Suomen itäisten ja läntisten heimojen parhaat tuotokset kohtaavat, kun samassa kuvassa on savolainen kalakukko ja pohjalainen puukko. Molemmat myös kantavat nimeä, joka tuotteen taustalla on: puukko on mallia Iisakki Järvenpää ja kalakukkopaketin päällä luki Irene Partanen. Oikean ihmisen nimi tavaralla tai ruoalla luo luotettavuutta, sillä kukapa haluaisi nimensä sekundatavaran kylkeen. Siksi kai suklaalevyjenkin kyljessä on Karl Fazerin nimikirjoitus ja myös tuo poliittisempi blogini kantaa kirjoittajiensa nimiä.

Iisakki-puukon ostin Lapista keväällä 2000. En tunne juurikaan puukkoperinnettä, joten en osaa edes sanoa onko tuo minun puukkoni pohjalaista vai lappilaista mallia. Mutta hyvä puukko se on ollut, tosin kaipaisi jo terottamista.

Partasen kukkoja näkyy olevan Kuopiossa niin Irene kuin Hanna Partasenkin nimellä. Jos olisin Kuopiosta, minulla varmaan olisi vankka näkemys siitä, kumpi on parempi. Tymäkkä maku tuossa Irenen muikkukukossa on. Ei sitä voi hyväksi olla sanomatta. Täällä Helsingissä kukkomakuni on tosin tainnut kaupunkilaistua, sillä suosikkejani ovat nykyisin kainuulaiset pikkukukot. Helsingissä niitä myy ainakin Kalaliike Marja Nätti (sekä Vanhassa että Hakaniemen hallissa). Kainuulaisiin avokukkoihin en tosin ole erityisemmin ihastunut, koska ne ovat mielestäni kuivahkoja.

Muikkukukko sen pitää joka tapauksessa olla. Ahven- ja lanttukukotkin käyvät välillä mukavasta vaihtelusta, mutta kyllä muikku kaikista parhaiten kukon sisään sopii. Sitä silavaakin saa mielellään olla ihan reilusti.

Otin kuvan kesäterassillamme äitienpäiväsunnuntaina 11.5.2008. Äiti ei silti ollut paikalla. Kukon toi vaimoni Mari, jolla länsisuomalaisuudestaan huolimatta on myös savolaista sukuperimää.

Lisää samantapaisia kirjoituksia tästä blogista:

• Luomuleipä halvempaa kuin tavallinen
• Vuoden vanha seiti
• Pitahaya on laimea, mutta raikas
• Suklaafestivaali Lasipalatsissa
• Fazerin sitruunajogurttisuklaa

Tänään kaupassa käydessä oli leipähyllyjen luona sopivasti myyjä laittamassa tavaraa hyllyyn. Niinpä sitten kysäisin samalla hinnoittelusta. Myyjä kummasteli asiaa itsekin, ja sanoi käyvänsä tarkistamassa asian. Pelästyin jo, että tulikohan tehtyä moka. “Korjataankohan” luomuleivän hinta kohta kalliimmaksi?

Myyjä löysi minut vähän myöhemmin makkaratiskin luota ja kertoi, että kyseessä on ketjutuote, jonka hinta on siksi halvempi. Edullisempi hinta on voimassa vappuun asti. Mikään merkittävämpi kampanja ei kuitenkaan liene kyseessä, koska edullisempaa hintaa ei mitenkään erikseen tuoda esille.

Se minua vain ihmetyttää, että ketkä sitten ostavat sitä tavanomaisesti tuotettua leipää? Onko todellakin olemassa asiakkaita, jotka ovat valmiita maksamaan lisähintaa siitä, että saavat leipänsä ei-luomuna? Ihan yhtä paljon niitä luomuttomiakin leipiä hyllyssä oli, joten kai niidenkin kauppa käy. Vai onko kyse vain siitä, että tottumuksesta napataan sitä leipää mitä aina muulloinkin eikä kiinnitetä huomiota siihen, että vieressä samaa tavaraa olisi luomuna halvemmalla? Muutama kymmenen senttiä ei monenkaan kauppakassissa kuitenkaan tunnu missään.

Oululainen luomujälkiuunileipä on meidän kotimme yleisin leipäostos. Se ei silti ole sen enempää minun kuin vaimonikaan suurin suosikki. Leipämakumme eroavat, ja useastikaan vaimo ei pidä samoista leivistä kuin minä. Ja päinvastoin. Näin siis etenkin ruisleipien ollessa kyseessä. Tuo jälkiuunileipä on molempien mielestä hyvää. Ja tietysti on kiva saada sitä luomuna ja vieläpä maksamatta luomulisää hinnassa.

Lisää samantapaisia kirjoituksia tästä blogista:

• Itä ja länsi yhtyvät
• Suklaafestivaali Lasipalatsissa
• Fazerin sitruunajogurttisuklaa
• Oliiviöljyissä on eroja
• Kuivatut kiivit