ETUSIVU AIHEPIIRIT ARKISTO BLOGIN ESITTELY TILAA!

Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin

AIHEET

Teeklassikko: Huangshan Maofeng

15.11.2013 klo 5.25 | Niko Lipsanen

Huangshan Maofeng -tee

Tarkoitukseni oli ostaa Stockmannin teeosastolta täällä aiemmin kehumaani Helsinki-teetä, mutta se oli lopussa.

Vuoroani odotellessa nuuhkin, mitä muuta oli tarjolla, ja törmäsin erikoisen aromikkaan tuoksuiseen China Huangshan Mao Feng -teehen. Myyjä sanoi sen olevan uutuus. Pitihän sellaista kokeeksi ostaa.

Kotona googlailemalla selvisi, että Huangshan Maofeng (kirjoitusasu vähän vaihtelee) onkin yksi Kiinan ns. suurista teeistä.

Huomaan jälleen kerran, ettei teeharrastukseni ole ollut erityisen järjestelmällistä. Kokeilen mielelläni erilaisia teelaatuja ja maistelen, mistä pidän, mutta tietämyksessäni saattaa olla tällaisia aukkoja. Näyttää olevan enemmänkin: iso osa Kiinan suuret teet -listoilla luetelluista teelaaduista on minulle ennestään tuntemattomia.

Palataan kuitenkin tämänkertaiseen teelöytööni, eli Huangshan Maofeng -teehen.

Tätä, kuten montaa muutakin, teelajiketta on saatavissa useana eri laatuluokituksena. En tiedä, mitä laatua Stockmannin myymä tee on, mutta tuskin aivan parasta ainakaan. Tähän viittaa paitsi varsin kohtuullinen hinta (27,90 eur/kg) myös kauniin vihreä väri. Tea Guardian -sivuston mukaan parhaimman laadun pitäisi olla väriltään aavistuksen kellertävää.

Huangshan Maofeng -tee

Pussin päälle oli kirjoitettu haudutusohjeet 80 °C ja 2–4 minuuttia. Tein ohjeiden mukaan. Koska haudutusajassa oli noinkin suuri vaihteluväli, en mitannut aikaa sekuntikellolla. Lähempänä kahta kuin neljää minuuttia se kuitenkin oli.

Kupissa tee ei tuoksunut yhtä aromikkaalle kuin pussissa, mutta maussa vivahteet tuntuivat. Olen huono sanallistamaan makuja, joten en yritä nytkään. Paikalle osunut naapurini sanoi teetä kovin miedon makuiseksi, mutta siitä olen eri mieltä. Riippuu tietysti siitäkin, mihin vertaa.

Maantieteilijänä minua tietysti kiinnostaa alue, miltä tee on peräisin. Teen nimessä Huangshan tarkoittaa Keltaista vuorta. Se on Anhuin maakunnassa Itä-Kiinan sisämaassa sijaitseva vuoristoalue, joka on tunnettu teenviljelyn ohella komeista maisemistaan. Jyrkkäpiirteiset graniittikalliot ja männyt antavat mielikuvan suhteellisen karusta alueesta, mutta kosteutta on kuitenkin riittämin, jotta teepensaatkin viihtyvät.

Jos oikein kovasti harjoittelisi, niin kuinkakohan tarkaksi pystyisi kehittämään itselleen kyvyn maistaa teestä se, minkälaisella alueella se on kasvanut? Makuun vaikuttaa tosin myös jälkikäsittely. Edellä viitatun Tea Guardian -sivun mukaan Huangshan Maofengissä pitäisi olla häivähdys puuhiilen makua. Ehkä se on se aromi, jota yritin tavoitella?

Jos ei ole vielä tuttu teelaatu, niin suosittelen tätäkin maistamaan.

Kuvassa on Huangshan Maofeng -teen lehtiä. Otin kuvan 14.11.2013.

Tähän artikkeliin on jätetty yksi kommentti tai paluuviite.

Uusimmat artikkelit

Keskeisimmät aihepiirit

  • Kulttuurit - savolais- ja karibialaisjuttuja, kieliasiaa ym.
  • Kulutus - tavaroita, syömisiä ja ostotottumuksia
  • Kuulumiset - blogin henkilökohtaista-osasto
  • Matkat - matkajuttuja ja reissuvalokuvia
  • Paikat - sijainnilliset merkitystihentymät
  • Uskonto - kristinuskosta, ateisteista, joskus islamistakin
  • Web - blogit, WordPress ja muuta nettijuttua
  • Yhteiskunta - politiikasta ja maailman toimimisesta
  • Ympäristö - valintoja ja ympäristöpähkäilyä
  1. Niko Lipsanen 16.11.2013 klo 0.19:

    Kokeilin, minkälaista teetä saa, kun Huangshan Maofengiä hauduttaa lyhyemmän ajan kuumemmassa vedessä. Keitin veden 90 asteeseen ja haudutin vain reilun minuutin. Maku oli huomattavasti miedompi ja kepeämpi. Pidin siitä enemmän kuin Stockmannin ohjeen mukaan haudutetusta.

    Samoja lehtiä voi hauduttaa myös toisen kerran. Teestä tulee silloinkin hyvää, mutta ei ainakaan minun mielestäni yhtä hyvää kuin ensimmäisellä kerralla. Hienoin aromi leikkaantuu pois. Voi tosin olla, että annoin lehtien hautua liian pitkään. Joissakin teelaaduissahan toinen haudutus on jopa parempi kuin ensimmäinen.