ETUSIVU AIHEPIIRIT ARKISTO BLOGIN ESITTELY TILAA!

Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin

AIHEET

Kesäaika peruttu: käännä kello takaisin normaaliaikaan

Talvista maisemaa

Eduskunnan on päättänyt hallituksen esityksen mukaisesti, että kesäajasta luovutaan alkaen tänään 1.4.2013. Viime yönä kesäaikaan siirretyt kellot on siis tänä yönä käännettävä takaisin normaaliaikaan, jota myös talviajaksi on tavattu kutsua.

Toimittajamme kävi haastattelemassa Henrikki Huja-ahoa oikeusministeriöstä lakimuutokseen liittyen.

Lainsäädäntöneuvos Huja-aho, miksi kesäajasta päätettiin luopua?

”Tehtyjen selvitysten perusteella kellojen kääntäminen kaksi kertaa vuodessa on paitsi tarpeetonta, myös jopa haitallista. Kesäajan takia vaaditaan erikoisjärjestelyjä henkilö- ja rahtiliikenteessä kuin sekä tiedon- ja rahojen siirroissa. Tästä aiheutuu ylimääräisiä kustannuksia, jotka tulevat meidän kaikkien maksettaviksi. Lisäksi aina joku myös myöhästyy jostakin, kun on unohtanut kääntää kelloa – tai tulee paikalle tunnin etuajassa. Näistäkin syntyy jatkuvasti hyvinvointitappiota.”

”Vähätellä ei voi sitäkään, että kellon siirtämisestä koituu vireystilan laskua. Ainakin yksi päivä menee unisena hukkaan. Vaikka sunnuntait ovatkin useimmille vapaapäiviä, niin lepopäivänkin menettäminen on haitallista. Huonosti levänneenä ei ole maanantaina yhtä virkeä töissä. Joissakin tutkimuksissa epäillään myös kellojen kääntelyn lisäävän sairausriskiä. Tästä on kuitenkin vielä jonkin verran erimielisyyttä.”

Monissa puheenvuoroissa on vaadittu, että Suomen olisi siirryttävä pysyvästi kesäaikaan? Miksi kuitenkin päädyttiin talviaikaan?

”Talviaika on kuitenkin normaaliaika. Se määräytyy suoraviivaisesti pituuspiirin mukaan, emmekä nähneet tarvetta vaihtaa aikavyöhykettä. Pysyvä kesäaika olisi tarkoittanut Suomen siirtymistä aikavyöhykkeen verran idän suuntaan, minkä asiaa pohtinut työryhmä näki imagohaittana. Suomen identiteetti on kuitenkin läntinen. Olemmehan televisiostakin oppineet, että Suomi on ruotsalainen.

Mainitsitte, että asiaa on pohtinut työryhmä. Voisitteko kertoa enemmän sen toiminnasta?

”Jos rehellisesti puhutaan, niin laitoimme työryhmään kaikki oikeusministeriön hankalimmat jääräpäät, jotta olisivat poissa jaloista tärkeämpiä asioita päätettäessä. Olimme varmoja, että se porukka ei pystyisi päättämään edes näin yksinkertaisesta asiasta ennen kuin kaikki sen jäsenet ovat jääneet eläkkeelle. Melkein onnistuimmekin. Ryhmä kokoontui 12 vuotta, mutta sai mietinnön valmiiksi kaksi viikkoa sen jälkeen, kun ministeriön säästötoimien yhteydessä heiltä poistettiin kokouksista ilmaiset viinerit.”

Miksi päätös astuu voimaan hassusti vain yksi yö sen jälkeen, kun kelloja on käännetty toiseen suuntaan?

”Uudet lait astuvat yleisesti voimaan kuun ensimmäisenä päivänä, eikä eduskunnassa nähty syytä poiketa tästä tavasta tälläkään kertaa. Tarkoitus kyllä oli, että laki olisi astunut voimaan jo kuukautta aikaisemmin, jotta kellojen kääntelyltä olisi vältytty kokonaan. Lainsäädäntötyö on kuitenkin hidasta, emmekä tälläkään kertaa ehtineet toteuttaa muutoksia tavoiteajassa.”

”Henkilökohtaisesti en usko, että tästä edestakaisin kääntelystä olisi suurta haittaa. Yhdessä päivässä ei ehdi tottua uuteen aikaan, joten on itse asiassa kaikille helpompaa, että kellot käännetään heti seuraavana yönä takaisin normaaliaikaan. Sitä paitsi, tämä on viimeinen kerta, kun kelloja tarvitsee kääntää.”

Kiitoksia haastattelusta, lainsäädäntöneuvos Huja-aho.

”Eipä kestä. Muistakaahan kaikki kääntää kelloja samantien tunnin verran taaksepäin!”

Kuvassa on lumista maisemaa. Sitä otettaessa on kuitenkin virallisesti eletty kesäaikaa. Haloo! Onko joku muka aikuisen oikeasti sitä mieltä, että tuossa kuvassa avautuva näkymä näyttää kesäajalta? Tai katsokaa vaikka ikkunasta ulos. Hyvä, että kesäajasta nyt päästään.

Tähän artikkeliin on jätetty yksi kommentti tai paluuviite. Jatka sinä keskustelua!

Uusimmat artikkelit

Keskeisimmät aihepiirit

  • Kulttuurit - savolais- ja karibialaisjuttuja, kieliasiaa ym.
  • Kulutus - tavaroita, syömisiä ja ostotottumuksia
  • Kuulumiset - blogin henkilökohtaista-osasto
  • Matkat - matkajuttuja ja reissuvalokuvia
  • Paikat - sijainnilliset merkitystihentymät
  • Uskonto - kristinuskosta, ateisteista, joskus islamistakin
  • Web - blogit, WordPress ja muuta nettijuttua
  • Yhteiskunta - politiikasta ja maailman toimimisesta
  • Ympäristö - valintoja ja ympäristöpähkäilyä
  1. Esko 7.4.2013 klo 20.19:

    kellojen siirto historiaan
    https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/3

Kirjoita kommentti

 

Kommenttien linkkeihin ei lisätä nofollow-määrettä. Mainosmaiset linkit tai kommentit voidaan kuitenkin poistaa, ja kommenttispämmiin ylipäänsä suhtaudutaan nuivasti.

Trackback: http://aiheet.domnik.net/ai-2013/04/kesaaika-peruttu/trackback (?)