Aiheita » kulutus

Vasenkätisiä keittiövälineitä

Niko Lipsanen — Sat, 16 Aug 2008 03:36:12 +0000

Edellisessä näppäimistöjä käsitelleessä kirjoituksessani mainitsin, että minulla on ollut myös vasenkätinen näppäimistö. Se ei ehkä loppujen lopuksi ollut paras mahdollinen ostos, sillä sen käyttö oli alusta alkaen vähän takkuisaa eikä se niin pitkään kestänytkään. Kirjoitin siitä tuoreeltaan jutun silloiseen blogiini.

Mutta on sitä tullut monia muitakin vasenkätisiä tarvevälineitä hankittua, etenkin keittiöön.

Yksi ensimmäisistä vasenkätisistä hankinnoistani taisi olla vasenkätinen leivoshaarukka, joka oheisessa kuvassa näkyy ylimpänä. Minua häiritsi suuresti se, että kaikissa leivoshaarukoissa oli paksumpi leikkausosa oikeakätisten puolella. Kävin useammassakin kaupassa etsimässä vasenkätisiä malleja, mutta en sellaisia löytänyt. Lopulta löysin sellaisen Anything Left-Handed -kaupasta Lontoosta joskus 90-luvun puolenvälin tienoilla. Leivoshaarukaksi se on vähän karun pelkistetty, mutta ajaa kuitenkin asiansa. Ostin niitä kaksi ja ne ovat edelleen käytössä.

Useimmat vasenkätiset hankintani, kuten edellä mainitun näppäimistön, olen tehnyt suomalaisesta LeftOver-kaupasta silloin, kun se vielä toimi myös tavanomaisena kivijalkaliikkeenä. Nykyisinhän sillä on toimintaa vain netissä. Sieltä on peräisin muun muassa kuvassa näkyvä vasenkätinen lusikka ja sen vieressä oleva vasenkätinen tölkinavaaja.

Lusikka on ehkä lähinnä huumorimielessä hankittu, ainakin alunperin. Eihän oikeakätisiäkään lusikoita juurikaan missään näe. Mutta itse asiassa tuo toispuoleinen muoto on osoittautunut varsin käteväksi etenkin keittoja syödessä. Toki kaikista hupaisinta on, kun antaa sellaisen käteen oikeakätiselle ja katsoo, kuinka tämä tehtävästä sujuu (ihan kunnialla ovat kaikki sillä saaneet keiton suuhunsa).

Tölkinavaaja on varsin kätevä laite. Sitä alkaa jo melkein unohtaa, kuinka oikeakätisellä avaajalla tölkit ylipäänsä sai auki. Ja siinäkin iso osa hauskuudesta on, kun antaa sen oikeakätiselle. Monelta on jäänyt tölkki avaamatta.

Minulla on myös vasenkätinen boolikauha, joka on tuolta LeftOver-kaupasta. Sen kauhaosa kuitenkin irtosi varresta (ahkeran käytön seurauksena?). Vaimoni osti minulle joskus lahjaksi uuden, ja se on kestänyt. Ja kyllä sen vanhankin varmaan jossain saisi fiksattua kuntoon.

Vasenkätinen korkkiruuvi on myös sellainen laite, jonka kanssa oikeakätisillä (ja toki tottumattomilla vasenkätisilläkin) menee kuviot sekaisin. Yleensä sellaisen ensimmäistä kertaa käteensä saava käyttäjä kierittää ruuvia väärään suuntaan ja ihmettelee, että miksi homma ei toimi. Jotkut tajuavat vaihtaa kiertosuuntaa huomatessaan kyljessä tekstin “left-handed”, mutta useimmille asia ei aukene vielä silloinkaan. Vastaanvanlaisia tilanteita tulee Anything Left-Handedistä aikoinaan ostamani kynänteroittimen kanssa, mutta kyniä ei nykyisin tarvitse kovin usein teroitella.

Osa vasenkätisistä välineistä tulee ihan tarpeeseen. Alkutotuttelua ne vaativat vasenkätisiltäkin, mutta pian niiden käyttö on paljon sujuvampaa kuin oikeakätisillä vekottimilla ikinä. Sakset ovat minulla poikkeus, sillä vasenkätisiä saksia en ole oppinut kunnolla käyttämään. Mutta iso osa tavaroiden hauskuudesta on kyllä siitä, kun niitä antaa oikeakätisten käytettäväksi. Saavatpahan kerrankin kokeilla, millaista se on kun asiat toimivat väärinpäin.

Oheisen kuvan otin eilen 15.8.2008 (kuvan lisenssi).

Lisää samantapaisia kirjoituksia tästä blogista:

Näppäimistöt ovat käyttötavaraa

Niko Lipsanen — Fri, 15 Aug 2008 03:35:30 +0000

Selailin tietokoneelle tallentamiani kuvia ja sieltä löytyi tällainen otos tämän vuoden maaliskuulta. Kuvassa on kasa näppäimistöjä. Joukossa taitaa olla yksi toimiva, muut on kaivettu hyllyiltä ja laatikoista vietäväksi keväällä kaupunkia kiertävään YTV:n kierrätysautoon. Kuva havainnollistaa hyvin sen, miksi en juurikaan harrasta kannettavia tietokoneita.

Näppäimistöt ovat aika lailla kulutustavaraa. Niitä putoilee lattialle, ja tarpeeksi monta kertaa pudottuaan ne usein hajoavat. Syynä putoamiseen oli tavallisesti sekoilu johdon kanssa. Päätin sitten ostaa langattomia versioita, ja ne putoilivatkin huomattavasti harvemmin. Sen kestävämpiä ne eivät kuitenkaan olleet, vaan hajosivat ihan putoamattakin. Yksi niistä oli vielä sellainen vähän kalliimpi malli, jossa oli vasenkätisille suunniteltu näppäinasettelu.

Yhden näppiksen kaatui pullollinen limonadia, ja se hajosi siihen, mutta useimmat ovat poistuneet käytöstä joko pudottuaan tai yleistä heikkouttaan. Kaikki syy ei kuitenkaan ole minussa, vaan vaimokin on osallistunut näppisten hajottamiseen.

