Aiheita » paikat

Valokuvia Telakkarannasta

Niko Lipsanen — Mon, 06 Sep 2010 11:27:02 +0000

Telakkarantaan, eli Telakkakadun ja Hietalahden vanhan telakka-altaan väliin Helsingissä, suunnitellaan uutta asuinaluetta, jossa olisi myös liiketoimintaa ja kulttuuritoimintaa palvelevia tiloja sekä mahdollisesti hotelli.

Alue on tällä hetkellä pääosin tyhjillään, sillä telakkatoiminta on vetäytynyt sieltä pois. Joissakin uudemmissa rakennuksissa toimii yrityksiä, ja alueen pohjoispäässä on Elmu ry:n musiikkitalo Nosturi. Suunnitelmissa on, että Nosturin nykyiset tilat purettaisiin uuden rakentamisen tieltä ja toiminta siirrettäisiin vanhaan konepajahalliin Telakkarannan eteläpäässä.

Telakkarannan alueella järjestettiin 3.9.2010 kaksi yleisökävelyä osana Open House Helsinki -tapahtumaa. Kierrokset veti arkkitehti Kirsi Rantama Helsingin kaupunkisuunnitteluvirastosta.

Osallistuin toiselle kävelyistä. Pääsimme katsomaan vanhoja tiilirakennuksia niin sisältä kuin ulkoa. Messinkivalimoon emme tosin päässeet sisään, koska siellä oli kuulemma niin sotkuista (Rantama vakuutti, ettei siellä mitään erityisen näkemisen arvoista olisi edes ollut). Lisäksi näimme Hietalahden historiallisen telakka-altaan, joka on peräisin 1860-luvulta.

» 20 valokuvaa Telakkarannan alueesta Helsingissä

Tämä on 400. tässä blogissa julkaistu artikkeli.

Lisää samantapaisia kirjoituksia
tästä blogista:

Ahvenanmaa ja Uppsala on kätevä yhdistää samaan reissuun

Niko Lipsanen — Thu, 22 Jul 2010 11:39:03 +0000

Ahvenanmaalla matkailemiseen on kätevä yhdistää reissu historialliseen Uppsalan kaupunkiin, joka monille suomalaisille vaikuttaa läheisestä sijainnistaan huolimatta olevan tuntematon vierailukohde (niin se oli minullekin ennen tätä kesää). Jos käy reissulla Ahvenanmaalla, niin sieltä käsin Uppsalassa on kuitenkin varsin helppo piipahtaa.

Ahvenanmaan Eckeröstä pääsee Ruotsin Grisslehamniin Eckerölinjen-varustamon laivalla. Kyseessä on siis sama firma, joka Helsingin ja Tallinnan välisellä reitillä käyttää nimeä Eckerö Line. Laivamatka kestää kaksi tuntia suuntaansa, ja bussimatka Grisslehamnista Uppsalaan reilun tunnin.

Kesäaikaan laiva kulkee väliä kolme kertaa päivässä suuntaansa, ja kaikilta vuoroilta on bussiyhteys Uppsalaan. Hinnat eivät päätä huimaa: kesäkuussa menopaluumatka laivalla ja bussilla Eckeröstä Uppsalaan oli tarjouksessa viiden euron hintaan. Normaalihinta menopaluulle vaihtelee sesongin mukaan kuudesta kahdeksaan euroon.

Laivayhteys näyttäisi olevan ruotsalaisten suosiossa juhlimiskohteena. Moni ei taida Eckerön päässä käydä edes maissa. Itse laivalla juhlimista ei niin huomaa, mitä nyt iloisia snapsilauluja kaikuu ravintoloissa, mutta täydessä bussissa ruotsalainen örvellysturismi käy jo vähän hermoille. Ei ehkä ollut paras mahdollinen idea matkustaa Uppsalan suuntaan juuri perjantai-iltana. Jos ei siis ole kiinnostunut kännisistä ruotsalaisista kulttuurinähtävyytenä, niin kannattaa huomioida asia matkustusajankohtaa valitessaan.

Uppsalassa voi sitten käydä ihailemassa esimerkiksi komeaa keskiaikaista tuomiokirkkoa, hempeän vaaleanpunaista linnaa ja viikinkiaikaisia hautakumpuja.

