Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin
En tiedä pizzasta, mutta hampurilaiseen ananas sopii
4.3.2017 klo 14.12 | Niko Lipsanen
Olen Twitterissä ja Facebookissa huomannut monien ottaneen vahvasti kantaa siihen, että ananas ei sovi pizzaan. Ananaksen puolustajat ovat olleet harvemmassa. Koska en erityisemmin välitä pizzasta ylipäänsä, niin en ota tähän asiaan kantaa.
Sen sijaan kerron, että mielestäni ananas sopii erityisen hyvin hampurilaisen väliin. Siksi onkin hämmentävää, että ananashampurilaisia saa niin harvasta paikasta. Perinteisten grillikioskien valikoimaan se usein kuuluu, mutta ketjuhampurilaispaikoista ananasta taitaa olla tarjolla vain vähän pienemmissä ketjuissa, kuten Hampuriksella ja Snackyllä.
Olennaista kuitenkin on, että myös ananasta on vähän käristetty paistolevyllä. Jos ananasrengas päätyy hampurilaisen väliin suoraan tölkistä, niin ei se sinne silloin ollenkaan niin hyvin sovi.
Kuvassa on eilinen itse kokoamani ja pannulla käristelemäni hampurilainen. Paastonajan johdosta se on vegaaninen: pihvinä on Alepasta ostettu Hoviruoan mustapapupihvi. Oli maukasta, ja ananas sopi hyvin myös papupihvin kylkeen.
Tähän artikkeliin on jätetty 3 kommenttia ja/tai paluuviitettä.
Uusimmat artikkelit
Keskeisimmät aihepiirit
- Kulttuurit - savolais- ja karibialaisjuttuja, kieliasiaa ym.
- Kulutus - tavaroita, syömisiä ja ostotottumuksia
- Kuulumiset - blogin henkilökohtaista-osasto
- Matkat - matkajuttuja ja reissuvalokuvia
- Paikat - sijainnilliset merkitystihentymät
- Uskonto - kristinuskosta, ateisteista, joskus islamistakin
- Web - blogit, WordPress ja muuta nettijuttua
- Yhteiskunta - politiikasta ja maailman toimimisesta
- Ympäristö - valintoja ja ympäristöpähkäilyä
Niko Lipsanen 4.3.2017 klo 16.37:
Tästä sukeutui pieni keskustelu Twitterin puolelle: https://twitter.com/nlipsane/status/837999801866326017
Niko Lipsanen 4.3.2017 klo 18.33:
Muutin vähän otsikon sanajärjestystä. Alkuperäisen näkee edellisestä kommentista klikkaamastani tviitistä.
Petri 17.4.2017 klo 4.11:
Antiananasliiga sekoittaa, uskon, kuutioidun ananaksen ja katkaravun toisiinsa. Katkarapu ei kuulu pitsaan eikä mihinkään ruokaan. :-O