Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin
Ananasta ja kookosta Dolen tapaan
16.4.2014 klo 7.06 | Niko Lipsanen
Hedelmäjälkiruokaa S-marketista etsiessäni silmä osui Dolen Pina Colada -tölkkiin. Ananaan ja kookoksen maut sopivat hyvin yhteen, joten päätin kokeilla.
Kun en kovin tarkkaan tekstejä lukenut, oletin, että purkissa olisi ananaspaloja kookosmaitoliemessä. Tästä ei kuitenkaan ollut kyse, vaan liemi oli ananasmehua. Kookosmaito oli siellä ananaspalojen seassa geelikuutioina – varsin erikoinen ratkaisu.
Kookos ei maistunut kovin voimakkaasti, mutta taittoi kuitenkin ananaksen makua. Geelikuutiot tuntuivat vähän hassuilta suussa. Yhdistelmä toimi, vaikka kookoksen olisi soinut maistuvan vähän vahvemminkin.
Ananas oli, kuten tölkin päällä luki, ”extra sweet”. Sisältö oli jälkiruokamaisen makeaa, vaikka sokeria ei ainesosalistauksessa ollutkaan.
Ananaspaloja ja kookosgeelikuutioita ananasmehussa.
Dolen Pina Colada -tölkki.
Uusimmat artikkelit
Keskeisimmät aihepiirit
- Kulttuurit - savolais- ja karibialaisjuttuja, kieliasiaa ym.
- Kulutus - tavaroita, syömisiä ja ostotottumuksia
- Kuulumiset - blogin henkilökohtaista-osasto
- Matkat - matkajuttuja ja reissuvalokuvia
- Paikat - sijainnilliset merkitystihentymät
- Uskonto - kristinuskosta, ateisteista, joskus islamistakin
- Web - blogit, WordPress ja muuta nettijuttua
- Yhteiskunta - politiikasta ja maailman toimimisesta
- Ympäristö - valintoja ja ympäristöpähkäilyä
Keskustelu
Kommentointitoiminto on pois käytöstä.
Ei vielä yhtään kommenttia tai paluuviitettä.