Etukäteisvaraukset laiva-bussimatkalle eivät liene tarpeen. Tämän voi päätellä siitäkin, että Eckerölinjen on tehnyt varaamisen hyvin vaikeaksi. Paitsi, ettei online-varauslomake toimi kuin ruotsiksi, niin sen kautta ei saa laivabussiyhdistelmää ylipäänsä varattua. Henkilökohtaisempaa palvelua kaipaavat ohjataan Ålandsresor-matkatoimiston puoleen. Hyvin tuon lipun silti sai satamastakin vähän ennen laivan lähtöä.

Eckerölinjenin sivusto ei ylipäänsä toimi kunnolla kuin ruotsiksi. Sieltä löytyy kyllä nimellisesti myös suomen- ja englanninkieliset osiot, mutta iso osa olennaisesta tiedosta esimerkiksi juuri bussiyhteyksien osalta on jätetty kääntämättä.

Eckerölinjenin bussit saattavat tulla varsin täyteen, ja niitä näyttäisi ainakin kesäisin menevän Uppsalan ja Grisslehamnin välillä useita. Uppsalan päästä lähtiessä ei kuitenkaan kannattane jättää bussille saapumista aivan viime tippaan, jos haluaa olla varma mahtumisesta mukaan.

Voi myös olla, että oman auton kanssa matkustavien on syytä tehdä varaus etukäteen.

Eckerölinjenin autolauttayhteys Eckerön ja Grisslehamnin välillä on joka tapauksessa kätevä ja edullinen tapa yhdistää samaan reissuun vierailut Ahvenanmaalla ja Uppsalassa. Laivayhteys täytti kesäkuussa jo pyöreät 50 vuotta, joten tuskin se ihan äkkiä tulevaisuudessakaan lakkaa kulkemasta.

Kuvassa yllä on asuntolaivoja Fyris-joella Uppsalassa. Alla taas on kuva Eckerölinjen-varustamon M/S Eckerö -autolautasta Eckerön satamassa Ahvenanmaalla. Ruotsalaiset katselevat laivan purkamista kannelta ilman aikomustakaan käydä maissa. Kuvat on otettu 19. ja 21.6.2010 (kuvien lisenssi).

Lisää samantapaisia kirjoituksia
tästä blogista:

Marketanpuisto ja Espoon tuulimylly

Niko Lipsanen — Wed, 14 Jul 2010 01:38:31 +0000

Sain kuulla, että Espoossa on tuulimylly, ja löytyipä siitä googlettamalla valokuvakin. Sijaintipaikaksi oli merkitty Marketanpuisto. En ollut sellaisesta paikasta ennen kuullutkaan, mutta Järvenperässä Kehä III:n varrelta sen piti löytymän. En jäänyt selvittämään sen enempää, vaan lähdimme siskoni kanssa paikan päällä tuota nähtävyyttä katsomaan.

Vähän pettymys se sitten kuitenkin oli. Luulin, että se olisi ollut jokin historiallinen mylly, joka on seisonut paikallaan jostakin viime vuosisadalta. Kyseessä oli kuitenkin lasten leikkikentän viereen piha- ja puistorakentamisen näyttelyn koristeeksi pystytetty viritelmä. Sellaiseksi se ei tosin ollut lainkaan paha.

Olisihan tuon voinut arvatakin, jos olisi vieraillut Marketanpuiston nettisivuilla ennen lähtöä. Toisaalta ehkä hyväkin, etten vieraillut, koska silloin tuonne tuskin olisi tullut lähdettyä lainkaan. Nyt tuli sekin paikka vierailtua, ja vaikkei se ehkä kaikkein kiinnostavinta ole, mitä edes Espoosta löytyy, niin maantieteilijän silmin on mielenkiintoista tarkastella vähän tylsempiäkin paikkoja.

Se, että Marketanpuisto on minun mielestäni tylsä kohde johtunee kuitenkin lähinnä siitä, että en kuulu kohderyhmään. Eihän minulla ole puutarhaakaan. Ja varmaan tuolla saa jonkin aikaa vietettyä lapsienkin kanssa, jos sattuu sellaisia olemaan.