Nyttemmin näppisten pudottelu on kuitenkin huomattavasti vähentynyt. Uutta ei ole tarvinnut ostaa pitkään aikaan. Syy tähän on siinä, että pöytäkonetta käytetään pääasiassa uudessa tietokonekolossa, josta se ei oikein pääse putoamaan mihinkään.

On meillä pari ikivanhaa Toshiban miniläppäriä. Niillä pääsee sähköpostille ja uutisia lukemaan silloin, kun toinen on pöytäkoneella, mutta eipä juuri muuta. Ne ovat pysyneet hyvin siellä sängyn päällä, missä niitä yleensä käytetään. Mutta parempitasoista läppäriä ei kannata edelleenkään hankkia, sillä tuskin sitä malttaisi aina tietokonekolossa käyttää ja korkeammalta paikalta sellaisen saisi kuitenkin pudotettua. On kuitenkin kiva, että kun näppis putoaa lattialle, niin mukana ei mene koko tietokone.

Kuvan näppäimistöistä otin 25.3.2008 (kuvan lisenssi).

Lisää samantapaisia kirjoituksia tästä blogista:

Kodin Ykkösessä hurja televisiotarjous

Niko Lipsanen — Sat, 02 Aug 2008 00:45:08 +0000

Kaisaniemen Kodin Ykkösessä on nyt hurja televisiotarjous. Siellä on seinällinen erilaisia televisioita ja päällä on iso mainos, jossa kerrotaan:

Kaikki nämä televisiot K-Plussa MasterCard -kortilla 80€/kk

Voihan tietysti olla, että tuota kahdeksaakymppiä pitää maksaa aika monta kuukautta, mutta ei se kyllä kauhean pahalta kuulosta tuollaisesta määrästä televisioita.

Usein kuulee valituksia siitä, kun ruokaa myödään isoissa pakkauksissa. Siinä on yhden ja välillä kahdenkin hengen taloudessa tekemistä, että saa kaiken syötyä (kannattaa hankkia koira). Mutta nyt sitten pitäisi televisioitakin ostaa pari tusinaa kerralla. Eihän sellaista määrää tarvitse edes iso lapsiperhe.

Mainoksen kohderyhmää olisi voinut ehkä vähän hioa. Nyt mainosbanneri on sijoitettu siten, että suurin osa sen näkevistä on todennäköisesti kauppakeskuksen yläkerrassa sijaitsevan Opiskelijakirjaston ja oppimiskeskus Aleksandrian asiakkaita. Mitähän lie markkinointiosaston hepuilla mielessä liikkunut?

Hei opiskelija! Oletko perustamassa hotellia? Osta meiltä sinne televisiot!

Jos minulla olisi tarvetta parille tusinalle televisioita, niin saattaisin vaikka käyttääkin tuon tarjouksen. Mutta kun ei ole sellaisia yhtään ainoata kappaletta eikä tarkoitusta myöskään hankkia, niin väliin jää tämäkin.

Kuvan otin Opiskelijakirjastosta tullessani torstaina 31.7.2008.

Lisää samantapaisia kirjoituksia tästä blogista:

Crème brûlée -suklaa maistuu hyvältä

Niko Lipsanen — Wed, 30 Jul 2008 14:52:37 +0000

S-marketin hyllystä löytyi Rainbow-tuotenimen alla markkinoitu crème brûlée -täytteinen suklaapatukka. Koska crème brûlée (tai paahtovanukas) on yksi jälkiruokien helmistä, vaikutti suklaakin kokeilemisen arvoiselta tuttavuudelta. Joten pitihän sellainen ostaa ja maistaa.

Paahtovanukkaan maku jää ehkä aavistuksen turhan laimeaksi. Vahvempi kerman ja sokerin maku ei tekisi suklaapatukalle yhtään pahaa. Mutta hyvää se joka tapauksessa on. Ei varmasti jää ainoaksi ostokerraksi (tai ei itse asiassa ole jäänytkään, sillä kävin ostamassa uuden saadakseni otettua oheisen valokuvan).

Samaan sarjaan kuuluu myös praliné-suklaapatukka, mikä sekin on ihan ok. Mutta näistä kahdesta crème brûlée on kuitenkin selvästi makoisampaa.

Hintaa patukalla oli 45 senttiä ja kilohinnaksi tuli tasan kymppi. Ei siis ole patukaksi edes kovin kallista (toki kalliimpaa kuin levysuklaat).

S-ryhmän kaupoissa ei tule yleensä kovin paljon käytyä, koska en pidä siitä, että liike-elämä on turhan läheisissä kytköksissä julkisen vallan kanssa, kuten se S-ryhmän tapauksessa on. Mutta ei niitä täysin voi välttääkään, kun asuu kuitenkin jotakuinkin S-ryhmän liikkeiden saartamana. Suuremmat ruokaostokset teen kyllä jatkossakin K-kaupoissa ja Lidlissä, mutta tämä uusi suklaapatukka saattaa olla hyvä syy pistäytyä välillä S-marketissakin (tai Alepassa, jos niitä sielläkin on).

Kuvassa on Rainbow Crème Brûlée -suklaapatukka. Se kelpaisi varmaan kuvan Hyena-koirallekin, mutta sille sitä ei annettu. Otin kuvan tänään 30.7.2008.

Lisää samantapaisia kirjoituksia tästä blogista:

Pirkka-maitosuklaa, hyvää vai ei?

Niko Lipsanen — Fri, 25 Jul 2008 14:37:35 +0000

Vaimoni Marin mielestä Pirkka-maitosuklaa on jotakuinkin kammottavinta tavaraa, mitä kaupassa suklaan nimellä myydään. Minä taas olen tykästynyt sen makuun ja pidän sitä yhtenä parhaista kaupan omilla merkeistä myytävistä halpissuklaista. Tosin hinnaltaan se alkaa olla jo vähän siinä halpasuklaan ja merkkisuklaan rajoilla.

