ETUSIVU AIHEPIIRIT ARKISTO BLOGIN ESITTELY TILAA!

Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin

AIHEET

Matkalla Punavuoressa ja Kampissa

Diana-patsas ja minä (selfie)

Kävin tuossa eräänä päivänä matkoilla Punavuoressa ja Kampissa.

Matka ei ollut kovin pitkä, sillä asunhan aivan Punavuoren kupeessa. Matkan tunnelmaa siihen kuitenkin toi joutilas kuljeskelu ympäriinsä. Olin vienyt erään koiran eläinlääkäriin, ja kulutin aikaa odotellen, että minut soitetaan hakemaan se pois.

Aloitin matkan käymällä Fredan Kakkugalleriassa. En kuitenkaan ottanut tällä kertaa kakkubuffettia, vaan tyydyin yhteen palaan (koska palat myytiin puolikkaina, sain kuitenkin kahta eri kakkua).

Kävin myös Demmers Teehausissa, jota naapurini oli suositellut, ja ostin sieltä kevään sadon Dooars-teetä.

Matkoilla tajusin olevani oikeastaan vasta, kun kävin ostamassa K-kaupan palvelutiskiltä lounasta mukaan ja söin sen Dianapuistossa. Otin samalla selfien itsestäni Dianan kanssa (yllä).

Näkymät Kolmikulmassa olisivat voineet olla melkein mistä tahansa eurooppalaisesta kaupungista, jossa voisi käydä kaupunkilomalla. Miksi sitten ei kotikaupungissakin?

Vaeltelin vielä jonkin aikaa katuja pitkin ja katselin liikkeiden ikkunoita, kunnes tuli aika hakea mainittu koira lääkäristä.

Koska matkalta pitää tuoda tuliaisia, ostin Kanniston leipomosta pari leivosta kotiinviemisiksi. Red Velvet oli vaimon makuun, toinen marjaisampi enemmän minun.

Kanniston leipomon leivokset: Red Velvet ja jokin toinen

Sellainen oli mukava, vaikkakin kovin lyhyt, kaupunkilomani.

Ei vielä yhtään kommenttia tai paluuviitettä. Kirjoita sinä ensimmäinen!

Uusimmat artikkelit

Keskeisimmät aihepiirit

  • Kulttuurit - savolais- ja karibialaisjuttuja, kieliasiaa ym.
  • Kulutus - tavaroita, syömisiä ja ostotottumuksia
  • Kuulumiset - blogin henkilökohtaista-osasto
  • Matkat - matkajuttuja ja reissuvalokuvia
  • Paikat - sijainnilliset merkitystihentymät
  • Uskonto - kristinuskosta, ateisteista, joskus islamistakin
  • Web - blogit, WordPress ja muuta nettijuttua
  • Yhteiskunta - politiikasta ja maailman toimimisesta
  • Ympäristö - valintoja ja ympäristöpähkäilyä

Kirjoita kommentti

 

Kommenttien linkkeihin ei lisätä nofollow-määrettä. Mainosmaiset linkit tai kommentit voidaan kuitenkin poistaa, ja kommenttispämmiin ylipäänsä suhtaudutaan nuivasti.

Trackback: http://aiheet.domnik.net/ai-2014/07/punavuori-kamppi/trackback (?)