Myyntinäyttelyalueen lisäksi Marketanpuistossa näyttäisi olevan kahvila ja hostelli Margreteberg (puiston nimi on ruotsiksi Margretebergs Park). Niiden palveluja emme tulleet testanneeksi.

Kuvat on otettu jo toukokuun puolenvälin tienoilla, minkä näkee ainakin puiden lehtien pienuudesta.

» 20 valokuvaa Marketanpuistosta

Lisää samantapaisia kirjoituksia
tästä blogista:

Vanjärven rantamaisemia

Niko Lipsanen — Fri, 02 Jul 2010 01:14:39 +0000

Vanjärvi on nykyisen Turkin suurin järvi. Se on kuitenkin ollut aikaisemmin niin rautakautisen Urartun valtakunnan ja sittemmin armenialaisten ydinalueita. Jälkimmäiset jättivät järven rannoille ja saarille useita hienoja kirkkoja ja luostareita.

Tässä kuvasarjassa ei kuitenkaan ole kyseessä se Vanjärvi (eikä myöskään Sevanjärvi). Vanjärvi on myös kylä ja järvi Vihdissä. Pitihän se käydä katsomassa jo ihan nimenkin takia, kun ei tuolla kuuluisammalla Vanjärvellä ole vielä tullut käytyä.

Hienot maisemat siellä Vihdinkin Vanjärvellä on, vaikkei rannoilla vanhoja luostareita olekaan. Merkittävä lintujärvi se kuitenkin on, varmaankin mataluutensa ja ruovikkoisuutensa ansiosta. Sellaisestahan linnut usein pitävät.

Alla on vielä pari kuvaa lisää Vanjärven rannoilta.

Kuten viimeisestä kuvasta näkyy, niin on siellä rannoilla myös hevosia.

Otin oheiset valokuvat Vihdin Vanjärveltä 8.6.2010 (kuvien lisenssi).

Lisää samantapaisia kirjoituksia
tästä blogista:

Ahvenanmaalla matkailemisesta

Niko Lipsanen — Sun, 13 Jun 2010 00:10:09 +0000

Ahvenanmaa on nyt alkukesästä kovasti mainostanut itseään matkailukohteena. En ole kuitenkaan mainonnan uhri, vaan päätin matkustaa sinne jo ennen kuin näin noita mainoksia. Aikaisemmin en ole Ahvenanmaalla käynyt.

Varsinaisena kohteenani on itse asiassa Uppsala, missä sielläkään en ole ennen käynyt. Sinne pääsee kuitenkin helposti Ahvenanmaan kautta, ja matkalla on hyvä tilaisuus kierrellä vähän sielläkin. Menomatkan teen yksinäni, paluusuuntaan matkustan Marin ja yhden hänen ystävänsä kanssa. Ahvenanmaalle jää kumpaankin suuntaan aikaa noin päivän verran.

Näkemisen arvoisia kohteita Ahvenanmaalla lienevät ainakin vanhat kivikirkot. Maarianhaminan ja Eckerön satamien väliin jäävät Hammarlandin ja Eckerön kirkot, joten niissä varmaan ainakin käyn. Jomalan kirkko lähellä Maarianhaminaa lienee myös vierailemisen arvoinen, sillä onhan se mahdollisesti Suomen vanhin kirkko.

Olisi siellä sitten pari rauniolinnaakin, Kastelholma ja Bomarsund. Saa nähdä, ehtisikö myös niissä vierailemaan. Saaristosta löytyisi lisääkin mielenkiintoisia kohteita, mutta nyt on tarkoitus pysytellä lähinnä pääsaarella.

Olen kuullut, että saaristolaiset olisivat erityisen innokkaita matkailijoiden rahojen perään. Onkohan pääsaarella samanlainen meininki? Ainakin, kun luin saaristolauttojen aikatauluja, niin hinnoittelusta jäi varsin raadollinen kuva. Henkilöautolla reissu mantereelta Ahvenanmaalle maksaisi 150 euroa, asuntovaunun kanssa tai asuntoautolla peräti 500 euroa. Tuollainen kuulostaa jo pahasti rahastukselta.

