ETUSIVU AIHEPIIRIT ARKISTO BLOGIN ESITTELY TILAA!

Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin

AIHEET

Maahanmuuttajalähiö talvella: valokuvia Rinkebystä

Rinkeby, Tukholma

Kuten tässä blogissa olen jo kertonutkin, niin viime aikoina on tullut vierailtua suhteellisen usein Tukholmassa. Viking Linen kanta-asiakastarjouksilla sinne kun pääsee välillä muutamalla eurolla, joskus ilmaiseksikin. Niinpä olemme siskoni kanssa sinne muutaman retken tehneet.

Aiemmin vierailemamme etnografinen museo oli pettymys ainakin minulle, joten tällä kertaa päätimme etsiä sitä aidompaa etnologista kokemusta. Niinpä suuntasimme maahanmuuttajalähiönä tunnettuun Rinkebyn kaupunginosaan Tukholman luoteisosassa.

Kuten odottaa saattoi, niin perillä arki oli talvisen harmaata. Lähiön monet ongelmat eivät pikaisella vierailulla nouse silmille. Pikemminkin Rinkeby näytti tavalliselta ruotsalaiselta lähiöltä, jossa nyt vain on vähän tavallista enemmän maahanmuuttajia (itse asiassa noin yhdeksän kymmenestä asukkaasta on siellä joko ensimmäisen tai toisen polven maahanmuuttajia).

Kiersimme kuitenkin alueella pitäen silmämme auki. Haimme piirteitä, joita monikulttuurinen arki tuo talviseen betonilähiöön.

Epäruotsalaisimman kokemuksen saimme heti alkuun, kun menimme keskusaukion kahvilaan. Kolmisenkymmentä miestä, joiden taustat olivat ilmeisimmin Afrikassa ja Lähi-idässä, istui kahvikuppi edessään. Asiakkaita tuli ja meni, mutta sukupuolijakauma ei juurikaan monipuolistunut.

Sinä aikana, jonka kahvilassa istuimme, paikalla kävi vain siskoni lisäksi vain yksi nainen, ja hänkin miehensä kanssa. Lisäksi toinen kahvilan työntekijöistä oli nainen. Joka tapauksessa Rinkebyn kahvilakulttuuri vaikutti vahvasti sukupuolittuneelta.

Toinen huomio oli, että Rinkebyssä näkyi omituisen vähän koiria – ainakin, jos vertaa suomalaisiin lähiöihin. Tämä havainto loiventui jonkin verran lähiön reunoilla, jossa koiria näkyi enemmän. Tällöin huomio kiinnittyi siihen, että valtaosa koirista oli varsin suurikokoisia. Keskikokoisia oli vain muutama.

Pieniä koiria emme nähneet kuin yhden, ja sekin saattoi olla Rinkebyn ulkopuolella Spångassa (en ole varma, missä kohtaa raja tarkalleen kulkee).

Kolmas havaintomme oli lautasantennien suuri määrä talojen parvekkeilla.

Mielenkiintoista oli myös se, että osa liikkeistä levitti tavaransa kadulle ja ulos avokatoksiin. Tämähän on varsin tyypillistä lämpimämmissä maissa vähän etelämpänä, mutta odottamatonta Pohjolan talvessa. Liikkeen sulkiessaan kauppias joutuu keräämään tavarat takaisin sisään. En muista nähneeni, että Suomessa tehtäisiin jossakin samalla tavalla talvisaikaan.

Rinkebystä jatkoimme matkaa kävellen Spångan hienolle kivikirkolle ja sieltä edelleen Spångan asemalle, josta palasimme junalla keskustaan. Lisään joskus sivuille kuvia myös retken tältä osuudelta.

» 42 valokuvaa Rinkebyn lähiöstä Tukholmassa

Tämä artikkeli ilmestyy ajastettuna. Kirjoittaja on artikkelin ilmestyessä Lapissa.

Ei vielä yhtään kommenttia tai paluuviitettä. Kirjoita sinä ensimmäinen!

Uusimmat artikkelit

Keskeisimmät aihepiirit

  • Kulttuurit - savolais- ja karibialaisjuttuja, kieliasiaa ym.
  • Kulutus - tavaroita, syömisiä ja ostotottumuksia
  • Kuulumiset - blogin henkilökohtaista-osasto
  • Matkat - matkajuttuja ja reissuvalokuvia
  • Paikat - sijainnilliset merkitystihentymät
  • Uskonto - kristinuskosta, ateisteista, joskus islamistakin
  • Web - blogit, WordPress ja muuta nettijuttua
  • Yhteiskunta - politiikasta ja maailman toimimisesta
  • Ympäristö - valintoja ja ympäristöpähkäilyä

Kirjoita kommentti

 

Kommenttien linkkeihin ei lisätä nofollow-määrettä. Mainosmaiset linkit tai kommentit voidaan kuitenkin poistaa, ja kommenttispämmiin ylipäänsä suhtaudutaan nuivasti.

Trackback: http://aiheet.domnik.net/ai-2012/04/rinkeby-tukholma/trackback (?)