Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin
feminismi
Aiheet-blogin artikkelit, jotka on merkitty asiasanalla "feminismi".
Lasten kasvatus, feminismi ja tasa-arvo
Sampo Syreeni kirjoittaa blogissaan lasten kasvattamisesta ja siihen liittyvistä nature vs. nurture -kiistoista – eli sitä, kun toiset korostavat sukupuolten välisiä biologisia eroja ja toiset pitävät eroja opittuina.
Kirjoituksen varsinaiseen asiasisältöön minulla ei ole juurikaan sanottavaa. Syreenin näkemys, että erot johtuvat molemmista, vastannee aika lailla todellisuutta. Sen sijaan ihmettelen sitä, miksi hän ilmeisen perusteettomasti roikottaa ratkaisuehdotuksessaan feminismiä mukana.
Selväähän on, että nimenomaan feministit ovat tässä keskustelussa vahvasti se osapuoli, jonka mukaan sukupuolittuneet piirteet ovat opittuja. Juuri hehän ovat niitä, jotka puhuvat sukupuolesta ”sosiaalisena konstruktiona”. Toisaalta sitten ne, joita voitaisiin kutsua esimerkiksi traditionalisteiksi, konservatiiveiksi tai vaikkapa biologisteiksi, korostavat erojen biologista perustaa. Vaikka kummallakin puolella vain änkyröin ääripää kiistää toisen puolen kokonaan, niin perusasetelma on kuitenkin tämä.
5.12.2016 | 1 | Lue koko artikkeli »
Tyttöjen ja poikien lelut
Facebookissa kiertää kaavio, jossa opastetaan lelujen valintaa pojille ja tytöille. Kaaviossa on vain yksi kysymys: käytetäänkö lelua sukuelimillä? Jos käytetään, se ei sovi lapsille. Jos ei käytetä, se sopii molemmille.
Kaavio on kieltämättä sekä oivaltava että hauska. Useimmat kuvan jakaneista ovat kuitenkin, kuka suoremmin ja kuka epäsuoremmin, jakaneet sen vastauksena keskusteluun lelukuvastojen sukupuolittuneisuudesta. Toisia leluja mainostetaan pojille, toisia tytöille.
Ruotsissa Toys R Us -lelufirma taas on tehnyt lelukuvaston, jossa perinteiset roolit on käänetty toisin päin (MTV3 24.11.12). Jotkut kutsuvat tätä sukupuolineutraaliudeksi.
Kaavio menee kuitenkin useiden muiden hassujen kuvien ja kaavioiden tapaan ohi maalinsa.
29.11.2012 | 1 | Lue koko artikkeli »
RSS 
- RSS-syöte: feminismi
- RSS-syöte: kaikki kirjoitukset
Keskeisimmät aihepiirit
- Kulttuurit - savolais- ja karibialaisjuttuja, kieliasiaa ym.
- Kulutus - tavaroita, syömisiä ja ostotottumuksia
- Kuulumiset - blogin henkilökohtaista-osasto
- Matkat - matkajuttuja ja reissuvalokuvia
- Paikat - sijainnilliset merkitystihentymät
- Uskonto - kristinuskosta, ateisteista, joskus islamistakin
- Web - blogit, WordPress ja muuta nettijuttua
- Yhteiskunta - politiikasta ja maailman toimimisesta
- Ympäristö - valintoja ja ympäristöpähkäilyä