Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin

6.12.2015 klo 11.25 | Niko Lipsanen

kielet kulttuurit nimet yhteiskunta

Aamulehti otsikoi tänään: ”Pitseriaa pitävä Aso ihmettelee päättäjiä: Mitä vielä vaaditaan, että olisin suomalainen?” (AL 6.12.15).

Aso Aziz on irakilainen maahanmuuttaja, joka muutti Suomeen vanhempiensa mukana vuonna 1996. Hän asuu Vantaalla, hänellä on suomalainen vaimo ja kaksi lasta, ja hän on pizzeriayrittäjä Martinlaaksossa. Mikäli Aamulehden henkilökuvaukseen on uskominen, Aziz vaikuttaa oikein hyvin Suomeen kotoutuneelta maahanmuuttajalta.

”Suomalaiset ovat suomen kieltä puhuva suomalais-ugrilainen kansa”, kertoo Wikipedia. Aziz puhuu suomen kieltä, vaikkakaan ei äidinkielenään, mutta suomalais-ugrilaista hänestä ei saa tekemälläkään. Siihenkö hänen suomalaisuutensa kaatuu?

Tarkastellaan asiaa ensin aavistus kauemmalta. Märät säpikkäät -viihdekaksikon toinen osapuoli Suvi West määrittelee saamelaisuuden näin (Maailman kuvalehti 4/2013):

Minulle saamelaisuus tarkoittaa saamelaisia juuria, että isä ja isoisä ja esi-isät olivat saamelaisia. Kokemusta siitä, että he ovat kulkeneet samoilla paikoilla kuin itsekin kuljen. Ei saamelaiseksi voi vain ruveta, täytyy olla yhteys yhteisöön ja historiaan.

Westin määritelmä sopisi varsin hyvin myös suomalaisuuteen. Suomessa asuminen tekee ihmisestä suomalaisen yhtä vähän kuin Lapissa asuminen saamelaisen. Sitä ei voi kiertää edes sitä kautta, ettei Lapin maakunnan nimi ole ”Saame”: ”Lappi” on pohjoissaameksi Sápmi, inarinsaameksi Säämi ja koltansaameksi Sää’mjânnam. Lapin nimillä eri saamen kielillä on sama kytkös saamelaisuuteen kuin Suomen nimellä suomeksi suomalaisuuteen.

Siihen suomalais-ugrilaisuuden puutteeseen Aso Azizin suomalaisuus siis kaatuu. Mutta ei sitä kannata murehtia, sillä ei suomalaisuus mikään arvonimi ole. Ei se ketään sen huonommaksi tai paremmaksi tee, että on tai ei ole suomalainen.

Azizin lapset toki ovat suomalaisen äitinsä kautta suomalaisia tai puoliksi suomalaisia – ero näiden ilmaisujen välillä on nähdäkseni lähinnä makuasia. Ja tässä onkin se resepti, kuinka suomalaiseksi tullaan: lisääntymällä suomalaisten kanssa ja integroituen suomalaiseen kulttuuriin (toki omat mausteensa siihen tuoden) jälkipolvista tulee suomalaisia.

Sen sijaan, jos muualta tullut etninen ryhmä sukupolvesta toiseen lisääntyy lähinnä keskenään tai hankkii puolisot entisestä kotimaastaan, ei heistä tule suomalaisia, vaikka olisivat asuneet Suomessa kuinka monta sukupolvea tahansa. Suomen romanit ovat hyvä esimerkki ryhmästä, joka on onnistunut säilyttämään etnisen erillisyytensä vuosisatojen ajan – ei toki täysin, mutta kuitenkin siinä määrin, että ovat yhä edelleen oma, erottuva etninen ryhmänsä.

Uudemmista tulijoista romanien viitoittamalla tiellä vaikuttaisivat olevan etenkin somalit. Ehkä suomalais-somalialaisia sekaliittoja jokunen on (en tiedä), mutta joka tapauksessa ne ovat kovin harvinaisia.