Pirkka-maitosuklaa valmistetaan Belgiassa, joka on yksi maailman parhaista suklaamaista, jollei peräti paras. Täytyy tosin myöntää, että ei tämä Pirkan tuote mikään sikäläisen suklaavalikoiman kirkkain tähti ole. Mutta siinä on kuitenkin taustalla selvä belgialainen maku, josta joko tykkää tai sitten ei.

Tuotesarjaan kuuluu myös hasselpähkinärusinasuklaa, joka on oikein hyvää sekin. Valkoiseen suklaaseen hasselpähkinät sen sijaan eivät mielestäni sovi. Se olisi todennäköisesti parempaa ilman.

Aikaisemmin K-kaupoissa oli myös sadan gramman Euroshopper-suklaalevyjä, jotka kilpailivat Lidlin suklaan kanssa parhaasta hinta-laatusuhteesta. Mutta ne ovat valitettavasti kadonneet valikoimista.

Kuvan Pirkka-suklaalevystä otin tänään 25.7.2008.

Lisää samantapaisia kirjoituksia tästä blogista:

Mökkielämää kaupungissa

Niko Lipsanen — Sun, 06 Jul 2008 23:14:16 +0000

Meiltä paloi perjantai-iltana sulake. Lauantaina saimme sähköt muutamaksi tunniksi takaisin, mutta sitten paloi uudestaan. Ja lopulta myös sähköpääkatkaisija hajosi. Nyt on siis menossa kolmas yö ilman sähköjä (tulin kirjoittamaan tätä Dodo ry:n toimistolle). Sunnuntai vietettiinkin sitten mökkielämää. Ruoka kokattiin ja teet keitettiin trangialla, ilta vietettiin kynttilöiden valossa.

Pari naapuria ehti jo tarjoamaan keittiötään tarvittaessa lainaan, ja saisihan nurkalta kebabbiakin. Mutta kivasti se on näinkin mennyt. Trangia on aika etevä peli ja hyvää ruokaa sillä saa. En muista, milloin olisin saanut yhtä hyvää seitä kuin tänä iltana. Voi tosin olla, että jos ei huomenna saada sähkömiestä paikalle, saatamme mennä naapuriin kyläilemään. Huoltomiehen mukaan sähkötaulu kuuluu taloyhtiön vastuulle, joten sieltä huoltoyhtiön kautta yritämme tuon järjestellä.

Onneksi meillä on kivasti urbaanin mökkielämään sopiva kämppä. Jalkakäytäväterassilla on hyvä keitellä trangiakeitoksia ja istuskella katselemassa merta. Onhan se tavallaan ihan mukavaa vaihteluakin, että tietokoneelle ja nettiin ei vain yksinkertaisesti pääse (tai pääseehän sitä, mutta ei kotonta).

Tämä olikin sitten tämän blogin sadas kirjoitus.

Lisää samantapaisia kirjoituksia tästä blogista:

Viikset ja makkarat

Niko Lipsanen — Sat, 21 Jun 2008 23:56:58 +0000

Mistä se johtuu, että jos ajaa parran pois, mutta jättää viikset, niin näyttää ihan hassulta? Tai vähintäänkin saksalaiselta?

Juhannus meni piknikillä makkaraa syöden – sekä aatto että itse juhannuspäivä. Aattopiknikille katsoimme ensin sopivaa paikkaa Eiranrannan uusien talojen välistä, mutta kun sellaista ei sieltä löytynyt, menimme nurmikolle Ursinin kallioiden viereen.

Makkarat toi yksi kaveri, kiitoksia vaan. Ne olivat olivat Wilhelm-makkaroita, jotka kai ovat joitain niistä lihaisimmista parempilaatuisista makkaroista. Ovathan ne ihan hyviä, mutta suomalaiseen makkaraan ei oikein liha sovi kuin mausteeksi. Perus-Campingit, ja mitä niitä nyt onkaan, ovat paljon parempia.

Keski- ja eteläeurooppalaiset lihaisat makkarat ovat sitten tietysti ihan eri juttu. Niillä on oikein mukava herkutella siellä päin matkustellessa, ja tässä suhteessa Keski-Eurooppaa alkaa onneksi jo niinkin läheltä kuin Virosta. Mutta suomalaiseen perusmakkaraan ei sovi lisätä liikaa lihaa. Se ei vain niihin sovi, ei sitten millään.

Makkarat ovat muuten siitä harvinainen makuasia, että olemme niistä Marin kanssa samaa mieltä. Yleensä makumieltymyksemme menevät kovasti ristiin. Joskus siitä on toki hyötyäkin, kuten vaikka pakettijäätelöä syödessä: minä kuorin pehmeämmät osat jäätelöpaketin reunoilta ja Mari syö kovempana pysyneen keskiosan.

Kuvassa minä, makkara ja viikset juhannuspäivän piknikillä tulevan Rantakallionpuiston kallioilla Munkkisaaressa. Kuvan makkara taisi olla merkiltään OK. Kuvan otti vaimoni Mari Taskinen 21.6.2008.

Lisää samantapaisia kirjoituksia tästä blogista:

Hauduta tee oikein

Niko Lipsanen — Thu, 12 Jun 2008 23:25:11 +0000

Vaikkei joisikaan teetä monta litraa päivässä, kuten minä, niin kannattaa silti juoda hyvää teetä. Se ei välttämättä tarkoita samaa kuin kallis tee. Minäkin juon useimmiten jotain ihan perusteetä, halpaa ceylonia tai assamia (sellaista samantapaista, mitä saa pussiteenäkin). Vaikka teen laadullakin on väliä, hauduttaminen on kuitenkin se tärkein asia. Kalliin ja hyvälaatuisenkin teen voi helposti pilata hauduttamalla sen väärin.

