ETUSIVU AIHEPIIRIT ARKISTO BLOGIN ESITTELY TILAA!

Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin

AIHEET

Mannerheim-kulkue Mikkelin Marski Festiin

Mannerheimin patsas, Mikkeli

Mikkeli ei ole ollut erityisen tunnettu kesätapahtumistaan. Joskus 70- ja 80-luvuilla oli Rapu ja muikku, mutta se kuihtui pois. Jotain kai on yritetty senkin jälkeen.

Syyskesällä olisi luvassa uutta vipinää, kun Mikkelissä järjestetään elo-syyskuun vaihteessa ensimmäinen Marski Fest. Idean kerrotaan olevan alkujaan kaupunkilaisilta. Mikkeliin on haluttu tapahtumaa, jossa tuotaisiin esille kaupungin historiaan kiinteästi kytkeytyvää marsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheimiä.

Kuitenkin, kun ohjelmaa lukee, niin ei sieltä Mannerheimiä mistään löydä. Tapahtumakeskuksen nimi on Marski Areena ja se pystytetään oheisessa kuvassa näkyvän Mannerheimin patsaan luokse, mutta siinä se sitten onkin.

Festivaalin sivuilla rohkaistaan esittämään ehdotuksia ohjelmaksi tapahtuman Facebook-sivulla. Siitä rohkaistuneena esitänkin ohjelmaan patsaskulkuetta.

Mannerheimin patsas, nimeltään Päämajapatsas, sijaitsee Mikkelissä siis torin reunalla, mutta ei se siinä aina ole ollut – ei itse asiassa edes kovin kauan. Aikaisemmin patsas sijaitsi vähän sivuummalla paikassa, jonka nimi edelleen on Marskin aukio.

Patsas oli alunperin haluttu torin reunaan, mutta kaupungin vasemmisto vastusti sitä. Niinpä patsas päätyi vähän ydinkeskustan ulkopuolelle. Oikeisto halusi siirtää patsaan suunnitellulle paikalle torille. Asiasta kehkeytyi vuosikymmeniä kestänyt kunnallispoliittinen vääntö. Vuonna 2003 patsas sitten viimein siirrettiin torille Itä-Suomen lääninhallituksen eteen (joka kuusi vuotta myöhemmin lakkasi olemasta lääninhallitus).

Ehdotankin nyt, että laitetaan patsaan alle pyörät, ja hinataan se joka toinen vuosi torilta Marskin aukiolle ja joka toinen vuosi toiseen suuntaan. Siitä saisi hienon karnevaalikulkueen Marski Festiin, ja Mannerheim nousisi juhlien keskiöön.

Ei Marski Fest sillä nouse valtakunnallisesti tunnetuksi kesätapahtumaksi, että siellä esiintyy joukko samoja artisteja kuin muissakin kesän tapahtumissa. Siihen tarvitaan annos savolaista hulluutta. Patsaskulkue sopisi sellaiseksi hyvin.

Mikä parasta, kulkueella olisi tarina. Hyvä tarina, tosi tai keksitty, on olennainen osa tapahtuman identiteettiä. Patsaan vuosittainen siirto kertoisi tarinan siitä, kuinka mikkeliläiset ratkaisivat kaupunkilaisia vuosikymmenten ajan jakaneen riidan luovalla tavalla. Joka toinen vuosi Marski olisi torilla, joka toinen vuosi omalla aukiollaan. Olisihan se vaihtelua marsalkalle itselleenkin, kun ei tarvitse koko ajan katsella samoja maisemia.

Kulkueen kautta kaupunkilaisia ennen jakaneesta Mannerheimistä tulisi yhdistävä tekijä. Kun vasemmistolaiset vetäisivät Mannerheimiä torilta aukiolle, voisivat oikeistolaiset iloita jo valmiiksi siitä, että ensi vuonna he pääsevät vetämään patsaan takaisin. Ja seuraavana vuonna toisin päin. Ei tarvitsisi riidellä, vaan voisi vaikka antaa kaverille vähän työntöapua.

Kulkue muistuttaisi myös katolilaisia pyhimysjuhlia, joissa kylän suojelupyhimyksen patsas haetaan kirkosta, kierrätetään vähän kylällä, viedään takaisin kirkkoon ja laitetaan juhlat pystyyn. Luterilaisuuden myötä pyhimysten juhliminen on jäänyt Suomessa vähemmälle. Mannerheim olisi varmasti monelle kelpo korvike siihen tarkoitukseen.

