Mökkielämää kaupungissa - 7.7.08
Meiltä paloi perjantai-iltana sulake. Lauantaina saimme sähköt muutamaksi tunniksi takaisin, mutta sitten paloi uudestaan. Ja lopulta myös sähköpääkatkaisija hajosi. Nyt on siis menossa kolmas yö ilman sähköjä (tulin kirjoittamaan tätä Dodo ry:n toimistolle). Sunnuntai vietettiinkin sitten mökkielämää. Ruoka kokattiin ja teet keitettiin trangialla, ilta vietettiin kynttilöiden valossa.
Saarna ja pesukone - 23.6.08
Viikonloppuna jäivät kirkossakäynnit väliin, tarjolla olisi ollut niin juhannusmessua lauantaina kuin apostolien päivän saarnaa sunnuntaina. Onneksi ei tarvitse jäädä kokonaan ilman sanaa, sillä Arto Antturi on laittanut blogiinsa Helsingin Tuomiokirkossa pitämänsä saarnan. Päivän teeman pohjalta Antturi pohdiskelee, mikä on seurakunta.
Antturin tyyli on pohdiskelevaa ja argumentoivaakin. Tuon tyyppisiä saarnoja kuuntelee mielellään, ja ainakin tämänkertainen teksti toimii myös kirjoitettuna. En ala sitä tässä referoimaan, sillä tuolta linkin takaahan sen voi lukea. Kirjoitan sen sijaan pesukoneista.
Viikset ja makkarat - 22.6.08
Mistä se johtuu, että jos ajaa parran pois, mutta jättää viikset, niin näyttää ihan hassulta? Tai vähintäänkin saksalaiselta?
Juhannus meni piknikillä makkaraa syöden – sekä aatto että itse juhannuspäivä. Aattopiknikille katsoimme ensin sopivaa paikkaa Eiranrannan uusien talojen välistä, mutta kun sellaista ei sieltä löytynyt, menimme nurmikolle Ursinin kallioiden viereen.
Meri! - 5.6.08
Ensimmäistä kertaa melkein kahteen vuoteen asuntomme ikkunasta avautuu taas merinäköala. Näkymän peittäneet parakit on viety pois. Viimeiseksi jäi yksi kontti, joka tietysti juuri ja juuri tukki näköalan. Pelkäsin jo, että se on joku työmaavarasto, joka jää siihen vielä koko kesäksi, vaikka muut parakit onkin poistettu. Mutta nyt sekin on poissa (tai itse asiassa siirrettynä vähän sivummalle, mutta poissa näköalan edestä joka tapauksessa).
Kaupunkilainen ei tarvitse jääkaappia - 9.5.08
En ole vuosiin käyttänyt jääkaappia kuin satunnaisesti. Nyt satunnaiskäyttökin on loppunut, kun asunnossamme ei enää ole koko laitetta. Hyvä vaan, että on pois tilaa viemästä. Ei jääkaappi edes auta ruoan säilyttämisessä, vaikka se sitä varten on keksitty. Tuoreen jätetutkimuksen perusteella britit heittävät kolmanneksen ruoasta roskikseen. Suurin syy tähän on se, että ne ovat jääneet jääkaappiin parasta ennen -päiväyksen yli.
Ihminen on kolopesijä - 28.4.08
Kaksi ihmistä yhden huoneen asunnossa voi pidemmän päälle olla hankala ratkaisu – etenkin jos se ainoakaan huone ei ole kovin iso.
Kesällä asunnon laajeneminen epäviralliselle ulkoterassillemme helpottaa tilannetta. Mutta nyt olemme keksineet myös ympärivuotisen ratkaisun. Raivasimme sängyn alta laatikoita pois, ja sinne muodostui kiva makuukolo. Se on myös oiva paikka tietokoneelle, koska konettahan on mukavinta käyttää makuultaan. Ja koska jompikumpi meistä on melkein aina koneella, on tämä osapuoli samalla toisen jaloista pois. Pieni asunto ei enää olekaan lainkaan ahdas.



