AIHEET ARKISTO TIETOA TÄSTÄ BLOGISTA

Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin

Kahvilasuosikki: Hannan Kaffila Mikkelin Wanhassa Talossa

21.9.2013 klo 18.50 | Niko Lipsanen

aiheet kulutus, paikat,

sijainnit savo,

Vihreää teetä, Wanha Talo (Mikkeli)

Olen aiemminkin kehunut, että Mikkeli on kokoonsa nähden varsin monipuolinen kahvilakaupunki. Kahviloita on paljon, ja monet niistä ovat myös hyvätasoisia ja persoonallisiakin.

Uusi suosikkini kaupungin kahviloista löytyi lähes sattumalta. Olen kävellyt Savilahdenkatua pitkin tänäkin kesänä vaikka kuinka monta kertaa, mutta vielä vähän aikaa sitten luulin siinä Wanhaksi Taloksi itseään kutsuvan liikkeen olevan vain käsityöpuoti. Kahvilaksi se paljastui vasta, kun mikkeliläinen ystäväni ehdotti sitä tapaamispaikaksi.

Wanha Talo, jonka mikkeliläiset tuntenevat paremmin Pulkkisenkulmana, on yksi Mikkelin keskustan harvoista säästyneistä puurakennuksista. Vanhoista valokuvista näkee, ettei Mikkelissä ennen sotia paljon muunlaisia taloja ollutkaan. Osa meni päämajakaupungin pommituksissa ja loput purettiin sotin jälkeen suurempien kerrostalojen tieltä.

Vanha miljöö tuo omanlaisensa tunnelman, vaikka taloa onkin muunneltu raskaalla kädellä niin sisältä kuin ulkoa. Väliseinät purkamalla on saatu avara sisätila ja ikkunoita suurentamalla enemmän valoa sisään ja paremmat näkymät ulos.

Kahvilan nimeä en oikein osaa pitää onnistuneena. Kaikki sanat on kirjoitettu isoilla alkukirjaimilla, rasittavasti vielä ”Wanha” tuplaveellä – eikä kahvilakaan ole kahvila vaan ”Kaffila”. Näistä kannattaa kuitenkin päästä yli, sillä kahvila on ainakin teenystävän kannalta kaupungin parhaita, jollei peräti paras.

Erilaisia irtoteelaatuja on tarjolla hyvä valikoima niin mustana, vihreänä, maustettuina kuin ilman mausteita. Valitsin niistä kiinalaisen vihreän Wu Lu Mountain -teen, mikä ei ollut lainkaan hassumpi valinta. Myös toinen haudutus oli oikein mainio. Ostin teetä lähtiessäni pussillisen kotiinkin.

Pieni pannullinen teetä (noin kaksi kupillista) maksoi kaksi euroa. Santsiveden sai kaupan päälle. Tilaus tehtiin ja maksettiin kassalla, mutta se tarjoiltiin pöytään. Ilmeisesti santsikupillinen kuuluu myös kahvinjuojille kauppaan, sillä tarjoilija kävi välillä kahvipannun kanssa pöydissä kiertelemässä ja kyselemässä, josko joku haluaisi lisää.

Pala kääretorttua, joka oli hyvää sekin, maksoi 2,80 euroa.

Kahdella pannullisella teetä en kahvilareissusta kuitenkaan selvinnyt. Toinen teevalintani oli China White Hair. Se pääsi minulta hautumaan vähän yli, minkä valitettavasti huomasi vähän maustakin. Teen mukana pöytään tulee tiimalasi, josta voi katsoa oikean haudutusajan. Hauska idea, joskin vaatii jonkin verran tarkkaavaisuutta. Kaverin kanssa jutustellessa hiekan valumisen vahtiminen pääsi unohtumaan.

Teepannu ja teekuppi ovat samaa kokonaisuutta. Kuppi on pannun alla lämpiämässä haudutuksen ajan. En sitä ensimmäisellä kerralla huomannut, vaan menin erikseen kysymään teekuppia. Olisihan tuo tietysti pitänyt itsekin huomata.

Hannan Kaffilan ja Puodin lisäksi Wanhassa Talossa toimivat myös käsityöjuttuja myyvät Vyyhditär ja Pirtin Kehräämö. Niiden palveluista en itse ollut kiinnostunut, mutta matonkuteet, lankavyyhdit ja villatuotteet sopivat kivasti kahvilan tunnelmaan.

Helsingin kahvilahintoihin tottuneelle Hannan Kaffila oli edullinen kokemus – etenkin kun sai laadukasta haudutettua teetä viihtyisässä miljöössä. Jos olet Mikkelissä ja kaipaat hyvää teetä, niin suosittelen. Wanhan Talon osoite on Savilahdenkatu 12.

Kuvassa on pala kääretorttua ja kannullinen vihreää teetä hautumassa Hannan Kaffilassa Mikkelin Wanhassa Talossa.

Tähän artikkeliin ei ole jätetty kommentteja...

... eikä kommentoiminen myöskään ole enää mahdollista (kuten ei minkään muunkaan artikkelin tässä blogissa). Blogi on arkistoitu, eikä sitä enää päivitetä.

2018 2017 2016 2015 2014 2013 2012 2011 2010 2009 2008

Artikkeleiden aiheet:

Etusivu : 2013 : Kahvilasuosikki: Hannan Kaffila Mikkelin Wanhassa Talossa

Kaikki blogin artikkelit yhdellä sivulla

Siirry sivun ylälaitaan