Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin

18.12.2013 klo 7.54 | Niko Lipsanen

ateismi historia islam kristinusko uskonto yhteiskunta

Eero Junkkaala kirjoitti blogiinsa Seurakuntalainen.fi-sivustolla kristinuskosta yhteiskunnallisen kehityksen edistäjänä.

Päädyin Junkkaalan blogiin Twitterin kautta. Siellä artikkelia kehuttiin ylisanoin, kuten ”Ihan piti Internettiin laittaa näinkin infantiili ajatusrakennelma” (@Aittamaki) ja ”Onpa harvinaisen tyhmä kirjoitus” (@TuomasEnbuske).

Junkkaalan pointti on, että yhteiskunnallinen kehitys käy hämmästyttävän hyvin niin maantieteellisesti kuin historiallisestikin yhteen kristinuskon kanssa. Ne maat, joilla on takanaan pitkä kristillinen historia, ovat yleensä niitä, joissa tiede, talous ja elämänlaatu ylipäänsä ovat parhaiten kehittyneet. Poikkeuksina Junkkaala mainitsee Japanin sekä juutalaisen kulttuuripiirin. Jälkimmäiseenhän toki kristinuskonkin juuret johtavat.

Mika Aittamäki ei Twitter-kommenttiaan selittele. Tuomas Enbuske vastasi kirjoituksen tyhmyydestä kysyttäessä, että ”Koska sen väitteet eivät ole #totta”. Mitä Junkkaala sitten väittää?

Junkkaala ei väitä, että kristityt olisivat sen parempia ihmisiä kuin muutkaan. Sitähän me emme ole, vaan aivan samanlaisia syntisiä kuin kaikki muutkin. Ei hän myöskään laske edistystä kristillisen kirkon ansioksi. Itse asiassa hän ei sano kirkosta yhtään mitään. Eikä hän edes väitä, että kristinuskon sanoman ydin olisi yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus tai korkea moraali vaan usko syntisiä armahtavaan Vapahtajaan. Maalliset hyvät näyttävät tulevan sivutuotteina.

Sekularistit selittävät yhteiskunnallisen kehityksen mieluummin valistuksen ja tieteen kuin kristinuskon vaikutuksella. Tuskin on syytä kiistä niidenkään merkitystä. Silti jää auki kysymys: miksi vastaavat ilmiöt eivät näytä saaneen jalansijaa kuin kristillisessä kulttuuripiirissä? Miksi humanistinen etiikka ei näytä menestyvän kuin kristinuskon tai juutalaisuuden loisena?

Vertailu toiseen monoteistiseen Lähi-idästä alkunsa saaneeseen uskontoon, islamiin, on avartava. Islamin ns. kulta-aika 700–1200-luvuilla sijoittuu islamin historian alkuvaiheisiin. Sen klassisin esimerkki, Andalusia, sijaitsi silloisen islamilaisen maailman äärireunalla. Islamin ortodoksistumiskehitys, kuten Martti Vaahtoranta Junkkaalan kirjoituksen kommenteissa asian muotoilee, merkitsi tieteen ja yhteiskunnan kehitykselle takapakkia. Sen sijaan vastaava kehitys kristillisessä maailmassa nosti kristikunnan keskiajalla tieteellis-yhteiskunnallisen kehityksen kärkeen. Siellä se on siitä asti pysynytkin.

Kristinuskon avulla ryöstelevistä ja ihmisuhreilla jumaliaan lepyttäneistä viikingeistä kesytettiin säyseitä ruotsalaisia ja norjalaisia. Kristityt lähetyssaarnaajat tuovat luottamuksen ja toivon ilmapiiriä Afrikkaan (ks. Richard Dawkinsin säätiön sivuilla julkaistu ateistisen toimittajan Matthew Parrisin artikkeli tästä aiheesta).

Miten olisi uskontoversio John Rawlsin tietämättömyyden verhosta? Et tiedä yhteiskunnallista etkä taloudellista asemaasi, mutta saat valita, minkä suuren maailmanuskonnon dominoimaan kulttuuriin synnyt. Oli kyse sitten nykyaikaan tai satunnaiseen hetkeen keskiajan ja nykypäivän välille syntymisestä, kristinusko lienee turvallisin valinta. Voi siinäkin osua kohdalle huono tuuri, mutta ainakin mahdollisuudet ovat paremmat.

Kukin uskonto luo ympärilleen omanlaisensa kulttuurin. Ei liene sattumaa, että kristillisellä kulttuuripiirillä on tässä paras historiallinen track record.

Kuvassa on Sanahinin luostarin kirjasto (matenadaran) maailman vanhimmassa kristillisessä maassa Armeniassa.