Peilitön järjestelmäkamera - 6.10.08
Nykyinen kamerani on Panasonicin laajakulmazoomilla varustettu erityisesti matkakäyttöön suunniteltu Lumix DMC-TZ2. Ostin sen viime kesänä, kun viimeinen Minoltani hajosi. Minolta oli silloin jo poistunut kameramarkkinoilta, joten edessä oli merkin vaihto.
Panasonic epäilytti alkuun. Vanhemmillani oli aikaisemmin valokuvausliike, joten olin ollut monena kesänä itsekin tiskin takana kameroita myymässä. Panasonicin malleja alkoi ilmestyä kamerahyllyyn vasta viimeisinä kesinä. Ihan hyviä ne olivat, mutta ei niitä perinteisten merkkien veroisina silloin pitänyt. Ominaisuudet, testitulokset, hinta ja Leican nimi linssin vieressä kuitenkin vakuuttivat. Olen ollut hankintaani varsin tyytyväinen.
Filmiaikaan kuvasin pääasiassa järjestelmäkameralla. Vaikka pikku-Lumixini tekeekin oikein hyvää jälkeä ja on kätevän pieni kantaa mukana, niin silti aina välillä kaipaa järjestelmäkameraa; mutta ei sen tarvitsisi olla niin suuri. Panasonicilta olisi syksymmällä tulossa markkinoille tähän himoon varsin houkutteleva uusi kameratyyppi: peilitön, pienikokoinen järjestelmäkamera Lumix DMC-G1.
Vanhan kameran uusi elämä - 2.9.08
Vanha, jo syksystä 2004 asti minua palvellut kamera hajosi viime vuoden kesällä, kun kaaduin Kazanissa ja iskin kameran katuun. Ihan täysin hajalle se ei kuitenkaan mennyt. Salama hajosi kokonaan, mutta sille nyt ei muutenkaan niin kauheasti ollut käyttöä. Ilkeää rutinaakin kamera alkoi pitää niin zoomatessa kuin käynnistettäessä ja sammutettaessa. Sai sillä kuitenkin kuvattua matkan loppuun.