Olen joskus saanut jopa Lipton-pussiteetä, joka oli herkullisen hyvää. Se vain oli haudutettu kunnolla pannussa. Oleellista on, että vesi on hyvälaatuista ja riittävän kuumaa (muttei välttämättä aivan kiehuvaa), haudutusastia puhdas, teelehtiä sopiva määrä ja haudutusaika on oikea. Haudutusaika riippuu teelaadusta. Usein se on kirjoitettu paketin päälle, mutta jos sitä ei kääreestä löydy, niin Google auttaa. Kannattaa hakea teelaadun nimellä, ja yleensä tulee vastaan sivuja, joilta löytyy ohjeita juuri siihen teelaatuun liittyen.

Kalliimpiakin teelaatuja kannattaa kuitenkin kokeilla, mutta haudutusaikoja kannattaa noudattaa tarkasti. Joitakin sencha-lajikkeita ei hauduteta kahta minuuttiakaan, kun taas monia valkoisia teelaatuja pidetään pannussa yli vartti. Monet paremmista teelaaduista voi myös hauduttaa kahteen kertaan. Ensimmäinen haudutus on tällöin yleensä lyhyt, pari minuuttia. Toisella kerralla lehtien annetaan sitten hautua pidempään. Monilla vihreillä teeillä (esim. juuri senchat) ensimmäisen haudutuksen tulos on raikkaan, mutta hennon hienostuneen makuinen. Toisella haudutuksella tulee pehmeämpi ja täyteläisempi lopputulos. Mutta jos jättää ensimmäisen haudutuksen liian pitkäksi aikaa veteen, saa vain kitkerää litkua.

Joskus on pakko tyytyä myös pussiteehen. Asiaa auttaa kummasti, jos senkin voi hauduttaa kunnon pannussa. Mutta aina siihen ei ole mahdollisuutta. Teepussien suurin ongelma on se, että niissä on liikaa teetä kupilliseen vettä. Sunnuntain kirkkokahveilla ratkaisemme vaimoni Marin kanssa ongelman yleensä siten, että teemme yhdestä teepussista kaksi mukillista juomaa. Teepussissa kun on aivan liikaa teetä yhteen kupilliseen. Pussia pitää kuitenkin siirrellä koko haudutuksen ajan kupista toiseen, jotta molemmat saavat samanlaisen lopputuloksen. Muutoin toinen saa teestä värin ja toinen parkkihapot.

Teepussin jakamista kutsutaan joskus kaverikuppimenetelmäksi. Ei sillä haudutetun teen veroista lopputulosta tule, mutta joka tapauksessa parempaa kuin yksi pussi per kuppi -menetelmällä.

Kuvassa on käynnissä venäläinen teetarjoilu Borovskin pikkukaupungissa Kalugan oblastissa. Taustalla lauletaan karaokea. Otin kuvan 9.6.2007.

Lisää samantapaisia kirjoituksia tästä blogista:

30 grammaa kanaa

Niko Lipsanen — Thu, 22 May 2008 13:26:01 +0000

Pirkka Senior -koiranruokapussin päällä kerrotaan punaisella taustavärillä korostettuna, että tuote sisältää “Lihaa 25 %, josta 4 % tuoretta kanaa”. Kanan osuus koko tuotteesta on siis prosentin verran, mikä tekee kolmen kilon pussissa 30 grammaa. Onko tuo 30 grammaa todella niin merkittävä määrä, että sitä pitää oikein korostamalla korostaa?

Kanan kerrotaan myös olevan tuoretta, mikä kuivamuonan ollessa kyseessä kuulostaa vähintäänkin epäilyttävältä. Kuinka se voi olla tuoretta, kun se kuitenkin on osana pieniä ruskeita papanoita? Ja eikö sen pitäisi silloin mennä lämpimässä pilalle?

Hyvin tuo kyllä tuntuu tuolle meidän vanhuksellemme maistuvan. Tosin sille nyt nykyisin maistuu melkein mikä tahansa, joka edes etäisesti muistuttaa ruokaa.

Kuvassa on vakituinen lainakoiramme Hyena ja kolmen kilon pussi Pirkka Senior Premium -täysravintoa. Otin kuvan tänään 22.5.2008.

Lisää samantapaisia kirjoituksia tästä blogista:

Teematkailua lähialueille

Niko Lipsanen — Tue, 20 May 2008 22:57:05 +0000

Vaikka Helsingissäkin on nykyisin tarjolla varsin hyvä valikoima teetä, on matkoilla syytä tarkastaa paikallinen teevalikoima. Vaikka ei edes olisi missään varsinaisessa teemaassa, niin usein löytyy pieniä erikoiskauppoja laadukkaalla valikoimalla. Eikä tarvitse lähteä kauas. Tässä kirjoituksessa esittelen teekaupat Tukholmasta, Tallinnasta ja Pietarista, yhden kustakin.

Tukholman Södermalmilla sijaitsee yksi lähiseutujen teeparatiiseista, Tea Centre of Stockholm. Paikka on hämyisä ja teevalikoima on laaja. Kauppa on tosin sen verran sekava, että saa olla tarkkana jos haluaa saada juuri sitä teetä, mitä haluaa. Teet ovat esillä numeroitujen lasiruutujen takana. Numeroiden perusteella pitää katsoa erillisestä luettelosta, mikä tee on kyseessä, jotta voi pyytää sen kauppiaalta nuuhkittavakseen. Kaupan osoite on Hornsgatan 46. Lähin metroasema on Mariatorget, mutta ei Slussenkaan kaukana ole.

Tallinnan Viru-keskuksessa sijaitseva Tea & Coffee Centre on siisti ja asiallinen teeliike, juuri sellainen mitä kauppakeskuksessa voi odottaa. Se ei välttämättä ole syy matkustaa Tallinnaan, mutta valikoima kannattaa kuitenkin tarkistaa siellä päin liikkuessa. Vaikka teelaatuja ei ole tarjolla sen enempää kuin Helsinginkään teeliikkeissä, on siellä kuitenkin usein tarjolla jotain sellaista, mikä ei ole Helsingissä silmiin sattunut.

