Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin
Unisex-vessat ja pisoaarit
3.9.2015 klo 7.12 | Niko Lipsanen

Unisex-vessat ovat aihe, joka ainaa silloin tällöin ponnahtaa esille. Taas äskettäin joku esitti, että erillisten miesten ja naisten vessojen sijaan pitäisi olla kaikille yhteisiä unisex-vessoja. En muista, kuka tai missä niitä tällä kertaa ehdotti, mutta ei sillä väliäkään.
En suoranaisesti vastusta ehdotusta, mutta en ole kovin vakuuttunut sen tärkeydestäkään. Se, mikä on tärkeää, on, että myös unisex-vessoissa on pisoaarit (tai, kuten joskus sanotaan, pisuaarit).
Jos kyseessä on vaikka jonkin pienen kahvilan vessa, jossa on yksi tai kaksi pönttöä koppeineen, niin ehkä pisoaari ei silloin ole välttämätön. Mutta mitä suuremmasta ja vilkkaammin käytetystä wc-tilasta on kyse, sitä todennäköisemmin sinne päätyy myös tähtäysongelmaisia miehiä. Pisoaari on huomattavasti siistimpi ratkaisu. Luulisi naistenkin välittävän.
Pisoaarin etuja ovat myös asioinnin hoitamisen nopeus sekä se, että sellaiset vievät pönttöihin verrattuna vain vähän tilaa.
Pöntöllä istuminen ei ole vaihtoehto. On hämmentävää, että naiset, joilla ei munia ole, tuota viitsivät miehille edes ehdottaa. Se on yhtä naurettavaa kuin miesten alkaa opastaa naisia heidän kuukautistensa kanssa.
Mutta kerrotaan nyt kuitenkin: isokokoiselle miehelle useimmat pöntöt ovat aivan liian pieniä, jotta asiointi onnistuisi sujuvasti istualtaan. Ja muutenkaan ei ole erityisen mukavaa, jos värkki roikkuu kusista posliinia vasten tarpeita tehdessä. Siksi virtsaaminen on kätevintä tehdä seisten.
Ehkä jonkinlaisena kompromissina pisoaarit voisi unisex-vessoissa laittaa sermien taakse tai omiin koppeihinsa. Siinä menetetään osa tilankäytöllisistä eduista, mutta homma pysyy kuitenkin siistinä ja nopeana.
Jotkut naisetkin kuulemmat pissaavat, tai ainakin osaavat pissata, seisaaltaan. Ehkä hekin voisivat siten hyötyä pisoaareista – ainakin, jos olisivat omissa kopeissaan?
Kuvassa yllä näkyvän pisoaarin näin Unkarissa erään majoitusliikkeen miesten vessassa. Huomioni siinä kiinnittyi siihen, että alaosastaan se työntyi enemmän esiin kuin pisoaarit yleensä. Jos työntymä olisi vielä vähän pidempi, niin sopisikohan se silloin paremmin myös naisten käyttöön? Olisihan se hienoa, jos naisetkin pääsisivät osalliseksi seisaaltaan virtsaamisen ilosta.
Kuvan pisoaarista otin Dominik Panzion miesten vessassa Budapestissä 22.7.2014.
Uusimmat artikkelit
Keskeisimmät aihepiirit
- Kulttuurit - savolais- ja karibialaisjuttuja, kieliasiaa ym.
- Kulutus - tavaroita, syömisiä ja ostotottumuksia
- Kuulumiset - blogin henkilökohtaista-osasto
- Matkat - matkajuttuja ja reissuvalokuvia
- Paikat - sijainnilliset merkitystihentymät
- Uskonto - kristinuskosta, ateisteista, joskus islamistakin
- Web - blogit, WordPress ja muuta nettijuttua
- Yhteiskunta - politiikasta ja maailman toimimisesta
- Ympäristö - valintoja ja ympäristöpähkäilyä
Keskustelu
Kommentointitoiminto on pois käytöstä.
Ei vielä yhtään kommenttia tai paluuviitettä.