Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin

15.5.2014 klo 23.21 | Niko Lipsanen

asuminen helsinki politiikka yhteiskunta

Asuminen on Suomessa, etenkin pääkaupunkiseudulla, kohtuuttoman kallista. Paitsi, että kova kysyntä nostaa Helsingin seudun hintoja, tulee asumisen hintaan keinotekoista lisää eri normitusten kautta. Niissä vaaditaan esimerkiksi tietyn kokoisia asuntoja (yleensä kysyntää suurempia), autopaikkoja, väestönsuojia ja esteettömyyttä.

Kävin esteettömyydestä lyhyen keskustelun Twitterissä Kynnys ry:n puheenjohtajan Amu Urhosen (vihr) kanssa. Lyhyeksi se jäi, koska Urhonen vastasi Twitterin sijaan omassa blogissaan. Teen siis samoin ja vastaan Urhoselle täällä.

Urhonen aloittaa kertomalla, ettei esteettömyyden hinnasta ole luotettavia selvityksiä, mutta sanoo kuitenkin tietävänsä, että halpaa se on – ainakin jos autopaikkoihin ja väestönsuojiin verrataan.

Lainaukset alla ovat Urhosen blogikirjoituksesta.

Tälle keskustelulle on tyypillistä yrittää määritellä jokin kiintiö esteettömille asunnoille. Valitettavan usein vieläpä niin, että rajoitetaan esteettömät asunnot tiettyihin alueisiin, asuntotyyppeihin, rakennuksiin tai kerroksiin.

Itse en tuollaista ole ehdottanut, mutta onhan siinä pointtinsa. Esimerkiksi nuo kerrokset: esteetön liikkuminen niiden välillä edellyttää tavanomaisesti hissiä, ja sellaistahan ei tulipalon sattuessa saa käyttää. Luulisi olevan esteettömyyttä tarvitsevan omakin etu, että pääsee asunnostaan ulos myös tulipalon sattuessa.

Tämä on outoa jo siksi, että ylivoimaisesti suurin osa kaikista vammaisista ihmisistä vammautuu aikuisiässä. ”Tarve” tulee useimmiten yllättäen. Ei ole kohtuullista vaatia, että kun elämä menee muutenkin uusiksi, joutuu vielä luopumaan kodistaankin.

Ihmiset muuttavat asunnosta toiseen työn, opiskeluiden ja muuttuvien elämäntilanteiden takia. Ei vammautumisen takia muuttaminen sen kummempi asia ole, vaikka tietysti ikävää. Täysin suhteetonta sen sijaan on rakentaa kaikki asunnot esteettömiksi ihan vain siltä varalta, jos asukas vaikka sattuu joskus sellaista tarvitsemaan. Kovin on kallista varautumista.

Tarve voi yllättää myös silloin kun haluaisi kutsua vammaisen ihmisen luokseen kylään tai jopa muuttaa yhteen hänen kanssaan.

Jos kylään tulee vammainen, niin sitten isäntä/emäntä on ystävällinen ja auttaa hänet kynnysten yli ja muista hankalista paikoista. Jos asunto on täysin mahdoton vieraalle, niin sitten kannattaa ehkä tavata jossakin muualla. Ei kissojakaan pidä kaikilta kieltää sen takia, etteivät kissa-allergiset voi käydä kissanomistajien luona kylässä. Vammaisen asuin- tai elämänkumppanin tapauksessa muutetaan sellaiseen asuntoon, jossa kumpikin pystyy liikkumaan.

On järjetöntä, että monet joutuvat muuttamaan palveluasuntoihin tai jopa laitoksiin vain siksi, että oma asunto on hankala eikä esteetöntä vaihtoehtoa ole tarjolla. Esteettömät asunnot tulevat huomattavasti halvemmiksi kuin laitos- tai palveluasuntopaikat.

Jos verrataan sitä, minkä jonkin yksittäisen asunnon tekeminen alunperin esteettömäksi olisi maksanut verrattuna siihen, että sen asukas muuttaa laitokseen, niin varmaan olisi tullut halvemmaksi. Jos taas vertailukohdaksi otetaan, että tehdään kaikki asunnot varmuuden vuoksi esteettömiksi, niin aika paljon niitä laitospaikkoja saa sillä rahalla tehdä.

Eikä toisena vertailukohtana edes tarvitse olla laitospaikka: jos vanhus kykenee itsenäiseen asumiseen esteettömässä asunnossa, niin voihan hän laitoksen sijaan muuttaa sellaiseen.