Pietarissa käydessään kannattaa vierailla jossakin Untsija-ketjun (унция) myymälöistä. Niissä on kohtuullinen valikoima erilaisia teelaatuja ympäri maailman. Untsijan erikoisuus ovat kuitenkin maustetut teet, joita kannattaa kokeilla, vaikkei kotoisista keisarinmorsiamista pitäisikään. Teelaadut niiden pohjalla ovat melko tavanomaisia mustia ja vihreitä laatuja, mutta maustaminen on tehty taidolla. Kannattaa kokeilla esimerkiksi Katariina Suuren sekoitusta. Kauppojen osoitteet ovat ketjun kotisivulla.

Untsija-ketjun nimi tulee unssi-painomitasta, ja niinpä teetä myydään liikkeissä unsseittain. EU:n ulkopuolelta ei saa virallisesti tuoda teetä verottomasti kuin sata grammaa, mikä on alle neljä unssia. Onneksi tuon perään ei ole ainakaan minulta koskaan kyselty. Kummallisen pieni määrä se kyllä on.

Kommentteihin saa mielellään jättää vinkkejä muistakin hyvistä teekaupoista mainituissa kaupungeissa tai muuallakin.

Kuvassa on Tea Centre of Stockholm. Otin kuvan 15.2.2007.

Lisää samantapaisia kirjoituksia tästä blogista:

Mulperiteetä Thaimaasta

Niko Lipsanen — Fri, 16 May 2008 13:49:07 +0000

Naapurini on pariinkin kertaan tuonut minulle Thaimaasta tuliaisena teentapaista juomaa. Pussin päällä lukee “Mulberry Tea Beverage”. Sisältö näyttää lähinnä vihreältä teeltä, mutta siitä valmistettu juoma on pehmeämmän makuista. Minun suuhuni maku on ehkä turhan ponneton, mutta on se hyvää aina silloin tällöin juotuna. Vaimo tuntuu tykkäävän siitä enemmänkin. Mutta mitä ihmettä se oikein on?

Wikipedia auttaa tässäkin. Mulperi- eli silkkiäispuut ovat trooppisilla ja subtrooppisilla alueilla kasvava kasvisuku. Puut kasvavat myös syötävää hedelmää. Valkoisen mulperin lehdet, joista teejuoma tehdään, ovat myös silkkimadon ruokaa. Wikipedia ei tosin kerro teekäytöstä mitään, mutta hakukoneella löytämäni aasialaisen parantamistaidon sivusto kertoo niin. Sivuilla vakuutetaan mulperiteen (Sang Ye) sisältävän vaikka mitä terveydelle hyödyllisiä ainesosia, mutta noihin tietoihin jokainen suhtautukoon sillä varauksella kuin tarpeelliseksi katsoo.

Teetä mulperi on siis yhtä paljon kuin marjaviinit ovat viiniä, mutta hyvin samantapainen lopputulos siitä haudutettuna tulee. Ja toisin kuin monet vihreät teet, mulperitee ei mene parkkihapoille. Ei se toisaalta tunnu piristävänkään, joten sitä voinee juoda vaikka juuri ennen nukkumaanmenoakin.

Kuvassa paketillinen Herbal House -mulperiteetä. Otin kuvan tänään (16.5.2008). Kuvassa näkyvät sormet ovat osa vasenta kättäni.

Lisää samantapaisia kirjoituksia tästä blogista:

Itä ja länsi yhtyvät

Niko Lipsanen — Sun, 11 May 2008 22:44:34 +0000

Suomen itäisten ja läntisten heimojen parhaat tuotokset kohtaavat, kun samassa kuvassa on savolainen kalakukko ja pohjalainen puukko. Molemmat myös kantavat nimeä, joka tuotteen taustalla on: puukko on mallia Iisakki Järvenpää ja kalakukkopaketin päällä luki Irene Partanen. Oikean ihmisen nimi tavaralla tai ruoalla luo luotettavuutta, sillä kukapa haluaisi nimensä sekundatavaran kylkeen. Siksi kai suklaalevyjenkin kyljessä on Karl Fazerin nimikirjoitus ja myös tuo poliittisempi blogini kantaa kirjoittajiensa nimiä.

Iisakki-puukon ostin Lapista keväällä 2000. En tunne juurikaan puukkoperinnettä, joten en osaa edes sanoa onko tuo minun puukkoni pohjalaista vai lappilaista mallia. Mutta hyvä puukko se on ollut, tosin kaipaisi jo terottamista.

Partasen kukkoja näkyy olevan Kuopiossa niin Irene kuin Hanna Partasenkin nimellä. Jos olisin Kuopiosta, minulla varmaan olisi vankka näkemys siitä, kumpi on parempi. Tymäkkä maku tuossa Irenen muikkukukossa on. Ei sitä voi hyväksi olla sanomatta. Täällä Helsingissä kukkomakuni on tosin tainnut kaupunkilaistua, sillä suosikkejani ovat nykyisin kainuulaiset pikkukukot. Helsingissä niitä myy ainakin Kalaliike Marja Nätti (sekä Vanhassa että Hakaniemen hallissa). Kainuulaisiin avokukkoihin en tosin ole erityisemmin ihastunut, koska ne ovat mielestäni kuivahkoja.

Muikkukukko sen pitää joka tapauksessa olla. Ahven- ja lanttukukotkin käyvät välillä mukavasta vaihtelusta, mutta kyllä muikku kaikista parhaiten kukon sisään sopii. Sitä silavaakin saa mielellään olla ihan reilusti.

Otin kuvan kesäterassillamme äitienpäiväsunnuntaina 11.5.2008. Äiti ei silti ollut paikalla. Kukon toi vaimoni Mari, jolla länsisuomalaisuudestaan huolimatta on myös savolaista sukuperimää.

Lisää samantapaisia kirjoituksia tästä blogista:

Kaupunkilainen ei tarvitse jääkaappia

Niko Lipsanen — Fri, 09 May 2008 14:15:22 +0000

En ole vuosiin käyttänyt jääkaappia kuin satunnaisesti. Nyt satunnaiskäyttökin on loppunut, kun asunnossamme ei enää ole koko laitetta. Hyvä vaan, että on pois tilaa viemästä. Ei jääkaappi edes auta ruoan säilyttämisessä, vaikka se sitä varten on keksitty. Tuoreen jätetutkimuksen perusteella britit heittävät kolmanneksen ruoasta roskikseen. Suurin syy tähän on se, että ne ovat jääneet jääkaappiin parasta ennen -päiväyksen yli.

