Aiheita » kala

Kalevan kirkko, Tampere

Niko Lipsanen — Fri, 29 Aug 2008 09:25:13 +0000

Tampere oli minulle pitkään valkoinen läntti kartalla, sillä aikaisemmilta kotikulmiltani Mikkelistä katsottuna se sijaitsee toivottoman syrjässä ja hankalasti Päijänteen takana. Ensimmäinen varsinainen vierailuni kaupunkiin tapahtui vasta kymmenisen vuotta sitten, kun siellä järjestettiin Maantieteen päivät. Aivan viime vuosina Tampereella on tullut vierailtua vähän useammin, kun on tamperelaisen kanssa tullut mentyä naimisiinkin.

Viimeisin vierailuni kaupunkiin oli viime viikolla. Silloin kävin muun muassa ensimmäistä kertaa katsomassa, miltä Kalevan kirkko näyttää sisältä.

Kyseinen Reima ja Raili Pietilän suunnittelema kirkko ei varsinaisesti ole mikään maiseman komistus. Itse asiassa se on suorastaan ruma. Minulla ei siten ollut suuria odotuksia sen sisätiloistakaan. Kirkkosali kuitenkin yllätti myönteisesti. Korkeana tilana se on suorastaan katedraalimainen ja salin viuhkamainen muoto on myös aika jännä. Korkeat urut salin reunustalla lisäävät kokonaisuuteen oman pikantin yksityiskohtansa. Avara sali vaikuttaa myös varsin toimivalta sitä varsinaista käyttötarkoitusta eli jumalanpalvelusta ajatellen.

Kirkossa oli jaossa esite, jossa kerrottiin rakennuksen olevan ilmasta katsoen kalan muotoinen. Samankaltaista ideaa Pietilät ovat toteuttaneet sittemmin myös Tampereen kirjaston yhteydessä (se on metson muotoinen). Kala on toki kristillinen symboli, mutta muotoleikittely ei silti avaudu minulle. On kuitenkin huomattavasti tärkeämpää, miltä rakennus näyttää maantasosta kuin lentokoneesta katsottuna, ja kadunkulkijalle Pietilöiden kirkkorakennus ei todellakaan näytä parhaita puoliaan.

Vaimoani Maria kirkon sisätilojen betonipinnat häiritsivät. En itsekään pidä harmaata betonia minään erityisen kauniina materiaalina, mutta Kalevan kirkkosaliin se sopii mielestäni vallan mainiosti. Minua taas häiritsi ulkoseinien kaakelimainen tiilipäällyste, mikä taas Marin mielestä on ihan kelvollinen. Esteettiset näkemyksemme eivät tunnu useinkaan käyvän yhteen.

Poistuessani kirkosta huomasin eteisessä taulun, joka muistuttaa siitä, mitä varten kirkko on sillekin paikalle rakennettu: “Kirkko ei ole museo eikä vain nähtävyys, vaan Herranhuone ja seurakunnan koti. Hiljentykööt täällä sydämenne rukoukseen!” Niinhän sen pitäisi mennä.

Kalevan kirkosta on kirjoitettu myös varsin kattava artikkeli Wikipediaan.

Oheisen kuvan Kalevan kirkon kirkkosalista otin 19.8.2008 (kuvan lisenssi).

Lisää samantapaisia kirjoituksia tästä blogista:

Itä ja länsi yhtyvät

Niko Lipsanen — Sun, 11 May 2008 22:44:34 +0000

Suomen itäisten ja läntisten heimojen parhaat tuotokset kohtaavat, kun samassa kuvassa on savolainen kalakukko ja pohjalainen puukko. Molemmat myös kantavat nimeä, joka tuotteen taustalla on: puukko on mallia Iisakki Järvenpää ja kalakukkopaketin päällä luki Irene Partanen. Oikean ihmisen nimi tavaralla tai ruoalla luo luotettavuutta, sillä kukapa haluaisi nimensä sekundatavaran kylkeen. Siksi kai suklaalevyjenkin kyljessä on Karl Fazerin nimikirjoitus ja myös tuo poliittisempi blogini kantaa kirjoittajiensa nimiä.

Iisakki-puukon ostin Lapista keväällä 2000. En tunne juurikaan puukkoperinnettä, joten en osaa edes sanoa onko tuo minun puukkoni pohjalaista vai lappilaista mallia. Mutta hyvä puukko se on ollut, tosin kaipaisi jo terottamista.