Halvemmalla tosin pääsee, jos yöpyy matkalla, ja jatkolautalle pääsee ilmaiseksi, jos on esittää kuitti kolmelta maksetulta yöpymiseltä saaristokunnassa. Ja henkilömaksuja ei sentään ole, joten hinnat koskevat vain ajoneuvojen kanssa matkustavia.

Tuo ei valitettavasti ole ainoa esimerkki. Kun hain tietoa Ahvenanmaan vaellusreiteistä, päädyin Vaellusnetin keskusteluun, jossa kerrottiin muun muassa luontoon leiriytymisen mahdottomuudesta. Ahvenanmaalla ei ole samanlaisia jokamiehenoikeuksia kuin mantereella. Tämäkin haiskahtaa kovasti lähinnä paikallisen matkailuelinkeinon pönkittämiseltä.

Nämä esimerkit eivät sinänsä koske minua. En matkusta autolla enkä käytä saaristolauttoja. Tarkoituksenani ei ole leiriytyä (tai edes yöpyä) Ahvenanmaalla. Siitä huolimatta tuollainen kynimismentaliteetti häiritsee. Siitä jää sellainen kuva, että matkailijaa yritetään rokottaa kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta.

Pitääköhän tuonne ottaa omat eväätkin mukaan? Jos ei muuten, niin ehkä jotakin aamupalaa. Laiva saapuu Maarianhaminaan kuitenkin jo puoli viiden aikaan, joten kovin paljon palveluja ei liene silloin auki. Åland-esitteessä tosin kuvaillaan Maarianhaminaa ”taskukokoiseksi viihdemetropoliksi”, jollaisen varmaan voisi kuvitella sykkivän vuorokauden ympäri, mutta valitettavasti vain heinäkuussa. Minä olen kuitenkin menossa sinne jo kesäkuun puolella.

Maantieteilijää nyrsii sekin, ettei Visit Åland -sivuston esitesivuilla ole ladattavissa eikä tilattavissakaan kunnollista karttaa. Varmaan haluavat, että sellainenkin pitää ostaa erikseen. Yleisesitteessä on aukeamakartta, mutta se ei ole kovin kummoinen. Useimmat muut länsimaiset matkailualueet tarjoavat matkailijoille huomattavasti parempia karttoja.

Esitteiden tilaussivulla on erikoinen ratkaisu: pudotusvalikossa maiden nimet ovat suomeksi, mutta ne on aakkostettu ilmeisesti englanniksi. Suomi löytyi siis Fidžin ja Ranskan välistä. Suomenkielisillä sivuilla nyt varmaan kuitenkin käy pääasiassa suomalaisia, joten ehkä Suomen olisi voinut nostaa vähän selkeämmin esiin (ja vaikka Ruotsinkin, asuuhan sielläkin suomalaisia). Ainakaan ei pitäisi aakkostaa nimiä eri kielellä kuin millä ne on kirjoitettu.

Tuo nyt ei kuitenkaan varmaan ollut suoranaista kiusantekoa, sillä vastaavia virheitähän on kaikenlaisissa verkkopalveluissa vaikka kuinka paljon.

Myöskään Eckerön ja Grisslehamnin välillä liikennöivän Eckerölinjen-varustamon sivut eivät ansaitse kiitosta. Suomeksi ja englanniksi löytyy jotakin mainosluonteista esittelyä, mutta kaikki vähänkään olennaisempi tieto on vain ruotsiksi, ja silloinkin sekavasti. Mikäli ymmärsin oikein, niin sivuilta löytyvän (ruotsinkielisen) tilausjärjestelmän avulla voi kyllä ostaa laivamatkan. Jos kuitenkin haluaa laiva-bussiyhdistelmän Uppsalaan asti, niin silloin lippu pitää hankkia lipputiskiltä tai bussikuskilta. Onko tuollaisessa nyt sitten jotain järkeä?

Eckerölinjenin hinnat vaikuttavat kuitenkin sen verran edullisilta, että ainakaan niistä ei jää rahastuksen makua suuhun. Kaikki ei ole kallista Ahvenanmaallakaan.

Yleensä matkailusivustoja lukiessa kohteena oleva alue alkaa kiinnostaa enemmän. Ahvenanmaan tapauksessa kävi täysin päinvastoin. Olen minä silti sinne menossa. Yritän karistaa ennakkoluuloni ja antaa ahvenanmaalaisille tilaisuuden yllättää minut myönteisesti.

