Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin
Helsingin raitiovaunukartat vuodelle 2012
Kirjoittanut: Niko Lipsanen 22.5.2012 klo 6.01
Aiheet: helsinki, hsl, joukkoliikenne, kartat, raitiovaunut

Katso myös: Helsingin raitiovaunukartat 2013
Kirjoitin toissa syksynä jutun Helsingin uudesta metromaisesta raitiovaunukartasta. Se ensiksi vähän hämäsi silmää, mutta lopulta aloin jo pitää siitä. Siinä on puolensa.
Mielipiteeni uudesta karttaformaatista eivät ole muuttuneet. Se, miksi palaan aiheeseen uudestaan, on, että blogiini on päädytään tasaisesti aina silloin tällöin hakukoneella etsien Helsingin raitiovaunukarttaa. Luulen, että nämä hakijat eivät ole pari vuotta vanhojen mielipiteideni perässä.
Kysyntään on hyvä vastata, ja niinpä laitoin blogiini kuvatiedostoina Helsingin raitiovaunukartan 2012 kahdessa eri muodossa: metromaisena kaaviokuvana ja perinteisenä karttana. Molemmat on otettu HSL:n eli Helsingin seudun liikenteen sivuilta. Sieltä linjakartat voi käydä hakemassa pdf-tiedostoina.
Kartat suurenevat klikkaamalla.
Ensimmäisenä on uusi metromainen kaaviokuva, jossa näkyvät raitiolinjat ja raitiovaunupysäkit nimineen.
Ja sitten perinteisempi linjakartta, jossa raitiovaunulinjat on merkitty Helsingin karttapohjalle. Tähän karttaan on merkitty myös bussilinjat 15, 15A, 15V ja 24. Pysäkkien nimiä siinä ei kuitenkaan ole.
Kartat esittävät siis tilannetta 1.1.2012. Uutena vanhempiin karttoihin verrattuna näissä näkyy vuoden alusta käyttöön otettu raitiovaunun 8 jatko Saukonpaaden pysäkille Jätkäsaareen.
Karttojen lähde: HSL.
Jaa sosiaalisessa mediassa
Uusimmat kirjoitukset
- Tornihotelli Hernesaaren kärkeen
- Valokuvia Nairobista ja Kiberasta
- Kakkubuffetissa kakkua mahan täydeltä
- Myytti ateistien hyvästä Raamattu-tuntemuksesta
- Kismet on parempaa jäätelönä
- HSL:n Oma matkakortti -palvelu ei pärjää Tallinnalle
Keskeisimmät aihepiirit
- Kulttuurit - savolais- ja karibialaisjuttuja, kieliasiaa ym.
- Kulutus - tavaroita, syömisiä ja ostotottumuksia
- Matkat - matkajuttuja ja reissuvalokuvia
- Paikat - sijainnilliset merkitystihentymät
- Uskonto - kristinuskosta, ateisteista, joskus islamistakin
- Web - blogit, WordPress ja muuta nettijuttua
- Yhteiskunta - politiikasta ja maailman toimimisesta
- Ympäristö - valintoja ja ympäristöpähkäilyä
Twitter: @nlipsane
Keskustelu
Ei vielä yhtään kommenttia tai paluuviitettä. Kirjoita sinä ensimmäinen!


Halpoja neuvostohotelleja ja ruokasalien takahuoneita Armeniassa
Kirjoita kommentti
Kommenttien linkkeihin ei lisätä nofollow-määrettä. Mainosmaiset linkit tai kommentit voidaan kuitenkin poistaa, ja kommenttispämmiin ylipäänsä suhtaudutaan nuivasti.
Trackback: http://aiheet.domnik.net/ai-2012/05/raitiovaunukartta-helsinki/trackback (?)