ETUSIVU AIHEPIIRIT ARKISTO BLOGIN ESITTELY TILAA!

Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin

AIHEET

Onnibussin kyydissä Turkuun ja Tampereelle

Onnibus-halpabussit

Sääntelyn murtuminen avaa uusia mahdollisuuksia kilpailulle linja-autoliikenteessä, ja tähän rakoon on tarttunut uusi halpabussien verkosto Onnibus.

Ensimmäinen reitti Tampereelta Poriin on ollut käytössä jo vuoden alusta asti. Kesäkuussa aloitettiin liikenne Helsingistä Tampereelle ja Turkuun.

Kävin testaamassa molemmat Helsingistä lähtevät reitit. Joistakin minulle tuntemattomista byrokratian kiemuroista johtuen Turun Onnibussi lähtee Kampin bussiterminaalista, mutta Tampereen linja Postitalon pysäkiltä Kiasman edestä.

Tampereen suunnan bussit on hiottu Onnibus-konseptiin Turun linjaa huolellisemmin. Silmiinpistävin ero on bussin väritys: Tampereelle ajetaan Onnibussin punavalkoisessa kuosissa, mutta Turkuun menevissä sinivalkoharmaissa lukee ”Mikko Rindell”.

Rindellinkin busseissa on Onnibus-kyltti etuikkunassa, mutta se jää helposti huomaamatta. Yksi bussin odottaja kertoi jääneensä kyydistä Kupittaalla, kun bussi pysähtyikin toisella puolella tietä kuin mitä hän oli arvellut. Saman virheen oli ainakin sillä kertaa tehnyt myös kaksi muuta Onnibussin kyytiin pyrkinyttä.

Rindellin Onnibus Kupittaalla

Tampereella Onnibussin pysähtymispaikat on merkitty pysäkkien kilpiin. Sielläkin niistä puuttuu kuitenkin suunnat. ”Onnibus” lukee samalla tavalla niin Helsingistä tulevan kuin sinne menevänkin bussin pysäkillä.

Myös kuulutuksissa on eroja. Turkuun mennessä pysäkkejä ei kuulutettu lainkaan. Palatessa oli kuulutukset, mutta niistä ei saanut mitään selvää. Tampereelle mentäessä kuulutettiin pysäkit ja muutakin informaatiota. Myös palatessa oli kuulutukset, mutta jostakin syystä Helsingin seudun pysäkeistä kuulutettiin vain osa.

Eräs Turusta Helsinkiin matkustanut tuttuni kertoi, että kuski oli Helsingin päässä vähän hapuillut reitin kanssa. Ilmeisesti ajaminen meni ihan kuten pitikin, mutta matkustajien kysymyksiin reitistä hän ei ollut osannut vastata.

Tampereen reitillä pysäkki-informaatiota jaettiin kuulutusten ohella myös matkustamon monitoreiden kautta. Välillä saimme katsella Tuomo Björkstenin kaakkurikuvia. Ne näyttivät hienoilta etenkin paluumatkalla, kun sateinen sää hämärsi matkustamon liiasta auringonvalosta.

Matkustamon väritys oli Turun busseissa ja Tampereeltakin tullessa sininen, mutta Tampereelle mennessä Atro Vuolle Oy:n liikennöimässä bussissa punertava. Punainen esiintyy Onnibussin logossa ja nettisivuilla, joten siksi se on mielestäni luontevampi värivaihtoehto myös matkustamon verhoiluun.

Onnibus matkustamo

Busseissa oli yllättävän väljää. Olisi luullut, että halpabussit olisi myyty viimeistä penkkiä myöten täyteen, mutta etenkin Turun linjalla vapaita paikkoja oli reilusti. Tampereen reitillä oli vähän täydempää, mutta havaintoni ei ole vertailukelpoinen, koska matkustin Tampereelle ja sieltä takaisin juuri ennen ja jälkeen juhannuksen.

Tampere–Pori-linjalla en matkustanut, mutta näin Onnibussin Porin linja-autoasemalla. Siihen jonotti juhannuksen jälkeisenä sunnuntaina sellainen määrä matkustajia, että tuskin jäi monta istumapaikkaa tyhjäksi (oheisessa kuvassa osa matkustajista on ehtinyt jo sisään).

Onnibus, Porin linja-autoasema

Kaiken kaikkiaan olen kyyteihin ja Onnibussiin ylipäänsä varsin tyytyväinen. Hinnat ovat halpoja, bussit uusia ja siistejä ja näyttivät pysyvän aikataulussa. Turussa kuljettaja osasi myös neuvoa, millä pysäkillä minun kannatti jäädä pois. Olisi varmaan osannut Hervannassakin, mutta kun en kysynyt, niin jäin yhtä pysäkkiä turhan aikaisin.

Turkuun menosta maksoin kolme euroa ja paluusta 5,90 e, Tampereelle samat hinnat päinvastoin. Ensi viikolla lähden Turkuun uudestaan, tällä kertaa Marin kanssa. Menolippumme maksoivat 5,90 ja 6,90 euroa (paluu eri reittiä).

Kuvasivuillani voit katsoa loputkin Onnibus-valokuvani:

» 16 valokuvaa Onnibus-pikavuoroista

Tähän artikkeliin on jätetty yksi kommentti tai paluuviite. Jatka sinä keskustelua!

Uusimmat artikkelit

Keskeisimmät aihepiirit

  • Kulttuurit - savolais- ja karibialaisjuttuja, kieliasiaa ym.
  • Kulutus - tavaroita, syömisiä ja ostotottumuksia
  • Kuulumiset - blogin henkilökohtaista-osasto
  • Matkat - matkajuttuja ja reissuvalokuvia
  • Paikat - sijainnilliset merkitystihentymät
  • Uskonto - kristinuskosta, ateisteista, joskus islamistakin
  • Web - blogit, WordPress ja muuta nettijuttua
  • Yhteiskunta - politiikasta ja maailman toimimisesta
  • Ympäristö - valintoja ja ympäristöpähkäilyä
  1. Paluuviite: Kulutusjuhla » Onnibussi vei perille edullisesti ja aikataulun mukaan (27.6.2012 12.35)

Kirjoita kommentti

 

Kommenttien linkkeihin ei lisätä nofollow-määrettä. Mainosmaiset linkit tai kommentit voidaan kuitenkin poistaa, ja kommenttispämmiin ylipäänsä suhtaudutaan nuivasti.

Trackback: http://aiheet.domnik.net/ai-2012/06/onnibus-turku-tampere/trackback (?)