Suorinta reittiä matka Mikkelin torin ja Marskin aukion välillä on noin 600 metriä.

Ongelmaksi voi muodostua patsaan siirtämisen kustannus. Wikipedia kertoo, että vuonna 2003 siihen meni 70 tuhatta euroa. Se on vähän turhan paljon jokavuotiseksi menoeräksi. Toistuvana tapahtumana siirtämiseen voinee kuitenkin kehitellä pysyväisluontoisemman ratkaisun, jolla vuotuiset kustannukset saadaan painettua alemmiksi.

Jos kulkue ei tämän vuoden Marski Festiin enää ehdi, niin ehtii uuden perinteen aloittaa seuraavallakin kerralla. Eipä patsaan siirtelyssä ole Mikkelissä ennenkään hötkyilty.

Kuvassa yllä on kuvanveistäjä Kalervo Kallion tekemä marsalkka Mannerheimiä esittävä Päämajapatsas nykyisessä paikassaan Mikkelin torilla. Alla on kuva patsaan entisestä sijoituspaikasta Marskin aukiolla.

Marskin aukio, Mikkeli

Otin ylemmän kuvan 30.4. ja alemman 7.5.2012.

Tähän artikkeliin on jätetty 2 kommenttia ja/tai paluuviitettä. Liity mukaan keskusteluun!

Uusimmat artikkelit

Keskeisimmät aihepiirit

  • Kulttuurit - savolais- ja karibialaisjuttuja, kieliasiaa ym.
  • Kulutus - tavaroita, syömisiä ja ostotottumuksia
  • Kuulumiset - blogin henkilökohtaista-osasto
  • Matkat - matkajuttuja ja reissuvalokuvia
  • Paikat - sijainnilliset merkitystihentymät
  • Uskonto - kristinuskosta, ateisteista, joskus islamistakin
  • Web - blogit, WordPress ja muuta nettijuttua
  • Yhteiskunta - politiikasta ja maailman toimimisesta
  • Ympäristö - valintoja ja ympäristöpähkäilyä
  1. Niko Lipsanen 21.5.2012 klo 2.23:

    Sukututkija Kaisa Kyläkoski kommentoi tätä merkintää blogikirjoituksessaan:

    Niko Lipsanen huomasi, että Mikkelin kesän Marski Festistä puuttui Mannerheimiin liittyvä ohjelma ja teki paikkausehdotuksia. (Hienoa, että juhla oli kuitenkin nimitty Mannerheimin äidinkielellä. Taipuu suomenkielisessä suussa niin nätisti.)

    En tiennytkään, että Mannerheimin lempinimi on ruotsiksikin Marski. Tosin ei näytä tietävän Googlekaan, jos on sen ruotsinkielisiin hakutuloksiin luottaminen. Tulokseksi näyttäisi tulevan osumia lähinnä Scandic Hotel Marskiin ja muihin Marskiksi nimettyihin liikeyrityksiin.

    Marskin ryyppy näyttäisi olevan Marskens sup ja marsalkka marsk.

    Ei minun ruotsintaitoni erityisen sujuvaa ole, mutta niin näyttää erehtyvän Kyläkoskikin. Ei taitaisi tapahtuman nimi ruotsiksi olla ”Marski Fest”, vaikka se ”fest” siinä toki voisi olla esimerkiksi ruotsia, joka siis oli Mannerheimin äidinkieli.

    Ja eikö tuon pitäisi ruotsiksikin olla yhdyssana?

  2. Niko Lipsanen 18.6.2013 klo 13.33:

    Marski Fest jäi sitten yhteen kertaan, kertoo Länsi-Savo:

    http://www.lansi-savo.fi/uutiset/lähellä/mikkelissä-jo-kyllästytty-marski-teemaan-59398

    Mikkeliläiset ovat kuulemma jo kyllästyneet Mannerheim-juttuihin.

Kirjoita kommentti

 

Kommenttien linkkeihin ei lisätä nofollow-määrettä. Mainosmaiset linkit tai kommentit voidaan kuitenkin poistaa, ja kommenttispämmiin ylipäänsä suhtaudutaan nuivasti.

Trackback: http://aiheet.domnik.net/ai-2012/05/marskifest-mikkeli/trackback (?)