollars

    Tuo ”less advertising dollars” jäi minulle vähän epäselväksi, sillä jutussa myös sanottiin, että naisten tennistä sponsoroidaan enemmän. Vai tarkoitettiinkohan sillä suoraan urheilijoille menevää sponsorointia? Siinä nyt ei ole mitään vikaa, jos mainostajat katsovat naistenniksen rahanarvoisemmaksi sponsorointikohteeksi ja jos se näkyy myös itse kisojen sponsoroinnissa, niin saa se näkyä naisten palkkioissakin.

    Toisaalta naisten finaaleihin ja välieriin joudutaan myymään liput halvemmalla, ja silti tyhjiä paikkoja jää enemmän. Tämän perusteella vaikuttaisi, että yleisön kiinnostus naistennistä kohtaan on vähäisempää kuin miestennistä.

    Via Ihmissuhteet ja tasa-arvo (Henry Laasanen).

  3. Tomppa 8.5.2012 klo 8.32:

    Sitä paitsi naisten pitää voittaa tennismatseissa vain kaksi erää, miesten kolme. Tietää parhaimmillaan moninkertaista urakkaa.

Kirjoita kommentti

 

Kommenttien linkkeihin ei lisätä nofollow-määrettä. Mainosmaiset linkit tai kommentit voidaan kuitenkin poistaa, ja kommenttispämmiin ylipäänsä suhtaudutaan nuivasti.

Trackback: http://aiheet.domnik.net/ai-2012/02/tasa-arvo-urheilu/trackback (?)