Hieman haiskahtaa Urhosen tekstistä myös elitismi. Jotta voi joutua sen tilanteen eteen, että pitää muuttaa pois omasta asunnosta, niin ensin pitää tietysti olla sellainen. Urhosen politiikalla, jossa asumisen kustannuksilla ei ole väliä, entistä useammalla ei omaa tai edes vuokrattua asuntoa ole – ei ainakaan läheskään sellaisella paikalla, missä haluaisi asua.

Suomalainen asuntokanta uudistuu hitaasti. Esteettömiä asuntoja on lähinnä kaikkein uusimmissa ja uudistuotannon asunnoissa. Vaikka kaikki tulevat asunnot tehtäisiin esteettömiksi, suurin osa olisi edelleen esteellisiä.

Ja kääntäen: kun tehdään huonosti ihmisten asumistarpeita vastaavia ylikalliita esteettömiä asuntoja yli kysynnän, niin ne pysyvät vaivoinamme, vaikka teknologinen kehitys tekisi ne tarpeettomiksi. Ei tarvitse olla kummoinenkaan ennustaja arvatakseen, että niin myös käy.

Kun monet nyt suunnittelupöydällä olevat asuinalueet valmistuvat, niin iso osa niistä, jotka nykyisin tarvitsisivat pyörätuolin, pystyy liikkumaan apuvälineiden avulla enemmän normaalia kävelyä muistuttavin tavoin. Vaikka apuvälineet alkuun olisivat kalliitakin, tulisivat ne silti huomattavasti halvemmiksi kuin koko uuden asuntokannan rakentaminen esteettömäksi.

Ihmisten toiveet asumiselle ovat muuttuneet yhä vaativammiksi. Esimerkiksi paljon parjatut suuret kylpyhuoneet ovat yhä useammassa kohteessa paljon esteettömyysvaatimuksia suurempia vain siksi, että ihmiset haluavat sijoittaa niihin esimerkiksi pesukoneen, kaksi suihkua ja kylpyammeen. Katsokaa vaikka asuntomessutaloja: niissä on poikkeuksetta valtaisat kylpyhuoneet, eikä se suinkaan johdu esteettömyysintoilusta.

Tämä ei oikeastaan juuri liity aiheeseen. Jos joku haluaa suuren kylpyhuoneen ja on valmis maksamaan siitä, niin eihän se mikään ongelma ole. Ongelma on se, että niille, jotka mieluummin säästäisivät kustannuksissa, ei sellaista mahdollisuutta anneta.

Koppivessoja haluavat voivat muuttaa vanhoihin asuntoihin.

Niiden ihmisten joukko, jotka nimenomaisesti haluavat koppivessan, ei liene kovin suuri. Kyse on siitä, että moni ottaa mieluummin koppivessan kuin maksaa isosta kylpyhuoneesta. Tosin ainakin pääkaupunkiseudulla koppivessa-asuntojen ostajat joutuvat maksajiksi joka tapauksessa: kun pieniä asuntoja ei enää nykynormituksilla voi tehdä, on niiden kysyntä tarjontaa suurempi ja hinnat pilvissä. Jos normit antaisivat periksi, koppivessaan tyytyjä saisi asunnon halvemmalla eikä subventoisi ostohinnassa tai vuokrassa toisten isoja kylpyhuoneita.

Samoilla esteettömyysmääräyksillä rakennetaan sekä Helsingissä että vaikkapa Kainuussa. Neliöhinnoissa on kuitenkin valtava ero. Kysymys ei ehkä olekaan esteettömyyden hinnasta, vaan kysynnästä, joka ohjaa hinnoittelua. Helsinkiläinen asunto on kallis siksi, että maksukykyisiä ja -haluisia on niin paljon.

Tämä argumentti on niin järjetön, että pitää hetki miettiä, mistä sen purkamisen aloittaisi.

Verrataanpa vaikka autopaikkoihin, joihin Urhonen esteettömyyden kustannuksia aluksi vertasi. Kainuussa autopaikaksi välttää pala tasaista sorakenttää taloyhtiön pihalla. Ei tule kalliiksi. Helsingissä rakennusmaan kysyntä on, kuten Urhonen välillisesti neliöhinnoista lausuessaan oikein toteaa, huomattavasti suurempi. Niinpä tuo pala soraa saattaa olla sen verran hinnakas, että on kannattavampaa rakentaa maan tai talon alle autohalli. Nyt tuleekin jo aika kalliiksi.

Jostain syystä, mitä Urhonen ei tarkemmin avaa, autopaikkojen ollessa kyseessä hintoja nostava kova kysyntä Helsingissä on merkittävä seikka – muutoinhan hän pitäisi autopaikkojenkin kustannuksia merkityksettöminä, koska ne ovat Kainuussa halpoja. Kuitenkin se, että kysyntä nostaa myös esteettömyyteen kuluvien neliöiden hintaa, on yhdentekevää. Toivottavasti Urhonen selventää, miksei autopaikkojen ja esteettömyyden vaatiman tilan hintaa Helsingissä ja Kainuussa voi verrata samoin perustein.

