Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin

4.10.2014 klo 14.18 | Niko Lipsanen

koulu pakkoruotsi politiikka ruotsi yhteiskunta ympäristö

Pakkoruotsi oli ensimmäinen yhteiskunnallinen asia, joka sai minut poliittisesti aktiiviseksi. Yläasteen lopulla ja lukiossa pyörittämämme pakkoruotsia vastustanut yhdistys sai jonkin asteista paikallista huomiota Mikkelissä. Se oli myös sysäys, joka sai minut mukaan puoluepolitiikkaan.

Kun olen lukenut silloisia mielipidekirjoituksiani, olen ilokseni havainnut, ettei niitä tarvitse häpeillä. Ylilyöntejä ei tullut. Masentavaa sen sijaan on huomata, ettei keskustelu ole yli 20 vuodessa edennyt yhtään mihinkään. Aivan samoja asioita käydään läpi nykyisissäkin ruotsin vapaaehtoistamista käsittelevissä keskusteluissa.

Näin jälkikäteen on kuitenkin myönnettävä, että saattoi pakkoruotsista sittenkin yksi hyöty olla. Se ei ollut se, että oppi ruotsia – etenkin, kun en useimpien muiden pakko-opiskelleiden tavoin sitä juurikaan oppinut. Sen sijaan pakkoruotsista vääntämällä oppi aimo annoksen tervettä yhteiskunnallista kriittisyyttä.

Asetelma väittelyissä oli kaikkea muuta kuin tasainen. Me pakkoruotsin vastustajat olimme joukko peruskoulun ja lukion oppilaita, kun toisella puolella oli opettajia ja poliitikkoja. Vastapuoli puhui asemistaan käsin. Meillä oli vain argumenttimme. Oli silmiä avaavaa nähdä, kuinka ontoilla, asiaan liittymättömillä ja välillä tosiasioihin kovin vapaamuotoisesti suhteutuvilla argumenteilla vastapuoli operoi silloin, jos yleensä välitti ryhtyä kanssamme keskustelemaan. Ainakin auktoriteettiusko karisi tehokkaasti.

Ei siksi lienekään sattumaa, että kriittisyys pakkoruotsia kohtaan vaikuttaisi korreloivan sen kanssa, kuinka nuivasti henkilö suhtautuu esimerkiksi maahanmuuttoon tai ilmastonmuutostieteeseen. Pakkoruotsin vanavedessä on helppo kyseenalaistaa muutkin virallisina totuuksina tarjoiltavat asiat.

Toki kyseessä on virhepäätelmä. Ei se, että yhteiskunnallisissa asemassa olevien tarjoilema näkökulma on joissakin asioissa pahastikin pielessä, tarkoita, että näin olisi aina. Kriittisyys ei tarkoita kaiken virallisen vastustamista, vaan sitä, ettei ota sitä annettuna.

Pakkoruotsi- ja maahanmuuttokysymykset eroavat ilmastonmuutoksesta siinä, että jälkimmäisellä on ilmiön luonnontieteellisen luonteensa vuoksi perustanaan huomattavasti enemmän kovaa dataa. Kaksi ensimmäistä ovat lähinnä politiikkaa. Siksi niissä joudutaan operoimaan, kuten oikeudessa sanottaisiin, aihetodistein. Tieteellinen näyttö suuntaan tahi toiseen on tulkinnanvaraisempaa.

Ehkä oli minun onneni, että kiinnostuin ympäristökysymyksistä jo ennen kuin kasvihuoneilmiö ja ilmastonmuutos olivat kovin keskeisesti esillä yhteiskunnallisessa keskustelussa. Niinpä minun ei tarvinnut omaa kantaani muodostaessa lukittautua mihinkään eliitti versus muut -asetelmaan.

Jos kriittisyys yhteiskunnan ns. virallisia totuuksia vastaan yhdistyy kritiikittömyyteen vaihtoehtoisia selitysmalleja kohtaan, niin sitten ollaan kovaa vauhtia kemikaalivanojen ja uskomuslääketieteen tiellä erilaisia salaliittoteorioita pönkittämässä.

Olisi yliampuvaa syyttää salaliittoteorioista pakkoruotsia, sillä esiintyyhän niitä myös maissa, joissa ei pakkoruotsia opeteta. Silti on selvää, että pakkoruotsi on salaliittoteorioille altistava tekijä: kun jo koulussa oppii, että opettajat ja poliitikot syytävät ihan mitä vain tuubaa puolustaakseen poliittisesti korrektia virallista totuutta, niin vaikeahan vastaavien tahojen puheisiin on myöhemminkään uskoa.

Terve kriittisyys on tervetullut piirre julkisessa keskustelussa. Vainoharhaisuus ja salaliittoteoriat eivät sitä ole. Jos pakkoruotsin opetus edistää enemmän ensimmäistä kuin jälkimmäistä, niin silloin siitä on ainakin jotakin hyötyä – tuskin kuitenkaan niin paljon, etteikö siitä silti kannattaisi luopua.

Saattaa pakkoruotsista sekin hyöty olla, että ymmärtää, mitä tarkoittaa ”surströmming” ja tajuaa olla ostamatta sitä ruotsalaisesta ruokakaupasta. Otin kuvan 18.2.2012.

Ei vielä yhtään kommenttia tai paluuviitettä.

Kommentointitoiminto on pois käytöstä.