Mihin kaupungissa tarvitsisi kylmälaitetta, kun sellaiset on kaupoissa? Ihan turhaan olisi sähköä viemässä. Meillä on periaatteena, että ruokaa ei varastoida kotona, paitsi jonkin verran kuivatavaraa ja säilykkeitä. Tuoretuotteet ja pakasteet ostetaan kaupasta ja käytetään saman tien. Jos jotakin tarvitsee säilyttää yön tai joskus vaikka päivänkin yli, niin paketin voi laittaa kylmään vesisaaviin tai täyttää keittiön lavuaarin kylmällä vedellä. Talvella säilytys onnistuu ulko-ovien välissä. Silloin ei tarvitse tehdä keinotekoista kylmää sisälle, kun sitä on riittävästi ulkonakin.

Vettä Suomessa on runsaasti, joten sen käyttäminen ei ole merkittävä ympäristörasite, etenkin jos vettä käyttämällä voi korvata sähköä. Tietysti silloin, kun tarvitaan lämmintä vettä, on ympäristörasite suurempi, mutta vesijääkaapin ollessa kyseessä veden pitää nimenomaisesti olla kylmää. Toki veden puhdistaminen jotain kuluttaa, mutta se on suhteellisen pientä.

Jääkaapittomana joutuu usein ostamaan pienempiä pakkauksia, mikä lisää jonkin verran pakkausjätteen määrää. Mutta kuten Finfood kertoo, pakkausjäte on pienempi ympäristöongelma kuin pilalle menevä ruoka. Kannattaa siis mieluummin ostaa ruoka pienissä erissä ja syödä saman tien kuin ostaa isoja pakkauksia jääkaappiin pilaantumaan.

Maaseudulla tilanne voi olla toinen, kun kauppaan on pidempi matka. Mutta maalla asuminen nyt on muutenkin pääsääntöisesti epäekompaa. Sielläkin jääkaapin tarpeellisuus talvella on varsin kyseenalaista, kun kylmää saa ulkontakin ihan riittävästi. Kesälläkin voi käyttää maakellareita. Ehkä pakastin on maalaiselle hyödyllinen vimpain. Kaupunkilaiselle sekin on turha, kun kauppojen pakastealtaat ovat aivan vieressä. Jäätelön voi hakea sieltä ja syödä saman tien, ja muuhunhan pakastinta ei välttämättä tarvitse (ruokaa voi säilöä muinkin tavoin).

Tee siis sinäkin ekoteko ja luovu jääkaapistasi. Jos pelkäät, että ruokaa pääsee vanhenemaan, niin hanki myös koira.

Lisää samantapaisia kirjoituksia tästä blogista:

Hyvä elämä puoleen hintaan

Niko Lipsanen — Wed, 16 Apr 2008 10:24:04 +0000

Dodolla oli joitakin vuosia sitten yleisötilaisuussarja teemalla “Nyt hyvä elämä puoleen hintaan”, eli vähemmällä kuluttamisella parempaa elämisen tasoa. Jotkut onneksi toteuttavat ajatusta käytännössäkin. Veteraanibloggaaja Maalainen on tehnyt niin jo kauan ja myös bloggaaa aiheesta elävästi. Muutama päivä sitten huomasin, että myös opiskelijapolitiikasta tuntemani Markus Bunders kertoo laittaneensa elämänsä kuvioita tärkeysjärjestykseen.

Bunders arvelee länsimaisten ihmisten ylettömän työnteon johtuvan sosiaalisesta erottautumispaineesta. Hän pyrkiikin nyt siitä itse eroon. Tarpeikseen hän on määritellyn hyvätasoisen ravinnon, riittävän nukkumisen ja mahdollisuuden lähteä linturetkille silloin, kun siltä tuntuu. Noiden tavoitteiden täyttämiseen riittää puolipäiväinen työskentely neljäsosalla Bundersin aiemmasta tulotasosta.

Onnittelut Bundersille rohkeasta ratkaisusta ja kannustusta eteenpäin. Saa tosin nähdä, kuinka kesällä odotettavissa olevan jälkikasvun ilmaantuminen kuvioihin muuttaa tilannetta. Pieni lapsi ei tietysti vielä aivan kauheasti kuluta, mutta kun ikää tulee lisää, niin kulutusyhteisö tempaa kyllä mukaansa. Kuinka hyvin sen jälkeen on isänkään mahdollista pysyttäytyä oravanpyörästä erillään?

Eipä omakaan elämäni erityisen kulutuskeskeistä ole. Epäsäännöllisillä tutkimustöillä ja muilla satunnaisilla tuloilla ei kovin suurta kulutusjuhlaa vietetä. Ei niin, että krääsää ja statusta kauheasti kaipaisinkaan. Asumisenkin hoidamme vaimon kanssa edukkaasti kaksin pienessä yksiössä (arvostamme keskeistä sijaintia enemmän kuin pinta-alaa). Olemme myös välttäneet sellaisten turhakkeiden kuten television ja jääkaapin hankinnan. Mutta talviaversioni ja maantieteilijän kaukokaipuu aiheuttavat kyllä sen, että matkustamisesta en osaisi luopua. Karibialle lentämisestä ei kuitenkaan oikein ekotekoa saa aikaiseksi.

Ehkä kaukomatkusteluakin saisi vähemmäksi, jos eläisi Keski- tai Etelä-Euroopassa, jossa erilaisia mielenkiintoisia kohteita olisi junamatkan päässä paljon enemmän kuin täällä pohjoisessa. Tosin onhan täälläkin valtava Venäjä ihan nurkan takana, ja jonkin verran siellä on tullut liikuttuakin. Mutta tuskin pystyisin jättämään Karibian-matkailua kokonaan väliin asuin sitten missä tahansa. Purjeveneellä voisi ekotehokkaasti vaihtaa maisemaa aina vuodenajan mukaan. Tosin pitäisi osata purjehtia. Ja pitäisi olla se vene. Ja jonkin elinkeinon silloinkin tarvitsisi. Siinä alkaa taas olla oravanpyörää kasassa.

