AIHEET ARKISTO TIETOA TÄSTÄ BLOGISTA

Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin

Kivinokka ja metron syöttöliikenne

10.9.2013 klo 7.18 | Niko Lipsanen

aiheet yhteiskunta,

sijainnit helsinki,

Kivinokka on niemi Kulosaaren ja Herttoniemen välissä. Nykyisin siellä on kesämajoja, siirtolapuutarha, metsää ja Kulosaaren kartano. Alue on sinänsä idyllinen, mutta keskeiseen sijaintiinsa nähden vähällä käytöllä.

Alueen vierestä kulkee metrorata. Lienee selvää, ettei alue voi loputtomiin pysyä vain harvojen kesäparatiisina. Kaupunkisuunnitteluviraston tarjoilemissa ehdotuksissa Kivinokka muuttuisi joko laajempia käyttäjäjoukkoja palvelevaksi virkistysalueeksi tai neljän tai 12 tuhannen asukkaan asuinalueeksi.

Monet ovat kuitenkin – varsin aiheellisesti – huomauttaneet, ettei pelkkä metroradan läheisyys paljon auta. Pitäisi olla myös asema. Silta Kulosaareen lyhentäisi kävelymatkaa lähimmälle asemalle, mutta kilometrin tai enemmänkin käveleminen syyssateessa tai talvituiskussa ei välttämättä houkuttele – etenkin, kun matkalla on se tuulinen silta. Auto voi silloin olla suuri houkutus.

Syöttöliikenteenkin kannalta tuollainen lyhyt pätkä on ongelmallinen. Bussia ei viitsisi odottaa varttia, jos matkan kuitenkin kävelee kymmenessä minuutissa. Tynkälinja lähimmälle metroasemalle tuskin keräisi huimia käyttäjämääriä.

Jotta Kivinokka toimisi uutena asuinalueena, olisi sinne saatava tihein välein kulkeva miellyttävä joukkoliikenneyhteys, jolta vaihto metroon onnistuisi ilman turhia mutkia ja viivästyksiä. Bussilla ei riittävää tiheyttä saada, eikä oikein raitiovaunullakaan.

Soveltuvin ratkaisu olisi nähdäkseni jonkinlainen suurilta lentokentiltä tuttu ilman kuljettajaa liikkuva automaattinen henkilönkuljetin, esimerkiksi monorail. Kuljettimia menisi parin-kolmen minuutin välein, joten yksittäisten vaunujen ei tarvitse olla suuria, eikä lyhyellä matkalla nopeudenkaan kovin huima. Siksi suhteellisen kevytrakenteinen ratkaisu riittäisi (vähän Linnanmäki-tyyppistä huvipuistolaitetta raskaampi vekotin kuitenkin olisi kyseessä).

Kivinokan henkilökuljetin, lyhyempi reitti
Kivinokan henkilökuljetin (lyhyt reitti)

Hahmottelin kuljettimen reittiä kaupunkisuunnitteluviraston 12 000 asukkaan suunnitelman päälle. Reitti kulkisi Kulosaaren metroasemalta Kipparlahteen suunnitellun meritäytön kautta siirtolapuutarhaa sivuten Kivinokkaan. Reitillä olisi neljä pysäkkiä 1,5–2 kilometrin matkalla.

Toisena vaihtoehtona esitän yhdeksän pysäkin ja noin viiden kilometrin pituisen ympyräreitin, joka Kulosaaren lisäksi palvelisi myös Herttoniemen metroasemaa sekä Herttoniemenrantaa. Herttoniemenrannassahan tilanne on sama kuin se Kivinokassa olisi: alue on lähellä metroasemaa, mutta silti sen verran kaukana, että nykyjärjestelmässä sinne tarvitaan hankala liityntäbussi.

