ETUSIVU AIHEPIIRIT ARKISTO BLOGIN ESITTELY TILAA!

Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin

AIHEET

Norja lahjoittaa Haltin Suomelle?

Halti, Suomen ja Norjan rajapyykki

Päivitys 27.7.2016: Kaivuonon (Kåfjord) kunta on ehdottanut Haldičohkka-sivuhuipun lahjoittamista Suomelle. Asia on Norjan pääministerin Erna Solbergin hallinnassa. Päivitän tietoa tilanteen etenemisestä kommentteihin.

Suomen korkein vuori on Halti, mutta Haltin huippu ei ole Suomessa – ainakaan vielä. Norjassa on kuitenkin syntynyt pieni kansanliike sen puolesta, että Norja lahjoittaisi Haltin huipun Suomelle Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlien kunniaksi parin vuoden päästä.

Suomen korkein kohta (1323,6 m), rajapyykki Haltin rinteellä, näkyy kuvassa yllä. Taustalla näkyy ihmisiä Norjan puolella rajaa. Huippu, jolla he ovat, on 1328 metriä korkea Haldičohkka, mutta sekään ei itse asiassa ole vielä Haltin korkein kohta. Haltin 1361 metriä korkea huippu sijaitsee vajaat pari kilometriä tästä paikasta pohjoiseen.

En ole aivan varma, kumman huipun kansanliike Suomelle haluaisi lahjoittaa. Olisihan tuo sivuhuippukin jo parannus nykytilaan: saataisiin Suomen korkein kohta rinteeltä edes jonkinlaiselle huipulle. Vielä hienompaa kuitenkin olisi, jos Norja lahjoittaisi Suomelle Haltin korkeimman huipun. Norjan korkeimpien vuorten listalla kun Halti ei pääse edes 200 korkeimman huipun joukkoon.

Vielä toistaiseksi kansanliike on kuitenkin vain reilun 400 hengen Facebook-ryhmä. Mutta ehtiihän se tästä vielä kasvaa.

Otin oheisen kuvan 18. huhtikuuta 2014.

Tähän artikkeliin on jätetty 5 kommenttia ja/tai paluuviitettä.

Uusimmat artikkelit

Keskeisimmät aihepiirit

  • Kulttuurit - savolais- ja karibialaisjuttuja, kieliasiaa ym.
  • Kulutus - tavaroita, syömisiä ja ostotottumuksia
  • Kuulumiset - blogin henkilökohtaista-osasto
  • Matkat - matkajuttuja ja reissuvalokuvia
  • Paikat - sijainnilliset merkitystihentymät
  • Uskonto - kristinuskosta, ateisteista, joskus islamistakin
  • Web - blogit, WordPress ja muuta nettijuttua
  • Yhteiskunta - politiikasta ja maailman toimimisesta
  • Ympäristö - valintoja ja ympäristöpähkäilyä
  1. Niko Lipsanen 14.12.2015 klo 17.34:

    Aiheesta on (norjankielinen) juttu myös NRK:n eli Norjan Ylen sivuilla:

    http://www.nrk.no/troms/finland-har-mye_-men-ikke-en-fjelltopp-1.12698972

    En seuraa norjalaisia tiedotusvälineitä, vaan löysin linkin Facebookista, jonne Esa Suominen (sd) sen oli linkittänyt. Suominen ehdottaa, että Norjalle annettaisiin vastalahjana koko pohjoinen Suomi (pl. muutama laskettelukeskus, Tornion terästehdas ja tämä Haltin huippu).

  2. Niko Lipsanen 15.12.2015 klo 1.15:

    Myös Ilta-Sanomat on nyt tarttunut aiheeseen:

    http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1450075672158.html

    Jutun kuva on kuitenkin väärästä tunturista. Tuo on Saana eikä Halti:

    Halti vai Saana?

  3. pertti turtiainen 22.12.2015 klo 0.56:

    olisippa se hyvä lahjoitus,jos se vaan toteutuu.eikä oisi mikään huu haa juttu

  4. Niko Lipsanen 26.7.2016 klo 2.05:

    Asia on nyt Norjan pääministerin Erna Solbergin harkinnassa.

    https://twitter.com/jarvansalo/status/757654696156889088

  5. Niko Lipsanen 27.7.2016 klo 18.14:

    Myös Yleisradio uutisoi nyt aiheesta, mutta siellä väitetään virheellisesti, että kyse olisi Haltin korkeimmasta huipusta. Harkinnassa on kuitenkin nimenomaan tuo Haldičohkka. Haltin korkein huippu on parin kilometrin päässä Suomen rajasta, joten sen lahjoittaminen vaatisi rajaan isomman kuin tuon Ylen uutisessa kerrotun 40 metrin mutkan.

    http://yle.fi/uutiset/nrk_haltin_lahjoittaminen_suomelle_norjan_paaministerin_poydalla/9051444