Domnik.net : Kotisivut ja blogit : AIHEITA :

ohjeita

Aiheita-blogin kirjoitukset, jotka on merkitty tägillä "ohjeita".

Vasenkätiset kursorit - 15.8.09

Vasenkätiset kursorit

Useimmilla hiiren nuolikursori on kallellaan vasemmalle ja linkin päälle vietäessä kursori muuttuu oikean käden muotoiseksi. Tämähän ei sinänsä ole mikään ongelma, jos käyttää hiirtä oikealla kädellä. Niinhän useimmat tekevät, varsin usein myös vasenkätiset.

Minäkin käytin aikaisemmin hiirtä oikealla kädellä. Vasta kun piti ryhtyä piirtämään karttoja, havaitsin tarkkuuden riittämättömäksi. Hiiri siirtyi vasempaan käteen ja on siellä pysynyt.

Joskus vuosia sitten, kun kotikoneellani oli vielä Windows, vaihdoin kursorit ensimmäisen kerran vasenkätisiksi. Silloin ongelmana oli, etteivät selaimet (Explorer ja Netscape) suostuneet uskomaan asetuksia, vaan käyttivät joitakin omia osoittimiaan. Se olikin alkusysäys ryhtyä Operan käyttäjäksi.

Kymppitonni menee rikki tänään - 24.9.08

Tämä blogi on noin kahdeksan kuukautta vanha. Kävijämäärät ovat tasaisesti kasvaneet, ja laskinkin muutama päivä sitten, että 10 tuhannen kävijän raja menisi rikki joskus syys-lokakuun vaihteessa. Maanantain kävijäpiikki toi rajapyykkiä kuitenkin monta päivää lähemmäksi. Jos palvelimet eivät kaadu tai muuta erikoisen radikaalia ei tapahdu, niin laskuri pyörähtänee uudelle kertaluvulle tämän päivän aikana.

Ajastetut blogimerkinnät - 18.8.08

Etenkin näin kesällä tulee oltua välillä vähän pidempäänkin poissa tietokoneen luota. On kuitenkin kiva sekä lukijoiden että hakukoneiden kannalta, ettei blogiin ei pääse tulemaan kovin pitkää taukoa. Hyvä ratkaisu tähän on blogikirjoitusten kirjoittaminen varastoon ja ajastaminen ilmestymään säännöllisin väliajoin. Teknisesti se on erittäin helppoa: asetetaan vain julkaisupäivä tulevaisuuteen. Lopuksi pitää vain muistaa painaa Julkaise-nappia (ei Tallenna), jotta artikkeli siirtyy julkaisujonoon.

Älä estä kuvien indeksointia - 7.8.08

Auringonkukkavene

Varsin iso osa kotisivujeni sisällöstä on valokuvia. Pari vuotta sitten keksin mielestäni hyvän idean, ja estin robots.txt-tiedostolla joidenkin valokuvia sisältävien hakemistojen indeksoinnin hakukoneilta. Tulos on selvästi nähtävissä, jos katsoo kuukausittaisia kävijätilastojani heinäkuulta ja syyskuulta 2006. Kävijämäärissä kävi kertakaikkinen romahdus, eivätkä ne edelleenkään ole palautuneet entiselle tasolle.

WordPressin tägit ja niiden käyttäminen - 4.8.08

Version 2.3 myötä WordPressiin tuli uusi toiminto: tägit. Aikaisemminkin ne olivat saatavissa lisäosien, kuten Ultimate Tag Warrior avulla, mutta uudemmissa versioissa ne ovat osa WordPressin ydintä. Mutta kuinka ne eroavat kategoriatoiminnosta? Entä millä tavoin tägejä olisi syytä käyttää?

WordPressin polkutunnustoiminto - 26.6.08

WordPressin polkutunnus

Polkutunnustoiminnon toteutus WordPress-blogimoottorin uudessa 2.5-versiossa on lähestulkoon malliesimerkki siitä, kuinka toimintojen tekeminen havainnollisiksi uusille käyttäjille samalla merkitsee käytettävyyden heikkenemistä niille, jotka jo tietävät kuinka homma toimii.

Yleisimmät aiheet | kaikki »

RSS RSS feed

Aiheita-blogin uusimmat

Domnik.net   Blogin etusivu   Blogi-info & linkit   Arkisto   RSS-syötteet:  merkinnät & kommentit

Blogi käyttää WordPress-alustaa   Stats   Katso myös:   Kuva-Aiheita   Sivukartta   Tietosuojakäytäntö