Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin
Uusi vegaanisubi kaksi kertaa maistettuna
Paastonajan ruokavaliooni on useina vuosina kuulunut Subwayn kasvispihvipatonki, joka on perjantaisin ollut päivän subina. Nyt se on päivitetty uuteen mausteisemmaksi mainostettuun vegaaniversioon Subway Vegan Delite. Mielenkiinnolla testasin.
Minulla on ollut tapana ottaa kasvipihvisubi tulisella kastikkeella, mutta koska tätä mainostettiin mausteisempana versiona – ja jotta voisin paremmin maistaa uuden version maun – pyysin ensimmäisen vegaanisubini makeasipulikastikkeen ja öljyn kera. Se ei kuitenkaan osoittautunut erityisen onnistuneeksi valinnaksi, sillä pihvin maku – vaikka se aiempaa kasvispihviä mausteisempi olikin – oli tunkkainen. Ei voi sanoa, että olisin siitä erityisemmin pitänyt.
Päätin kuitenkin antaa uutuudelle vielä toisenkin mahdollisuuden. Subway-tililleni oli kertynyt pisteitä pitkän patongin edestä, joten päätin käyttää ne toiseen vegaanisubiin. Tässä välissä voisikin vähän kehua Subwayn kanta-asiakasohjelmaa: vaikka en mielestäni ihan kauhean usein subeja käykään syömässä, niin vähän väliä sinne on kertynyt pisteitä pitkän patongin verran. Suosittelen liittymistä, jos nyt edes silloin tällöin tulee Subwayssä käytyä.
Arvelin vegaanisubin paranevan pienellä tulisuudella. Niinpä pyysin toisella kerralla subiini tulisen kastikkeen, öljyn ja etikan. En ollut väärässä: tunkkaisuus peittyi tulisen kastikkeen ja etikan alle. Itse asiassa tällä yhdistelmällä voin sanoa uutuuspatonkia jopa hyvänmakuiseksi. Vähän täyteläisyyttä se olisi silti ehkä kaivannut. Pitänee kokeilla paaston jälkeen lisäpekonilla.
Jos aiempi kasvispihvi vielä pitkäänkin pysyy rinnalla vegaanipihvin vaihtoehtona, niin saattaa kuitenkin olla, että valintani kallistuu edelleen siihen. Paitsi, ettei vanha ole yhtä tunkkaisen makuinen kuin uusi, on se myös täyteläisempi.
Kuvassa Subwayn Vegan Delite -subi kuvattuna Lönnrotinkadun Subwayssa Helsingissä perjantaina 23.2.2018. Myös toisen tulisemmalla kastikkeella täytetyn subin kävin nauttimassa samassa ravintolassa, mutta sillä kertaa en ottanut kuvaa.
Tähän artikkeliin on jätetty yksi kommentti tai paluuviite.
Uusimmat artikkelit
Keskeisimmät aihepiirit
- Kulttuurit - savolais- ja karibialaisjuttuja, kieliasiaa ym.
- Kulutus - tavaroita, syömisiä ja ostotottumuksia
- Kuulumiset - blogin henkilökohtaista-osasto
- Matkat - matkajuttuja ja reissuvalokuvia
- Paikat - sijainnilliset merkitystihentymät
- Uskonto - kristinuskosta, ateisteista, joskus islamistakin
- Web - blogit, WordPress ja muuta nettijuttua
- Yhteiskunta - politiikasta ja maailman toimimisesta
- Ympäristö - valintoja ja ympäristöpähkäilyä
Jyri Väätäinen 2.8.2018 klo 19.48:
Olen ollut hetken aikaa vegaanimpi kuin koskaan. Kokeilu alkoi vuoden alussa, mutta taisin lopettaa sen lähes saman tien. Perustelen asiaa sillä, että mies ei pärjää millään kasvisruoalla arjessa. Kun en ole syönyt lihaa, ruokahalu oli aina paikallaan, ja syömisen jälkeen oli aina nälän tunnetta.
Se tunne oli, vaikka söin kaksi viinirypälerasiaa, tai riisiä ja jotain paprikaa mausteissa. Lisäksi vegaaninen ruoka, mm. jugurtit, maidon korvikkeet ja sellaiset olivat niin paljon kalliimpia, ettei lompakko olisi kestänyt. Vegaanikokeilusta oli hyötyä – syön vihanneksia ja hedelmiä enemmän kuin koskaan.
En siltikään ole jättänyt lihaa ja esim. juustoja väliin. Kerran tässä eletään, miksi juoda vain vettä, ja syödä ainoastaan heviä sekä pastaa ilman mitään. Ruokakaupassa on kuitenkin paljon ”roskaruokaa”, sitä minä en osta, mutta esimerkiksi pasta, jauheliha paistettuna juustokermassa sekä päälle sitruunapippuria on tosi hyvää. Juuri tällaista ruokaa ystävänikin teki täällä.
On tosiaan niin, että puisto-osaston eli vihreiden pupunruoalla elä, siksi en kannata sitä vegaanista ruokaa esimerkiksi kouluihin, sitä voi tarjota muun ruoan ohessa tai ”lisäpalveluna”. Hyvä syöminen vaikuttaa kuitenkin mielialaan.
Vihreissä en tosin ymmärrä myöskään sitä, miksi he kannattavat feminismiä, mutta se on jo asia erikseen…