ETUSIVU AIHEPIIRIT ARKISTO BLOGIN ESITTELY TILAA!

Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin

AIHEET

luonto

Aiheet-blogin artikkelit, jotka on merkitty asiasanalla "luonto".

Kirsikkapuut kukkivat Roihuvuoressa

Kirsikkapuut

Tänä viikonloppuna kannattaa mennä Roihuvuoreen, sillä kirsikkapuut ovat nyt kukassa. Erityisen hienoja ne ovat japanilaistyyppisessä puutarhassa, joka sijaitsee Roihuvuorentien varrella noin numeroiden 12–16 kohdalla. Kirsikkapuut ovat ihan tien reunassa, itse puutarha hieman syvemmällä niiden takana.

Kirsikkapuita on myös Kirsikkapuistossa (Porolahden kenttä) Roihuvuoren vesitornin juurella. Siellä puut ovat kuitenkin nuoria, vasta pari vuotta sitten istutettuja, ja vielä aika ruipeloita. Niitä on kuitenkin enemmän kuin japanilaisessa puutarhassa, joten eiköhän sielläkin muutaman vuoden päästä näytä ihan komealta.

Valokuvia Sipoonkorvesta

Sipoonkorpi

Lupailin aiemmin, että kirjoittelen talven iloksi kesäisiä juttuja aurinkoisin valokuvin. Vähän vähille tuo on jäänyt, mutta kaivoin tähän kirjoitukseen muistoja viiden ja puolen vuoden takaa kesältä 2003. Kävimme silloin Marin kanssa yhden yön telttaretkellä Sipoonkorvessa.

Sipoonkorpi on laaja ja pitkälti varsin luonnontilainen metsäalue Sipoon, Vantaan ja tämän vuoden alusta alkaen myös Helsingin rajamailla. Suurin osa siitä on yhä edelleen Sipoon alueella.

Citykettu Helsingin kantakaupungissa

Olenhan minä kuullut cityketuista, jotka tulevat ja kanien perässä tänne kaupunkiin. Naapuri kertoi jo useampi vuosi sitten nähneensä sellaisen Tehtaankadulla. Mutta tänä yönä näin sellaisen ensimmäistä kertaa omin silmin.

Olin Hyena-koiran kanssa yökävelyllä vähän kahden jälkeen ja kävelimme Rantakallionpuiston kautta. Kutsumme sitä vaimoni kanssa Piknikkikallioksi, koska kävimme siellä kesällä usein käristelemässä makkaraa trangialla. Siellä pimeässä juoksi jokin nelijalkainen, josta en ensin ollut varma oliko se koira vai kettu.

Luonto puskee kaupunkiin

Koivu Sillilaiturilla

Sillilaiturin pohjoispäähän, Tullaajankadun ja Hietalahdenrannan kulmaan Helsingissä jää kulmaus, joka ei ole kenenkään reitillä. Laiturilla kasvavan koivun ja kadunreunusmuurin välillä sammalet ja saniaiset saavat kasvaa suhteellisen rauhassa. En ole biologi, joten jätän tarkemmat lajinmääritykset muille. Mutta suorastaan harmittaa, etten ole seurannut paikan kehitystä jo pidempään. Kyseinen kulmaushan on kuin kaupunkiluonnon laboratorio, jossa voi seurata, kuinka luonto hiljalleen valtaa hylätyn palan kaupunkia.

Luomakunnan sunnuntai

Otaniemen kappeli

Tänään oli luomakunnan sunnuntai. Sopiva paikka sunnuntain saarnalle oli siten pienen metsikön keskellä sijaitseva Otaniemen kappeli, jonka sisältä näkee komeasti ulos luontoon. Messuvuorossa oli pastori Eva Kanerva. Vanhan testamentin lukukappaleena luettiin osa luomiskertomuksesta viulun ja kanteleen säestämänä. Messu oli muutenkin varsin monipuolinen musiikin suhteen, sillä lisäksi kuultiin myös niin pianon kuin perinteisten urkujenkin soittoa ja laulettiin yksi laulu myös ilman säestystä.

RSS RSS feed

Keskeisimmät aihepiirit

  • Kulttuurit - savolais- ja karibialaisjuttuja, kieliasiaa ym.
  • Kulutus - tavaroita, syömisiä ja ostotottumuksia
  • Kuulumiset - blogin henkilökohtaista-osasto
  • Matkat - matkajuttuja ja reissuvalokuvia
  • Paikat - sijainnilliset merkitystihentymät
  • Uskonto - kristinuskosta, ateisteista, joskus islamistakin
  • Web - blogit, WordPress ja muuta nettijuttua
  • Yhteiskunta - politiikasta ja maailman toimimisesta
  • Ympäristö - valintoja ja ympäristöpähkäilyä

Uusimmat artikkelit