Lidlin crème brûlée vaatii vähän askartelua

1.1.2014 klo 9.28 | Niko Lipsanen

aiheet kulutus,

Joku julkkiskokki, olisiko ollut Hans Välimäki, mainosti joulun alla Lidlin Deluxe-tuotesarjaa. Tällä kertaa mainonta tehosi ainakin minuun.

Ei sillä julkkiskokilla niin väliä, mutta eri web-sivuilla bannereissa näkynyt Deluxe-sarjan crème brûlée -paahtovanukas vaikutti siinä määrin herkulliselta, että sitä piti kokeilemani.

Aivan niin helppoa se ei kuitenkaan ollut. Pyysin vaimoa tuomaan paketillisen tullessaan, mutta se olikin kaupasta loppu (tai sitten Mari vain arveli, että on turhan lihottavaa minulle). Jouluaattona niitä kuitenkin oli hyllyssä, joten ostin paketillisen.

Ensimmäiseksi huomio kiinnittyi paketin painavuuteen. 200 grammaa siinä piti sisältöä olla, mutta paljon painavammalta se tuntui. Painava paketti tuntui tietysti heti laadukkaammalta (katso Jari Parantaisen blogimerkintä tästä aiheesta).

Selitys painolle on yksinkertainen: Lidlin crème brûlée on pakattu uuninkestäviin lasikuppeihin. Ja kuten tästä arvata saattaa, tarkoitus ei olekaan avata pakettia ja alkaa samantien syömään. Paahtovanukaskipot pitää ensin laittaa uuniin.

Levittelin erillisessä pikkupussissa mukana olleen paahdetun sokerin toisen vanukkaan päälle ja laitoin kipon uunimikroomme (kiertoilmatoiminnolle). Ohjeessa puhuttiin epämääräisesti muutamasta minuutista. Laitoin aikaa neljä minuuttia.

Vanukas ei vielä uunista ottaessakaan ollut valmis. Seuraavaksi se piti jäähdyttää. Laitoin sen ikkunalaudalle odottelemaan syömistä.

Sokeripäällyste valui vähän toisreunaiseksi. Ehkä uunimikromme ei ole aivan suorassa? Eikä sokeri tällä menetelmällä tullut rapeaksi, kuten se ravintoloiden paahtovanukkaissa on. Siihen olisi varmaankin tarvinnut liekitystä. Maussa ei kuitenkaan ollut mitään vikaa: crème brûlée oli suorastaan herkullista.

Toista kipollista uunitettaessa Mari ehdotti uunin esilämmittämistä ja grillitoiminnon käyttämistä yhtäaikaisesti. En kuitenkaan huomannut merkittävää eroa lopputuloksessa, vaikka paistoaikakin taisi olla aavistuksen pidempi.

Askartelutarpeesta ja sokeripäällysteen valuvaisuudesta huolimatta lopputulos oli sen verran hyvä, että uskallan suositella muillekin. Tärkeintähän jälkiruoassa kuitenkin on, että se maistuu hyvältä.

Kuinkahan noita lasikippoja voisi uusiokäyttää? Voisiko niissä tehdä uuniruokia, jos joskus on tarvetta pikkuruisille uunivuoille?

Artikkelin valokuvat on otettu jouluaattona 24.12.2013. Pahoittelen tarkennuksen osumista parissa kuvassa jonnekin muualle kuin itse kohteeseen. Ei näköjään ollut pelkästään se paahtovanukas, jonka kanssa oli vähän säätämistä.

2 kommenttia ja/tai paluuviitettä