Mahdollisesti ratkaiseva ero kuitenkin on, että siinä missä Kivinokalla korttelit voidaan suunnitella alusta alkaen monorailin tms. varaan, niin Herttoniemenrannassa rata ja pysäkit pitäisi rakentaa olemassaolevien talojen väliin. Se voi osoittautua ylivoimaiseksi ongelmaksi.

Jotakinhan tuollainen kuljetin maksaisi. Hinnan arvioiminen menee minun osaamisalueeni ulkopuolelle. Tuskin se kuitenkaan niin kalliiksi tulisi, etteikö se kannattaisi: luotettava ja toimiva joukkoliikenneyhteys nostaa alueen arvoa verrattuna siihen, että tarjolla olisi vain hankala liityntäbussi tai ylipitkä kävelymatka. Ja koska yhteys ei tarvitsisi kuljettajia, olisi liikennöinti suhteellisen edullista.

Kivinokka ja Herttoniemenranta eivät ole liityntäongelmansa kanssa yksin. Helsingissä ja muualla pääkaupunkiseudulla on paljon jo rakennettuja tai rakentamiseen sopivia alueita, jotka ovat harmillisen lähellä metro- tai paikallisjuna-asemaa – vähän liian kaukana, jotta voitaisiin turvautua pelkkään kävely-yhteyteen, mutta sen verran lähellä, että liityntäbussi toimii huonosti. Jos monorail tai jokin muu henkilökuljetin osoittautuu toimivaksi ratkaisuksi Kivinokan tapauksessa, niin sitä voisi varmasti soveltaa muillakin asuinalueilla.

Kartoilla näkyvät reitit ja pysäkkien paikat ovat nopeasti piirtämiäni hahmotelmia, joiden tarkoitus on selventää esittämääni ideaa. Niitä ei ole tarkoitettu valmiiksi mietityiksi reittiehdotuksiksi. Olemassaolevat rakennukset on otettu reittien vetämisessä huomioon vain hyvin ylimalkaisesti (etenkin Herttoniemenrannan osalta). Pohjakartan lähde: Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto.

3 kommenttia ja/tai paluuviitettä

  1. Niko Lipsanen 10.9.2013 klo 10.26:

    Ei kannata juuttua siihen, että kuljetin olisi juuri monorail (yksiraiteinen juna). Voi se jokin muukin olla. Monorailin etu on, että se on helppo eristää muusta liikenteestä. Huonoa taas on se, että koska monorail kulkee muutaman metrin maanpinnan yläpuolella, niin pysäkit eivät voi olla kätevästi maantasossa.

    Lyhyelle reitille toinen vaihtoehto olisi vetää se Herttoniemen asemalle. Matka pysyisi jotakuinkin samana. Se olisi isompi metroasema, jonka luona olisi enemmän kauppoja ja muita palveluita. Toisaalta Helsingin keskustaan suuntautuvien matkojen vaihtopaikkana se olisi vähän takaperoisesti väärään suuntaan.

    Saattaa olla, että tuo pidempi ympyrävaihtoehto on turhan kallis. Herttoniemenrannan osuutta kaupunki ei enää pysty rahastamaan kaavoitushyötynä takaisin, koska alue on jo kaavoitettu ja rakennettukin.

  2. anna kähkönen 10.2.2014 klo 23.12:

    Miksi sanot Kivinokkaa harvojen kesäparatiisiksi? onko sinulla mennyt sekaisin siirtolapuutarha-alue ja avoin virkistysalue?

  3. Niko Lipsanen 11.2.2014 klo 21.11:

    Kesämaja-alue menee siihen kategoriaan myös.

Tätä artikkelia ei ole enää mahdollista kommentoida (eikä mitään muutakaan artikkelia tässä blogissa). Blogi on arkistoitu, eikä sitä enää päivitetä.

2018 2017 2016 2015 2014 2013 2012 2011 2010 2009 2008

Artikkeleiden aiheet:

Etusivu : 2013 : Kivinokka ja metron syöttöliikenne

Kaikki blogin artikkelit yhdellä sivulla

Siirry sivun ylälaitaan