ETUSIVU AIHEPIIRIT ARKISTO BLOGIN ESITTELY TILAA!

Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin

AIHEET

CouchSurfing on myös koirille

Rita, CouchSurfing-koira

Kuten blogin lukijat lienevät jo huomanneen, meillä on aina välillä vieraina sohvasurffareita, jotka majoittuvat meille yöksi tai pariksi CouchSurfing-verkoston kautta. Yleensä vieraat ovat ihmisiä, mutta itsenäisyyspäivän tienoilla meille tuli ensimmäistä kertaa sohvasurffarikoira.

Rita on kotoisin Ranskasta, mutta oli viettänyt muutaman edeltävän kuukauden omistajansa kanssa Inarissa. Sillä aikaa, kun Rita tutustui helsinkiläisiin koiriin Eiranrannan ja Vuosaaren koirapuistoissa, omistajansa kävi mm. Tallinnassa.

Ritaa parempaa sohvasurffaria meillä ei ole vielä ollutkaan. Saattaa olla, että syyllistyn vähän kaksoisstandardiin, sillä tuskin olisin yhtä ilahtunut ihmisvieraasta, joka rähisisi naapureillemme ikkunassa. Pääasiassa Rita käyttäytyi kuitenkin oikein hyvin.

Nyt Rita on jo palannut takaisin kotiinsa Ranskaan, joten aivan piakkoin se tuskin on tulossa uudelle vierailulle. Harmi, sillä mielellämme sen tänne ottaisimme vaikka vähän pidemmäksikin aikaa kuin muutamaksi päiväksi.

Rita koirapuistossa

Kuvissa on Rita meillä kotona ja Eiranrannan koirapuistossa. Otin kuvat 7.12. ja 5.12.2014.

Ei vielä yhtään kommenttia tai paluuviitettä.

Uusimmat artikkelit

Keskeisimmät aihepiirit

  • Kulttuurit - savolais- ja karibialaisjuttuja, kieliasiaa ym.
  • Kulutus - tavaroita, syömisiä ja ostotottumuksia
  • Kuulumiset - blogin henkilökohtaista-osasto
  • Matkat - matkajuttuja ja reissuvalokuvia
  • Paikat - sijainnilliset merkitystihentymät
  • Uskonto - kristinuskosta, ateisteista, joskus islamistakin
  • Web - blogit, WordPress ja muuta nettijuttua
  • Yhteiskunta - politiikasta ja maailman toimimisesta
  • Ympäristö - valintoja ja ympäristöpähkäilyä

Kommentointitoiminto on pois käytöstä.