Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin
Nico Rosbergin suomalaisuudesta
28.11.2016 klo 16.06 | Niko Lipsanen
Kirjoitin noin vuosi sitten tänne merkinnän suomalaisuudesta. Siinä otin kantaa Aamulehden juttuun, jossa irakilainen maahanmuuttaja ihmetteli, mitä hänen on tehtävä tullakseen suomalaiseksi. Kantani voi tiivistää jotakuinkin siihen, että suomalaiseksi ei tulla vaan synnytään.
Nyt sitten keskustellaan tuoreen Formula 1 -maailmanmestari Nico Rosbergin suomalaisuudesta. Mikäli radiosta kuulemani oikein ymmärsin, hän ei itse miellä itseään suomalaiseksi, mutta suomalaiset haluaisivat kuitenkin omia maailmanmestarin, jonka suomalainen isä Keijo Keke Rosberg on myös aiempi F1-maailmanmestari.
Suomalaiseksi ei voi tulla kuin syntymällä, ja yhtä vähän siitä pääsee eroon, jos on suomalaiseksi sattunut syntymään. Kuten viimevuotisessa artikkelissa sanoin siinä esimerkkihenkilönä olleen maahanmuuttajan lapsista, että he ovat suomalaisen äitinsä kautta suomalaisia, niin aivan yhtä paljon Nico Rosberg on sitä suomalaisen isänsä kautta, vaikka hän itse mieltäisi itsensä enemmän saksalaiseksi (mitä hän toki saksalaisen äitinsä kautta myös on).
Rosbergilla on myös Suomen kansalaisuus, mikä on kuitenkin epäolennaista, koska kansalaisuus ja kansallisuus ovat eri asioita. Suomalaisuus ei ole sitä, mitä passissa lukee.
Kansallisuus ei kuitenkaan ole selvärajainen asia, eikä sen tarvitsekaan olla. Voi esimerkiksi olla sekä suomalainen että saksalainen, kuten Nico Rosberg. Toisaalta hänen lapsensa, jonka äiti on saksalainen, ei neljäsosasuomalaisena enää kovin vahvasti ole suomalainen, vaan ehkä ennemminkin suomalaistaustainen. Olennaista ei kuitenkaan nähdäkseni ole pystyttää tiukkoja raja-aitoja siihen, missä kohtaa jostakusta tulee suomalainen tai sitten ei, vaan ymmärtää, mitä suomalaisuus on.
Ja korostetaan tälläkin kertaa, että tässä merkinnässä on kyse käsitteen ”suomalaisuus” määrittelemisestä eikä siitä, että ”nostettaisiin” tai ”laskettaisiin” joitakuita suomalaisiksi. Suomalaisuus ei ole sen enempää kunnianimitys kuin häpeäkään, mutta se on käsite, jolla on jokin merkitys.