Kuvassa on Ahvenanmaan matkailumainos helsinkiläisen bussin kyljessä. Otin kuvan 9.6.2010.

Lisää samantapaisia kirjoituksia
tästä blogista:

Haapajärven punainen puukirkko

Niko Lipsanen — Wed, 17 Mar 2010 05:19:49 +0000

Haapajärven kirkko Kirkkonummen Veikkolassa on pieni punamultainen puukirkko. Nykyinen kirkko on otettu käyttöön vuonna 1823, mutta se ei ole kulmakunnan ensimmäinen kirkko. Aikaisempi kirkko oli tosin vähän eri paikassa.

Kirkko on kuulemma suosittu vihkikirkko. Ei mikään ihme, onhan se kaunis punainen kirkko, ja sijaitseekin mukavasti metsän siimeksessä.

Kävin Haapajärven kirkolla siskoni kanssa viime joulukuussa ja otin siellä talvisia valokuvia. Laitoin tuohon alle niistä muutaman.

Ensimmäisessä kuvassa on Haapajärven punainen puukirkko suoraan edestä päin.

Ja sitten sama kirkko toisesta kuvakulmasta.

Tässä ovat lähikuvat kirkon portaista ja kirkkoa vastapäätä seisovasta puuceestä. Portaiden juurella oli joulukuusi ja kirkon oven vieressä jouluseppele.

Kirkon vieressä on toinen vanha koulurakennus, jossa nykyään toimii Haapajärven päiväkoti. Sekin on punainen puutalo.

Kirkon ovet olivat kiinni, joten sisään emme päässet katsomaan. Se oli harmi, sillä kirkko näyttäisi olevan hieno myös sisäpuolelta.

Otin valokuvat Haapajärven kirkosta 29.12.2009 (kuvien lisenssi).

Lisää samantapaisia kirjoituksia
tästä blogista:

Scottsheadin tombolo

Niko Lipsanen — Tue, 23 Feb 2010 12:28:04 +0000

Tombolo on maa-aineksista kasautunut, yleensä varsin kapea kannas, joka yhdistää saaren mantereeseen tai toiseen saareen. Kasautumisilmiö voi aiheutua aallokon, tuulen tai näiden yhdistelmän vaikutuksesta. Suomessakin on joitakin tomboloita.

Yksi varsin komea tombolo on Dominican eteläpäässä Scottsheadin kylän vieressä. Se on aallokon muodostama ja varsin vakaa tombolo. Etenkin tuulen muodostamat, hienorakeisesta aineksesta muodostuneet tombolot, tapaavat usein liikkua. Scottsheadin tombolo ei kuitenkaan ole viime vuosisatoina juuri paikkaansa vaihtanut.

Scottshead on juuri tombolonsa ansiosta yksi Dominican suosituimmista nähtävyyksistä. Paikalliset kertovat matkailijoille usein, että se erottaa toisistaan kaksi mertä. Oikealla on Karibianmeri, vasemmalla Atlantti. Tämä ei kuitenkaan varsinaisesti pidä paikkansa, sillä Scottsheadin niemeke ja tombolo sojottavat suoraan Karibianmereen.

Ei Atlanttikaan kaukana ole, ja on tietysti määrittelykysymys, missä merten välinen raja tarkalleen ottaen kulkee. Aika luovasti raja pitää kuitenkin määritellä, jos sen haluaa nimenomaan Scottsheadin tombololle piirtää. Väite muistuttaakin yhtä usein kuultua ja yhtä tuulesta temmattua väitettä Dominican 365 joesta – yksi jokaiselle vuoden päivälle. Se taas on vastaus Antiguan yhtä keksitylle mainoslauseelle 365 hiekkarannasta.

Scottsheadin maisemat ovat joka tapauksessa upeat. Kannattaa siellä käydä, vaikkei kahden meren väliselle kannakselle pääsisikään kävelemään. Yllä näkyvä kuva ei ehkä maisemallisesti ole kaikkein edustavin, vaan siinä on keskitytty itse tomboloon. Scottshead-sivullani kuvia on lisää.

