ETUSIVU AIHEPIIRIT ARKISTO BLOGIN ESITTELY TILAA!

Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin

AIHEET

Pääsiäinen 2012 on 8. huhtikuuta

Jeesus ristillä Liettuan ristikukkulalla

Paastonaika alkaa olla jo vahvasti voiton puolella. Ensi sunnuntai, 1. huhtikuuta, on paitsi aprillipäivä myös palmusunnuntai 2012. Siitä viikon päästä on pääsiäinen, joka tänä vuonna on siis sunnuntaina 8.4.2012.

Pääsiäinen on liikkuva pyhä. Se on periaatteessa kevätpäiväntasaukseen osuvan tai sitä seuraavan täydenkuun jälkeisenä sunnuntaina, mutta käytännössä ajankohta lasketaan kuitenkin kirkollisten taulukoiden eikä taivaankappaleiden liikkeen mukaan. Kirkollinen kevätpäiväntasaus esimerkiksi on pääsiäistä laskettaessa aina 21. maaliskuuta.

Osa protestanttisista maista laski aikaisemmin pääsiäisen tähtitieteen eikä taulukoiden mukaan käyttäen ns. parannettua kalenteria. Tällöin pääsiäinen ei aina osunut yksiin gregoriaanista kalenteria käyttäneiden katolilaisten maiden kanssa. Suomi oli autonomian aikana viimeinen parannettua kalenteria käyttänyt maa ja viettikin siten vuonna 1845 pääsiäistä yksin eri päivänä kuin mikään muu maailman maa.

Pääsiäisen ajoittamista tärkeämpi on kuitenkin se asia, jonka vuoksi sitä vietetään. Oheinen kuva liittyy pitkäperjantain tapahtumiin. Siinä Jeesus roikkuu ja kuolee ristillä. Pääsiäisenä Jeesus ei kuitenkaan enää ole kuollut, vaan ylösnoussut. Sitä kristityt juhlivat joka viikko, koska sapatin sijaan viikottaiseksi pyhäpäiväksi vaihtui ylösnousemuksen päivä sunnuntai. Aivan erityisesti ylösnousemusta juhlitaan kuitenkin pääsiäisenä.

Otin oheisen kuvan Jeesuksesta ristillä Liettuan Ristikukkulalla lokakuussa 2005.

Tämä on Aiheita-blogin 500. artikkeli.

Maantieteilijän matkakuvat

Tähän artikkeliin on jätetty 2 kommenttia ja/tai paluuviitettä.

Uusimmat artikkelit

Keskeisimmät aihepiirit

  • Kulttuurit - savolais- ja karibialaisjuttuja, kieliasiaa ym.
  • Kulutus - tavaroita, syömisiä ja ostotottumuksia
  • Kuulumiset - blogin henkilökohtaista-osasto
  • Matkat - matkajuttuja ja reissuvalokuvia
  • Paikat - sijainnilliset merkitystihentymät
  • Uskonto - kristinuskosta, ateisteista, joskus islamistakin
  • Web - blogit, WordPress ja muuta nettijuttua
  • Yhteiskunta - politiikasta ja maailman toimimisesta
  • Ympäristö - valintoja ja ympäristöpähkäilyä
  1. Mia M 4.4.2012 klo 13.52:

    Minua itse asiassa kiinnostaa tuo pääsiäisen ajoittaminen. Olen aina ihmetellyt miksi se on sidottu kuun vaiheisiin, kun minusta sellainen liittyy ennemmin luonnonuskontoihin ja kultteihin. Eikö pääsiäistä voi ajoittaa samalla tavalla kuin muita kirkollisia pyhiä eli jonkin oletetun historiallisen tapahtuman ajankohdan mukaan?

  2. Niko Lipsanen 6.4.2012 klo 14.11:

    Mielenkiintoinen kysymys. En ole tuolta kannalta tullut asiaa ajatelleeksikaan.

    Luulen, että ajankohdan määrittely liittyy pääsiäisen juutalaiseen taustaan. Juutalainen kalenterihan on kuukalenteri. Juutalaisilla pääsiäinen alkaa aina nisankuun 15:ntenä päivänä, mutta liikkuu suhteessa gregoriaaniseen kalenteriin.

    Aivan tyhjentävä tämäkään selvitys ei ole, koska sen enempää idän kuin lännenkään kirkoissa pääsiäinen ei tapaa osua yksiin juutalaisen pääsiäisen kanssa.