Bundersin blogi on nyt joka tapauksessa seurannassa. Ehkä sieltä saa lisää ajatuksia omaankin elämäänsä.

Kuvassa suomalainen purjevene, jonka bongasimme vaimon kanssa Seintseillä. Otin kuvan maanantaina 19.11.2007. Kuva taitaa sopia tähän juttuun aika huonosti, vaikka purjeveneistä jotain tuli kirjoitettuakin.

Lisää samantapaisia kirjoituksia tästä blogista:

Tuoreita Domino-keksejä

Niko Lipsanen — Fri, 04 Apr 2008 18:56:04 +0000

Tuoreet Domino-keksit ovat hyviä. Tai ovat Dominot ylipäänsäkin hyviä, mutta juuri ostamissani kekseissä, joissa valmistuspäivästä on aikaa alle kuukausi, tuoreus suorastaan maistuu. Minkähänlaisia ne mahtavat olla suoraan tehtaalta tullessaan?

Ostin paketin samasta kaupasta kuin aiemmin mainitun seitin. Myydään siellä siis tuoreitakin tavaroita.

Lisää samantapaisia kirjoituksia tästä blogista:

Luomuleipä halvempaa kuin tavallinen

Niko Lipsanen — Mon, 31 Mar 2008 18:53:49 +0000

Olen jo viime syksystä asti kummastellut sitä, että Oululaisen revitty jälkiuunileipä on Kampin K-Supermarketissa halvempaa luomuna kuin tavanomaisesti tuotettuna. Välillä hinnat olivat olivat tasan, mutta nyt on taas saanut luomua halvemmalla. Luomuversio maksaa 1,25 ja ei-luomu 1,55 euroa. Kilohinnassa eroa on noin euron verran.

Tänään kaupassa käydessä oli leipähyllyjen luona sopivasti myyjä laittamassa tavaraa hyllyyn. Niinpä sitten kysäisin samalla hinnoittelusta. Myyjä kummasteli asiaa itsekin, ja sanoi käyvänsä tarkistamassa asian. Pelästyin jo, että tulikohan tehtyä moka. “Korjataankohan” luomuleivän hinta kohta kalliimmaksi?

Myyjä löysi minut vähän myöhemmin makkaratiskin luota ja kertoi, että kyseessä on ketjutuote, jonka hinta on siksi halvempi. Edullisempi hinta on voimassa vappuun asti. Mikään merkittävämpi kampanja ei kuitenkaan liene kyseessä, koska edullisempaa hintaa ei mitenkään erikseen tuoda esille.

Se minua vain ihmetyttää, että ketkä sitten ostavat sitä tavanomaisesti tuotettua leipää? Onko todellakin olemassa asiakkaita, jotka ovat valmiita maksamaan lisähintaa siitä, että saavat leipänsä ei-luomuna? Ihan yhtä paljon niitä luomuttomiakin leipiä hyllyssä oli, joten kai niidenkin kauppa käy. Vai onko kyse vain siitä, että tottumuksesta napataan sitä leipää mitä aina muulloinkin eikä kiinnitetä huomiota siihen, että vieressä samaa tavaraa olisi luomuna halvemmalla? Muutama kymmenen senttiä ei monenkaan kauppakassissa kuitenkaan tunnu missään.

Oululainen luomujälkiuunileipä on meidän kotimme yleisin leipäostos. Se ei silti ole sen enempää minun kuin vaimonikaan suurin suosikki. Leipämakumme eroavat, ja useastikaan vaimo ei pidä samoista leivistä kuin minä. Ja päinvastoin. Näin siis etenkin ruisleipien ollessa kyseessä. Tuo jälkiuunileipä on molempien mielestä hyvää. Ja tietysti on kiva saada sitä luomuna ja vieläpä maksamatta luomulisää hinnassa.

Lisää samantapaisia kirjoituksia tästä blogista:

HKL:n kello talviajassa

Niko Lipsanen — Mon, 31 Mar 2008 14:37:21 +0000

Ostin tänään Rautatatientorin metroaseman kompassitasolta kertalipun. Se oli kuitenkin voimassa vain kymmenen minuuttia. HKL ei ollut saanut korjattua automaattiaan kesäaikaan.

Onneksi minulla ei ollut kauhea kiire, ja HKL:n palvelupiste oli aivan vieressä. Sieltä varmistivat asian, palauttivat rahat ja lähettivät jonkun kääntämään automaatin oikeaan aikaan. Sanoivat vielä, että oli kuulemma vain tuo yksi automaatti, jossa oli ongelma. Muissa kellot kuulemma olisivat ajassa, ja sen voisi tarkistaa automaatin näytöstä ennen ostoa.

Eihän niiden näytöissä mitään kellonaikaa näkynyt. Yhdellä automaatilla joku oli kuitenkin ostamassa lippua, joten kysäisin häneltä, tuliko aika oikein. Näytti tulleen, joten ostin lipun samasta laitteesta.

Normaalisti tietysti käyttäisin matkakorttia, mutta se on nyt ollut jonkin aikaa hukassa. Odottelen vielä, jos se vaikka jostain ilmaantuisi esiin. Kantakaupunkiasujana kun ei kovin usein tarvitse kulkuvälineitä käyttää, kun jalkaisinkin pääsee.

Lisää samantapaisia kirjoituksia tästä blogista:

Inkiväärijuoman pitää tuoda vedet silmiin

Niko Lipsanen — Sat, 29 Mar 2008 14:09:41 +0000

Kattilassa oli jotain epämääräistä töhkää. Heitin sen lavuaarin ja tiskasin kattilan keittääkseni pastaa. Vasta sitten vaimo muistutti keitelleensä kattilassa inkiväärijuomaa. Tai kyllähän minä vähän aikaisemmin näin, kun hän sitä keitti, mutta luulin sen jo tulleen valmiiksi. Viemäriin menivät, mutta onneksi inkivääriä saa kaupasta lisää. Kunnollista, maistuvaa inkiväärijuomaa ei sen sijaan taida enää saada kuin itse tekemällä.

