Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin
Kauppahalleihin eloa myös iltaisin
30.1.2016 klo 14.58 | Niko Lipsanen
bisnes espanja kanariansaaret matkat paikat ravintola ruoka yhteiskunta

Matkoilla on mukava kurkata sisään kauppahalleihin, ehkä ostaakin niistä jotain. Ovat usein värikkäitä ja eläväisiä paikkoja. Niinpä käväisin myös Las Palmasin satamakauppahallissa (Mercado del Puerto de la Luz), josta sisäkuva yllä. Olen eläväisempiäkin kauppahalleja nähnyt, mutta ei tuo hassumpi ollut: ruokatarvikkeita oli myynnissä ja reunoilla muutama ravintola. Johonkin ravintoloista olisin voinut istahtaa lounastamaan, kun sen aika olisi sopivasti ollut, mutta olivat turhan täysiä.
Yllätyksekseni samainen kauppahalli oli paljon eläväisempi, kun vierailin siinä uudestaan illalla. Hedelmä- ja lihakojut olivat laittaneet luukkunsa kiinni, mutta niiden eteen oli tuotu myyntipöytiä, joilla kaupattiin vaatteita, koruja ym. tavaraa.
Myyntipöytien luona pyöri asiakkaita, mutta vielä täydempiä olivat ravintolat. Vapaita pöytiä oli turha etsiä. Ulkona terassilla olisi kyllä ollut tilaa. Oliko Las Palmasin talvi-ilta kenties liian kylmä kanarialaisille?
Mielessäni kävi, että kysyntään vastannut paremmin se, jos käytäville olisikin myyntipöytien sijaan tuotu enemmän ravintolapöytien ja annettu ravintoloiden laajentua koko kauppahalliin sen jälkeen, kun muut kojut laittavat luukkunsa kiinni? Suomen anniskelulainsäädäntö tuskin tuollaista mahdollistaisi, mutta liekö Espanjassa yhtä tarkkoja säädöksiä asiasta?
Ja miksei näin voisi tehdä Suomessakin ja tuoda uutta eloa kauppahalleihin iltaisin? Lainsäädäntö ei siihen ehkä vielä veny, mutta eikös meillä pitänyt olla jotkin normienpurkutalkoot meneillään? Tässä olisi yksi hyvä kohde normien purkamiselle.
Otin kuvat Las Palmasin sataman kauppahallista lauantaina 16. tammikuuta 2016.
Uusimmat artikkelit
Keskeisimmät aihepiirit
- Kulttuurit - savolais- ja karibialaisjuttuja, kieliasiaa ym.
- Kulutus - tavaroita, syömisiä ja ostotottumuksia
- Kuulumiset - blogin henkilökohtaista-osasto
- Matkat - matkajuttuja ja reissuvalokuvia
- Paikat - sijainnilliset merkitystihentymät
- Uskonto - kristinuskosta, ateisteista, joskus islamistakin
- Web - blogit, WordPress ja muuta nettijuttua
- Yhteiskunta - politiikasta ja maailman toimimisesta
- Ympäristö - valintoja ja ympäristöpähkäilyä
Keskustelu
Kommentointitoiminto on pois käytöstä.
Ei vielä yhtään kommenttia tai paluuviitettä.