ETUSIVU AIHEPIIRIT ARKISTO BLOGIN ESITTELY TILAA!

Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin

AIHEET

Äitienpäivä 2012 on sunnuntaina 13.5.

Vuoriananaksen kukka

Äitienpäivää vietetään Suomessa toukokuun toisena sunnuntaina. Tänä vuonna 2012 äitienpäivä on siten sunnuntaina 13. toukokuuta.

Vaikka äitienpäivää vietetäänkin monissa eri maissa, ei se kaikissa ole samaan aikaan. Toukokuun toinen sunnuntai on kuitenkin hyvin yleinen vaihtoehto. Silloin äitienpäivää vietetään muun muassa Yhdysvalloissa, josta perinne Suomeenkin levisi.

Yhdysvalloissa äitienpäivästä tuli kansallinen juhlapäivä vuonna 1914. Suomessa sitä vietettiin ensimmäisen kerran jo toukokuussa 1918, mutta aluksi äitejä muistettiin toukokuun kolmantena sunnuntaina. Nykyiselle paikalleen juhlinta vakiintui vuodesta 1927 alkaen.

Englannissa vietetään amerikkalaisperäisen äitienpäivän sijaan Mothering Sunday -juhlaa. En ole aivan varma, kuinka se pitäisi kääntää suomeksi. Ehkä ”äiteilysunnuntai”, vaikka kuulostaakin hassulta, olisi osuvin.

Äiteilypäivää vietetään paastonajan neljäntenä sunnuntaina. Silloin on ollut perinteisesti tapana mennä lähikirkon sijaan messuun ”äitikirkkoon”, jolla tarkoitetaan kunkin alueen pää- tai tuomiokirkkoa.

”Äiteily” ei tässä yhteydessä siis suoraan viittaa kunkin omaan äitiin, vaan kirkkoon, mutta äiditkin tulevat silti kuvaan mukaan. Mothering Sunday nimittäin oli palvelusväen yleinen vapaapäivä ja siten perheille mahdollisuus tavata toisiaan äitikirkollansa. Siten äiteillessä tuli tavattua myös äitejä.

Nykyisin äiteilysunnuntaita kutsutaan yleensä äitienpäiväksi (Mother’s Day) ja sen vietto muistuttaa enemmän amerikkalaista versiota juhlasta. Itse päivämäärää ei kuitenkaan ole muutettu: se on Englannissa ja Irlannissa edelleen paaston neljäntenä (keskimmäisenä) sunnuntaina.

Naapurimaistamme Virossa äitienpäivää vietetään samaan aikaan kuin täällä Suomessakin. Norjassa päivä oli jo helmikuun toisena sunnuntaina. Ruotsissa äitienpäivä on toukokuun viimeisenä sunnuntaina ja Venäjällä vasta marraskuun viimeisenä sunnuntaina.

Äitienpäivänä on usein tapana ojentaa tai lähettää äidille kortti. Monet järjestöt käyttävätkin tätä varainhankintakeinona. Käytänkin tilaisuuden hyväksi, ja mainostan ympäristöjärjestö Dodo ry:n kortteja.

Sinsibere-hankkeen korteilla tuetaan naisten osuuskuntatoimintaa Malissa, Tany Maitson korteilla taas kylätoimintaa Madagaskarilla. Omalle äidilleni päädyin tilaamaan Tany Maitso -kortin (Sinsibereltä olen joskus ostanut joulukortteja).

Mainittakoon, että olen Dodon jäsen ja joskus takavuosina ollut järjestössä aktiivinenkin. En kuitenkaan ole osallistunut kumpaankaan mainituista kehitysyhteistyöprojekteista.

Kortin ohella tapana on usein antaa äidille kukka tai kukkia. Kuvassa näkyvä vuoriananaksen (Guzmania plumierii) kukka ei liene tähän tarkoitukseen niitä kaikista tyypillisimpiä, mutta huomasin, että olen ottanut aika vähän kukkakuvia. Onhan se kuitenkin ihan nätti kukka. Otin kuvan Guadeloupella marraskuussa 2007.

Ei vielä yhtään kommenttia tai paluuviitettä. Kirjoita sinä ensimmäinen!

Uusimmat artikkelit

Keskeisimmät aihepiirit

  • Kulttuurit - savolais- ja karibialaisjuttuja, kieliasiaa ym.
  • Kulutus - tavaroita, syömisiä ja ostotottumuksia
  • Kuulumiset - blogin henkilökohtaista-osasto
  • Matkat - matkajuttuja ja reissuvalokuvia
  • Paikat - sijainnilliset merkitystihentymät
  • Uskonto - kristinuskosta, ateisteista, joskus islamistakin
  • Web - blogit, WordPress ja muuta nettijuttua
  • Yhteiskunta - politiikasta ja maailman toimimisesta
  • Ympäristö - valintoja ja ympäristöpähkäilyä

Kirjoita kommentti

 

Kommenttien linkkeihin ei lisätä nofollow-määrettä. Mainosmaiset linkit tai kommentit voidaan kuitenkin poistaa, ja kommenttispämmiin ylipäänsä suhtaudutaan nuivasti.

Trackback: http://aiheet.domnik.net/ai-2012/05/aitienpaiva-2012/trackback (?)