Kun olin Dominicalla kahdeksan vuotta sitten, monesta paikasta sai todella tiukkaa inkiväärimehua (tai inkivääriolutta, ginger beer, kuten sitä tavataan kutsua). Sellaista, josta tuli kunnolla vedet silmiin. Viime syksynä sitä ei saanut siellä mistään. Ei kuulemma mene enää kaupaksi.

Suomessa vahvinta taitaa olla Old Jamaica -niminen tölkkijuoma. Siinä on inkivääriä jo sen verran, että se on ihan hyvää. Laimea inkiväärimehu kun on suorastaan pahaa. Mutta ei siitäkään vedet silmiin tule.

Joku vuosi Maailma kylässä -festareilla Kaisaniemessä sai jonkun länsiafrikkalaisen hepun tekemää tuhtia inkiväärijuomaa. Toivottavasti sitä on taas toukokuussa tarjolla.

Linkki: Ginger Beer Recipes

Lisää samantapaisia kirjoituksia tästä blogista:

Kun koiranmakkarakin tuoksuu hyvältä

Niko Lipsanen — Tue, 18 Mar 2008 21:42:34 +0000

Onko se jotain paasto-oireilua, kun koiranmakkaraa kuppiin laittaessaan alkaa itsellekin tulla nälkä. Tai sitten Lidlistä ostettu Optidog-koiranmakkara vain haisee poikkeuksellisen hyvältä. Minulle siitä tuli mieleen lihamureke. Koirakin tykkäsi siitä kovasti (tosin se nyt syö himolla melkein mitä vain).

Voisiko sekin olla paastonaikaisen kasvisruokavalion syytä, että hemoglobiiniarvoni on päässyt laskemaan poikkeuksellisen alhaiseksi? Kävimme tänään vaimon kanssa luovuttamassa verta, ja hemoglobiinikseni mitattiin 159. Joskus yläasteella minut passitettiin terveyskeskukseen, kun mittaustulekseksi saatiin 190. Ja kyllä se senkin jälkeen yleensä on ollut 170:n ja 180:n välillä.

Veripalvelun täti sanoi, että 159 on ihan hyvä, ja sain luovuttaa verta. Kai se sitten on. En minä edes tiedä, millä välillä sen pitäisi olla. Itse asiassa en edes tiedä, mitä hemoglobiini tarkoittaa. Tai mitä mittayksikköjä nuo hemoglobiiniarvojen numerot ovat. Kai tämäkin asia Wikipediasta selviäisi tai ainakin googlettamalla. En ole mikään terveysasioiden ekspertti.

Veripalvelun leipätarjonta oli paastoajan kannalta heikko. Kasvisvaihtoehtoa ei ollut. Otin juustoleivän, ja annoin siitä juustot vaimolle.

Onneksi paasto päättyy kohta. Mielessä pyörii koko ajan lähinnä ruoka.

Lisää samantapaisia kirjoituksia tästä blogista:

Vuoden vanha seiti

Niko Lipsanen — Sun, 16 Mar 2008 20:55:03 +0000

Olen tämänvuotisessa paastossa noudattanut pääosin samaa tapaa kuin aiempinakin vuosina, että viikot olen kasvisruoalla ja ilman herkkuja. Sunnuntaina saa sitten kalaa ja pullaa yms. (mutta ei esim. suklaata tai makeisia). Siksipä sunnuntaikalasta on tullut tärkeä perinne, ja vuorokauden ensimmäinen kala-ateria tulee nautittua heti puolenyön jälkeen. Tänä sunnuntaina se ei kuitenkaan mennyt ihan putkeen.

Kävin lauantaina lähikaupassa, jonka kalavalikoima ei ole järin monipuolinen. Mukaan tarttui paketillinen seitiä, jonka valmistin keittämällä. Kun sitten puoliltaöin aloitin aterian, ihmettelin hieman kalan omituisentuntuista koostumusta. Arvelin sen johtuvan siitä, että blogeja lukiessani se saattoi jäädä vähän liian pitkäksi aikaa kiehumaan (mikä voi tietysti olla oikeakin syy). Söin puolet paketin sisällöstä, mutta katsoin sitten, sanotaanko kääreeessä mitään keittoajasta. Silloin huomasin parasta ennen -päiväyksen: 27.10.2007.

Kyseessä on pieni ruokakauppa, ja se on auki myös sunnuntaisin. Menin sinne puoliltapäivin ja suuntasin ensimmäiseksi pakastekaapille. Sieltä löytyi muitakin vanhentuneita pakkauksia ja ainakin yksi, jonka parasta ennen päiväys oli ollut viime vuoden huhtikuussa. Siis melkein vuosi sitten. Ei taida olla kyseisen seitin menekki kovin huikeata.

Ilmoitin asiasta henkilökunnalle, ja he keräsivät seitit pois hyllystä saman tien. Sain tietysti rahat takaisin (ilman kuittiakin), ja lisäksi sain valita hyllystä korvaavan tuotteen tilalle. Otin toisen valmistajan seitifilepaketin, sillä pitihän sitä vielä sunnuntaikalaa syödä. Ihan riittävä hyvitys minulle, kun en mitään vatsanpuruja vanhentuneesta seitistä saanut enkä viitsinyt tutussa lähikaupassa hankalaksikaan ryhtyä (en myöskään mainitse kaupan nimeä, koska en halua asiakkaiden kaikkoavan sieltä – haluanhan säilyttää lähikauppani).

Olen aikaisemminkin katsonut päiväyksiä tuoretuotteita ja muita vähemmän aikaa säilyviä ruokia ostaessani. Mutta luulenpa, että jatkossa katson ne tarkemmin myös pakasteista. Kuinka on mahdollista, että pakasteseitit pysyvät hyllyssä melkein vuoden deadlinen jälkeen? Ei kai ne sinne kauppaan valmiiksi vanhentuneinakaan ole tulleet.