Ihmisoikeussopimukset edellyttävät, että kaikkein heikoimpien ihmisryhmiä suojellaan lainsäädännöllä. Siksi on hyvä, että asuntorakentamisen esteettömyyttä säädellään. Esteellisten asuntojen rakentaminen heikentää vammaisten ja muiden esteettömyyttä tarvitsevien ihmisten mahdollisuuksia valita oma asuinpaikkansa, viettää aikaa sukulaistensa ja ystäviensä kanssa ja elää itsenäistä elämää.

Ylipäänsä se, että rakennetaan erilaisia asuntoja, rajoittaa erilaisissa elämäntilanteissa olevien ihmisten mahdollisuuksia valita asuinpaikkansa. Yksiöt sopivat huonosti perheille ja isot omakotitalot eivät välttämättä ole optimaalisia vaihtoehtoja sinkuille – ainakaan, jos rahaa ei ole määrättömästi. Siksi kaikkien asuntojen ei tarvitse soveltua vammaisille, eikä mikään ihmisoikeussopimus sellaiseen meitä velvoita.

Osallistuin taannoin paneelikeskusteluun, jossa puitiin opiskelija-asuntojen esteettömyyttä. Osa opiskelija-aktiiveista oli kuullut, että esteettömyys on kohtuuttoman kallista. Paikalla ollut asuntoja suunnitteleva arkkitehti käytti puheenvuoron, joka syöpyi mieleeni. Se meni suunnilleen näin: ”Esteettömiä, toimivia asuntoja voi toteuttaa samanlaisilla hinnoilla kuin muitakin. Yleensä ongelmana on, että suunnitellaan huolimattomasti. Mikään ei maksa niin paljon kuin huono suunnittelu.”

Haluaisin todellakin nähdä sen mestarisuunnittelijan, joka toteuttaa esteettömän kylpyhuoneen Helsingin neliöhinnoilla samaan hintaan kuin Urhosen edellä parjaaman ”koppivessan”.

Alla vielä joitakin esteettömyysvaatimuksista johtuvia ongelmia:

1. Esteettömyys vaatii tilaa, ja tila on etenkin Helsingissä kallista. Esteettömyys nostaa etenkin pienten asuntojen hintaa (myös niiden, jotka eivät ole esteettömiä) ja kohdistuu siksi etenkin pienituloisiin ja yksinasujiin. Se on siksi kustannuksena regressiivinen rokottaen kaikista eniten niitä, joilla siihen vähiten olisi varaa.

2. Asuntojen esteettömyysvaatimukset kohdentuvat huonosti niitä tarvitseville. Kustannukset vammaista kohti laskettuna ovat järjettömät. Paremmin kohdennettuna rahoilla saataisiin paljon enemmän aikaan paljon pienemmin kustannuksin.

3. Ylisuuret kylpyhuoneet eivät tule kalliiksi ainoastaan rakennettaessa. Niistä joutuu maksamaan ylisuuren hinnan uudestaan sitten, kun linjastosaneeraus tulee ajankohtaiseksi.

4. Pienet asunnot ovat väljillä mitoituksilla kolkkoja. Joku ehkää pitää, mutta useimpien mielestä ylimitoitetut keittiöt, kylpyhuoneet ja kulkuväylät tuskin lisäävät pienen asunnon viihtyisyyttä verrattuna siihen, että tilajärjestelyt olisi toteutettu kompaktimmin. Säästyneen tilan voisi silloin käyttää johonkin asukkaan kannalta tarpeellisempaan tai vaihtoehtoisesti rakentaa pienemmän asunnon ja säästää hinnassa.

Valtiolle esteettömyysvaatimukset ovat tietysti kätevä tukimuoto, koska ne eivät näy sen omassa budjetissa. Ihmisten lompakoissa ja pankkitileillä ne kuitenkin näkyvät. Etenkin ne näkyvät niiden varoissa, jotka haluaisivat pienen asunnon pääkaupunkiseudulta tai muista kasvukeskuksista – eivätkä he välttämättä ole niitä, joilla eniten olisi varaa ylimääräisiin kustannuksiin.

Kuvassa rakennetaan asuntoja Helsingin Jätkäsaaressa. Ovat todennäköisesti sekä esteettömiä että kalliita – eivätkä nämä ominaisuudet ole täysin toisistaan riippumattomia.

Tähän artikkeliin on jätetty 24 kommenttia ja/tai paluuviitettä.