Näppäimistöt ovat käyttötavaraa - 15.8.08
Selailin tietokoneelle tallentamiani kuvia ja sieltä löytyi tällainen otos tämän vuoden maaliskuulta. Kuvassa on kasa näppäimistöjä. Joukossa taitaa olla yksi toimiva, muut on kaivettu hyllyiltä ja laatikoista vietäväksi keväällä kaupunkia kiertävään YTV:n kierrätysautoon. Kuva havainnollistaa hyvin sen, miksi en juurikaan harrasta kannettavia tietokoneita.
Sähkövene - 12.8.08
Taloussanomien toimittaja Anna Mård kertoo lomailleensa Asikkalassa ja nähneensä siellä liikkuvia laitureita. Perämoottori vain kiinni ja vesille. Etenkin tavarankuljetukseen sovellettuna laiturilautat ovat Mårdin mielestä osoitus arkipäivän nerokkuudesta ja Suomen kansan kekseliäisyydestä.
Minäkin pääsin kesälomalla tutustumaan vastaavanlaiseen rakennelmaan ihan vanhassa kotirannassani Mikkelissä. Tässä laitteessa oli vieläpä sähkömoottori.
Pirkka-maitosuklaa, hyvää vai ei? - 25.7.08
Vaimoni Marin mielestä Pirkka-maitosuklaa on jotakuinkin kammottavinta tavaraa, mitä kaupassa suklaan nimellä myydään. Minä taas olen tykästynyt sen makuun ja pidän sitä yhtenä parhaista kaupan omilla merkeistä myytävistä halpissuklaista. Tosin hinnaltaan se alkaa olla jo vähän siinä halpasuklaan ja merkkisuklaan rajoilla.
Välimeren tunnelmaa - 24.7.08
Vaimo halusi saada vähän väriä seiniin eikä ajatus ollut minustakaan huono. Saimme ylijäämänä maalia, joka kai on vaaleansinistä tai turkoosia, ja se vaikutti oikein sopivalta tarkoitukseen. Niinpä maalasimme ikkuna- ja ovisyvennyksen siniseksi. Se kehystää kivasti asunnon ikkunanpuoleisen päädyn. Valkoinen pinta on niin pliisua, eikä sitä tässä tapauksessa yhtään parantanut edes se, että maali oli alkanut jo paikoin vähän halkeilla.
Huligaanijunnut kulmillamme - 10.7.08
Jalkapalloon kuuluu tappeleminen, ainakin joidenkin mielestä. Isompien poikien peleissä katsojat hoitavat sen puolen, mutta Helsinki Cupissa junnujen pitää hoitaa huliganismikin itse. Tai tytöistä tappelu kai oli tällä kertaa tullut. Joka tapauksessa päädyin tapahtumien keskipisteeseen ihan vain olemalla kotona.
Mökkielämää kaupungissa - 7.7.08
Meiltä paloi perjantai-iltana sulake. Lauantaina saimme sähköt muutamaksi tunniksi takaisin, mutta sitten paloi uudestaan. Ja lopulta myös sähköpääkatkaisija hajosi. Nyt on siis menossa kolmas yö ilman sähköjä (tulin kirjoittamaan tätä Dodo ry:n toimistolle). Sunnuntai vietettiinkin sitten mökkielämää. Ruoka kokattiin ja teet keitettiin trangialla, ilta vietettiin kynttilöiden valossa.