Onkin itse asiassa jokseenkin harmillista, että Suomen valtion nimeksi on valikoitunut sana, joka viittaa maan suurimpaan etniseen ryhmään. Tai melkeinpä voidaan sanoa, että kahteen etniseen ryhmään, sillä ovathan itä- ja länsisuomalaiset monessa mielessä kovin eri porukkaa. Näiden laajempi sekoittuminen on suhteellisen tuore ilmiö, vaikka populaatioiden rajaseuduilla toki lie aina naitu estottomasti ristiin. Joka tapauksessa nämä populaatiot ovat se ihmisjoukko, jotka muodostavat kansan nimeltä suomalaiset.

Isossa osassa keskustelua suomalaisuudesta kyse onkin lähinnä käsitesekaannuksesta: ei osata erottaa toisistaan kansalaisuutta ja kansallisuutta (ks. Kielikello 1/1982). Olisikin kätevää, jos näille olisi suomessakin eri sanat. Kansallisuus, siis etninen ryhmä, voisi jatkossakin olla ”suomalaisuutta”. Suomen valtion kansalaisuutta taas kuvaisi paremmin käsite ”suomilaisuus”.

Hyvää itsenäisyyspäivää siis kaikille suomilaisille – niin Aso Azizille kuin muillekin!

Muu maa mustikka? Kuvassa on mustikoita Enontekiöllä. Pohjoinen Lappi on monella tapaa oma maailmansa. Iso osa siitä on osa Suomen valtiota, mutta onko se Suomea? Tästä voisi ehkä saada samanlaisen keskustelun kuin suomalaisuudestakin. Mutta olivatpa nuo kuvassa näkyvät mustikat sitten suomalaisia, lappilaisia tai vaikkapa saamelaisia, niin hyviltä ne maistuivat.

Tähän artikkeliin on jätetty 2 kommenttia ja/tai paluuviitettä.

1. Niko Lipsanen 7.12.2015 klo 0.32:

   Minulle huomautettiin Facebookin puolella, että taivutuksellisesti ”suomelainen” olisi parempi kuin ”suomilainen”. Minun puolestani sekin käy oikein hyvin.

2. Niko Lipsanen 27.10.2016 klo 20.41:

   Demaripoliitikko Abdirahim Husu Hussein kirjoittaa vähän samoista aiheista Uuden Suomen blogipalvelussa. Hän lainaa Zacharias Topeliusta (tarkempaa viitettä hän ei anna, enkä ole lainausta tarkistanut):

   Harvat ovat niin sekoittumatonta sukuperää, ettei heidän sukunsa jäsenen suonissa ole virrannut toisten kansakuntain verta. Mutta kaikki, jotka tunnustavat tämän isänmaakseen ja rakastavat tätä sellaisena, – kaikki, jotka tottelevat tämän maan lakia ja tekevät työtä tämän hyväksi, ovat yksi kansa. He ovat yhdistetyt heidän rakkaudellaan, tottelevaisuudellaan, heidän yhteisellä hyvällään.

   Husseinkin nostaa siis esiin, Topeliuksen kautta, nimenomaan verenperimän. Eli ilmeisesti hänkin jakaa tässä blogimerkinnässäni esittämän käsityksen, että suomalaiseksi ei voi vain ryhtyä, vaan se täytyy saada verenperintönä. Itseään hän kutsuu ”uussuomalaiseksi”.

   Jätin Husseinin blogiin kommentin, jossa tiedustelin, minkä kaikkien kansakuntien verta hänen omissa suonissaan virtaa. Suomalaista ei käsittääkseni lainkaan. Mielenkiinnolla jään odottamaan, mitä hän vastaa.

   Linkki Husseinin blogikirjoitukseen:

   http://abdirahimhussein.puheenvuoro.uusisuomi.fi/225100-nain-sanoi-zacharias-topelius