Partasen kukkoja näkyy olevan Kuopiossa niin Irene kuin Hanna Partasenkin nimellä. Jos olisin Kuopiosta, minulla varmaan olisi vankka näkemys siitä, kumpi on parempi. Tymäkkä maku tuossa Irenen muikkukukossa on. Ei sitä voi hyväksi olla sanomatta. Täällä Helsingissä kukkomakuni on tosin tainnut kaupunkilaistua, sillä suosikkejani ovat nykyisin kainuulaiset pikkukukot. Helsingissä niitä myy ainakin Kalaliike Marja Nätti (sekä Vanhassa että Hakaniemen hallissa). Kainuulaisiin avokukkoihin en tosin ole erityisemmin ihastunut, koska ne ovat mielestäni kuivahkoja.

Muikkukukko sen pitää joka tapauksessa olla. Ahven- ja lanttukukotkin käyvät välillä mukavasta vaihtelusta, mutta kyllä muikku kaikista parhaiten kukon sisään sopii. Sitä silavaakin saa mielellään olla ihan reilusti.

Otin kuvan kesäterassillamme äitienpäiväsunnuntaina 11.5.2008. Äiti ei silti ollut paikalla. Kukon toi vaimoni Mari, jolla länsisuomalaisuudestaan huolimatta on myös savolaista sukuperimää.

Lisää samantapaisia kirjoituksia tästä blogista:

Vuoden vanha seiti

Niko Lipsanen — Sun, 16 Mar 2008 20:55:03 +0000

Olen tämänvuotisessa paastossa noudattanut pääosin samaa tapaa kuin aiempinakin vuosina, että viikot olen kasvisruoalla ja ilman herkkuja. Sunnuntaina saa sitten kalaa ja pullaa yms. (mutta ei esim. suklaata tai makeisia). Siksipä sunnuntaikalasta on tullut tärkeä perinne, ja vuorokauden ensimmäinen kala-ateria tulee nautittua heti puolenyön jälkeen. Tänä sunnuntaina se ei kuitenkaan mennyt ihan putkeen.

Kävin lauantaina lähikaupassa, jonka kalavalikoima ei ole järin monipuolinen. Mukaan tarttui paketillinen seitiä, jonka valmistin keittämällä. Kun sitten puoliltaöin aloitin aterian, ihmettelin hieman kalan omituisentuntuista koostumusta. Arvelin sen johtuvan siitä, että blogeja lukiessani se saattoi jäädä vähän liian pitkäksi aikaa kiehumaan (mikä voi tietysti olla oikeakin syy). Söin puolet paketin sisällöstä, mutta katsoin sitten, sanotaanko kääreeessä mitään keittoajasta. Silloin huomasin parasta ennen -päiväyksen: 27.10.2007.

Kyseessä on pieni ruokakauppa, ja se on auki myös sunnuntaisin. Menin sinne puoliltapäivin ja suuntasin ensimmäiseksi pakastekaapille. Sieltä löytyi muitakin vanhentuneita pakkauksia ja ainakin yksi, jonka parasta ennen päiväys oli ollut viime vuoden huhtikuussa. Siis melkein vuosi sitten. Ei taida olla kyseisen seitin menekki kovin huikeata.

Ilmoitin asiasta henkilökunnalle, ja he keräsivät seitit pois hyllystä saman tien. Sain tietysti rahat takaisin (ilman kuittiakin), ja lisäksi sain valita hyllystä korvaavan tuotteen tilalle. Otin toisen valmistajan seitifilepaketin, sillä pitihän sitä vielä sunnuntaikalaa syödä. Ihan riittävä hyvitys minulle, kun en mitään vatsanpuruja vanhentuneesta seitistä saanut enkä viitsinyt tutussa lähikaupassa hankalaksikaan ryhtyä (en myöskään mainitse kaupan nimeä, koska en halua asiakkaiden kaikkoavan sieltä – haluanhan säilyttää lähikauppani).

Olen aikaisemminkin katsonut päiväyksiä tuoretuotteita ja muita vähemmän aikaa säilyviä ruokia ostaessani. Mutta luulenpa, että jatkossa katson ne tarkemmin myös pakasteista. Kuinka on mahdollista, että pakasteseitit pysyvät hyllyssä melkein vuoden deadlinen jälkeen? Ei kai ne sinne kauppaan valmiiksi vanhentuneinakaan ole tulleet.