arki

Hirvi juoksee uudessa passissa

Passi vanheni. Piti hankkia uusi. Se onnistuikin varsin kätevästi ja nopeasti. Aika Itäkeskuksen poliisiasemalta järjestyi heti seuraavaksi päiväksi, eikä jonottaa tarvinnut kuten joskus ennen. Valmiista passista ilmoitettiin tekstiviestillä vain kolme päivää myöhemmin. Sitten piti vain mennä taas Itäkeskukseen se hakemaan.

Passikuva oli kuten passikuvat yleensäkin, eli en viitsi sitä laittaa tänne blogiin näytille. Passikuvan hologrammiversio ja joku uusi läpinäkyvään ikkunaan painettu versio taas näyttävät siltä, kuin Jeesus olisi ilmestynyt passini nimilehdelle.

Ei tämä tosin ensimmäinen kerta Jeesuksena ole. Keniassa olivat jo jokinen vuosi sitten sitä mieltä, että olen partani kanssa kovin Jeesuksen näköinen. Saa nähdä, saako raja-asemilla jatkossa kuulla kommenttia, kun passiani tutkiskelevat.

Passissa on kaikkea muutakin uutta ja hienoa, kuten juokseva hirvi.

Elämää ilman jääkaappia

”Jääkaapista tuli vasta 1960–1970-lukujen vaihteessa jokaisen suomalaiskodin vakiovaruste”, kertoo elämäntapalehti Huili uusimmassa numerossaan (4/2012). Nykyään jääkaapittomuus on jo niin harvinainen asia, että siitä saa erikoisen jutunaiheen lehteen.

Meillä ei jääkaappia edelleenkään ole, joten niinpä pääsin poseeraamaan kokosivun kuvaan tuohon samaiseen lehteen. Kuvaa varten minut laitettiin tietysti jääkaappiin. Riittävän iso kaappi löytyi Ravintola Molotovista Vaasankadulta. Ihan mukavan vilpoisaa siellä oli poseerata.

Olen kirjoittanut jääkaapittomuudesta tässä blogissa aikaisemminkin. Sitä kautta toimittaja Laura Pörsti minut ilmeisesti löysikin.

Helsingin jalkakäytävien talvikunnossapito

Kävin eilen Pikku-Huopalahdessa. Minulla on normaalistikin tapanani usein kävellä muutamien kilometrien matkat, mutta tällä kertaa olisin varmaankin mennyt raitiovaunulla, jos mukanani ei olisi ollut koira.

Paluumatkalla kävelin Paciuksenkadun kautta. Olin ensin ajatellut kulkea kadun lounaispuolen kevyenliikenteenväylää pitkin, mutta kun liikennevalot menivät punaiseksi juuri edestäni, valitsin kadun koillisreunaa pitkin mäkeä ylös nousevan jalkakäytävän.

Eihän se erityisemmän houkuttelevan näköinen reitti ole, kuten oheisen kuvasarjan ensimmäisestä kuvasta näkyy: kapea jalkakäytävä vilkasliikenteisen kadun kupeessa. Mutta pääsisi mäen silti nousemaan sitäkin pitkin – tai niinhän minä silloin vielä luulin.

Uunimikro on kätevä pienessä asunnossa

Meillä on jo toista vuotta ollut kätevä laite, jossa on samassa sekä tavanomainen uuni että mikroaaltouuni.

En tiedä, miksi sellaista pitäisi kutsua. ”Mikroaaltouuniuuni” ja ”uunimikroaaltouuni” ovat sanoina pitkiä ja kankeita. Kutsutaan sitä nyt vaikka nimellä ”uunimikro”.

Uunimikron ostaminen ei ollut erityisen helppoa. Kiersimme kehänvarren kodinkoneliikkeissä tekemässä vertailua. Myyjät tuntuivat joka paikassa olevan täysin pihalla laitteista.

Kaikissa liikkeissä, joista uunimikroja ylipäänsä löytyi, meille kerrottiin, ettei uunitoiminto ole oikea uuni vaan jollakin tavoin mikroaaltojen tai grillitoiminnon tai niiden yhdistelmän avulla toteutettuja. Varsinainen uuni löytyisi vasta kalustoon asennettavista nelinumeroisella hintalapulla varustetuista yhdistelmälaitteista.

Myyjät saivat meidät vakuuttuneiksi, ja niinpä heidän esittämänsä pysyi käsityksenämme vielä laitetta kotiin viedessämmekin.

Tulee se kevät sieltä vielä

Vaikka ulkona onkin julmasti pakkasta, lumipyryä ja vaikka mitä muutakin ikävää, niin kyllä se kevät – ja sen jälkeen kesäkin – sieltä vielä tulee. Siitä muistuttamaan ja talvista ankeutta ilahduttamaan laitoin tähän valokuvan voikukista.

Minun piti itse asiassa tarkistaa Wikipediasta, että kyseessä ovat voikukat. Leskenlehdet kun ovat kovasti samannäköisiä ja yleensä ilmestyvätkin keväällä voikukkia aikaisemmin. Nuo kukat ovat kuitenkin voikukkia. Kukkien lehdet sen paljastavat.

Kuvan voikukat ovat viime keväältä. Kuvasin ne Tammasaarenlaiturilla, eli Kaapelitehtaan takana Ruoholahdessa, toukokuun 18. päivänä.

Tätä on talvi

Kävin iltapäivällä kaupassa. Menomatkalla satoi rakeita, palatessa räntää.

Minun piti kirjoittaa tänne blogiin iloisia kesäjuttuja, mutta laitetaan tänne väliin kuitenkin tällainen vuodatus talven ankeudesta.

Katsokaa nyt vaikka tuota kuvaa. Kello on siinä vasta puoli kolme iltapäivällä, ja silti on jo hämärää. Eikä se pimeys pahinta ole, vaan sää. Räntää, rakeita, lumipyryä, pakkasta, niistä on talvi tehty. Ja liukkaista keleistä – joka talvi olen lentänyt nurin monta kertaa. Kuinka selviän sitten, kun minusta tulee vanhus?

Kun alkutalven räntä loppuu, niin sitten tulevat liikkumisen estävät lumikinokset. Joskus kevättalvesta saattaa olla hetkiä, jolloin on auringonpaistetta ja sinänsä ihan kaunista, mutta silti hyytävän kylmää. Talvipukeutuminen pysyy rasitteena kevääseen asti.