Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin
Juhannus ja kesäpäivänseisaus 2012
Kirjoittanut: Niko Lipsanen 1.6.2012 klo 6.32
Aiheet: ilmoitukset, kesä, yhteiskunta
Kesäpäivänseisauksen aikaan aurinko paistaa kohtisuoraan Kravun kääntöpiirille ja siten päivä on pohjoisella pallonpuoliskolla pisimmillään.
Seisauksen tarkka ajankohta osuu Suomen aikaa yleensä 21. päiväksi kesäkuuta, eikä tämä vuosi tee poikkeusta: kesäpäivänseisaus 2012 on 21.6. klo 2.09 aamuyöstä.
Keskikesällä juhlitaan myös juhannusta. Juhlan nimi juontaa juurensa Johannes Kastajaan, jonka syntymäpäivän on kristillisessä perinteessä ajateltu olevan 24. kesäkuuta.
Valtiollisella väliintulolla juhannuksen vietto on kuitenkin irrotettu niin astronomisilta kuin kristillisiltäkin juuriltaan. Vuodesta 1955 lähtien sitä on Suomessa vietetty kesäkuun 19. päivää seuraavana lauantaina.
Tänä vuonna juhannus ei osu yksiin sen enempää kesäpäivänseisauksen kuin Johanneksenpäivänkään kanssa. Juhannus 2012 on lauantaina 23. kesäkuuta. Juhannusaatto on siten perjantai 22.6.
Jos joku haluaa viettää kunnon juhlaputken, niin tänä vuonna sille saa aihetta neljänä päivänä peräkkäin. Ensin voi viettää kesäpäivänseisausta torstaina. Sitten perjantaina on vuorossa juhannusaatto ja lauantaina itse juhannus. Lopuksi sunnuntaina voi juhlistaa vielä Johannes Kastajaa juhannuksen perinteisenä päivämääränä.
Ja sitten onkin enää puoli vuotta jouluun.
Minulla ei ollut oikein mitään juhannusaiheista kuvaa tähän juttun, joten laitoin vain tuollaisen kesäisen kuvan. Kuvassa on huvivene Roineella. Otin kuvan 13.8.2011.
Jaa sosiaalisessa mediassa
Uusimmat kirjoitukset
- Tornihotelli Hernesaaren kärkeen
- Valokuvia Nairobista ja Kiberasta
- Kakkubuffetissa kakkua mahan täydeltä
- Myytti ateistien hyvästä Raamattu-tuntemuksesta
- Kismet on parempaa jäätelönä
- HSL:n Oma matkakortti -palvelu ei pärjää Tallinnalle
Keskeisimmät aihepiirit
- Kulttuurit - savolais- ja karibialaisjuttuja, kieliasiaa ym.
- Kulutus - tavaroita, syömisiä ja ostotottumuksia
- Matkat - matkajuttuja ja reissuvalokuvia
- Paikat - sijainnilliset merkitystihentymät
- Uskonto - kristinuskosta, ateisteista, joskus islamistakin
- Web - blogit, WordPress ja muuta nettijuttua
- Yhteiskunta - politiikasta ja maailman toimimisesta
- Ympäristö - valintoja ja ympäristöpähkäilyä
Twitter: @nlipsane
Keskustelu
Tähän kirjoitukseen on jätetty yksi kommentti tai paluuviite. Jatka ihmeessä keskustelua!
Kirjoita kommentti
Kommenttien linkkeihin ei lisätä nofollow-määrettä. Mainosmaiset linkit tai kommentit voidaan kuitenkin poistaa, ja kommenttispämmiin ylipäänsä suhtaudutaan nuivasti.
Trackback: http://aiheet.domnik.net/ai-2012/06/juhannus-kesapaivanseisaus-2012/trackback (?)


Vanhoja tviittejä Armenian-matkalta
eero t 22.6.2012 klo 13.00:
Kovin moni ei ehdi kirjoittelemaan, kun katselee luontoa luonnossa ja livenä, tai auton, mökin, tai jostain muusta ikkunasta. Ehkä monikin tekee parannusta, niinkuin Johannes kastaja kehoitti. Parannus (paluu Jeesuksen opetuksiin) on tosi hyvä ja iloinen juttu tänään ja muulloinkin! Siunattua Juhannusta!