Wikipedian Scotts Head -artikkelissa (paikannimen kirjoitusasu vaihtelee) väitetään, että kyseessä olisi Karibian ainoa tombolo. Tästä en kuitenkaan ole varma, eikä Wikipediassakaan kerrota tiedon lähdettä.

Tombolon vieressä sijaitseva Soufrièrenlahti on merensuojelualuetta ja suosittu sukelluskohde Dominicalla.

Otin oheisen kuvan Scottsheadin tombolosta 23.11.2007. Katso lisenssitiedot kuvan omalta sivulta.

Lisää samantapaisia kirjoituksia
tästä blogista:

Vanhoja valokuvia Keuruulta

Niko Lipsanen — Sat, 05 Dec 2009 04:16:00 +0000

Laitoin valokuvablogin puolelle sarjan vanhoja valokuvia, jotka olen ottanut Keuruulla. Kuvia on niin Haapamäen asemakylästä, Keuruun ekokylästä kuin Keuruun keskustaajamastakin.

Kuvien vanhuus on suhteellista. Olen ottanut valokuvat huhtikuussa 2003, kun Dodon org-päivät pidettiin mainitussa ekokylässä Keuruulla. Se, miksi ne tuntuvat paljon vanhemmilta kuin vaikkapa kolme kuukautta myöhemmin ottamani Sipoonkorpi-kuvat johtuu siitä, että ne on skannattu paperikuvista.

Skannaus on siis tehty paperivedoksista eikä suoraan negatiiveiltä. Muistaakseni skannasin kuvat jo melko pian niiden ottamisen jälkeen. Sittemmin kuvat olivat päässeet unohtumaan tietokoneelleni (joka sekin on tässä välissä vaihtunut uudempaan).

Kuvat ovat vähän rakeisia, mikä korostaa vanhaa vaikutelmaa. Nyt jo kinofilmin pitkulainen kuvamuotokin alkaa näyttämään hassulta. Ei siitä nyt kuitenkaan ole kuin kuusi ja puoli vuotta, kun nuo on otettu.

Keuruu ei muutoin ole minulle erityisemmän tuttua seutua. Kävin tuolloin siellä ensimmäistä ja ainakin toistaiseksi myös viimeistä kertaa. Kaupungin keskusta on aika tavallisen tylsä suomalainen kirkonkylä, joskin sen reunalla sijaitseva vanha kirkko on varsin hieno.

Haapamäki vaikutti tunnelmallisemmalta paikalta. Siellä ehdin tehdä vain pikaisen kävelykierroksen, kun vaihdoimme junaa. Joskus aikaisemminhan se on ollut tärkeäkin risteysasema, mutta sittemmin ratojen oikaisut ovat jättäneet sen syrjään. Ratapiha olikin suhteettoman suuren oloinen niin pienen kylän kupeeseen. Itse kylässä on paljon vanhoja hienoja puurakennuksia. Voi vain kuvitella, millaista kylässä on ollut silloin kun se on ollut nykyistä vilkkaampi.

» Katso valokuvat Keuruulta ja Haapamäeltä

Lisää samantapaisia kirjoituksia
tästä blogista:

Roseau on kaupunki pienoiskoossa

Niko Lipsanen — Mon, 16 Nov 2009 05:26:28 +0000

Dominican pääkaupunki Roseau on erikoislaatuinen pieni kaupunki. Vain reilun neljännesneliökilometrin kokoinen keskikaupunki on pakkautunut tiiviisti Karibianmeren, Roseau-joen ja vuorten väliin. Pienestä koostaan huolimatta alueelle mahtuu hämmästyttävä määrä erilaisia paikkoja.

Erityisen paljon Roseaun keskustaan mahtuu kortteleita. Lähellä merenrantaa kaupungin mittakaava on suorastaan miniatyyrimainen. Ruutukaava-alueen pienimmät korttelit ovat vain 25 metriä kanttiinsa. Katuja ja risteyksiä onkin tiheässä, ja kaupungissa on sen pienestä koosta huolimatta suhteellisen helppo eksyä. Kortteleiden suuri määrä saa kaupungin myös tuntumaan kokoaan suuremmalta.

Tyyliltään Roseaun vanhat puurakennukset ovat niinsanottua karibialaista kansanarkkitehtuuria (Caribbean vernacular). Dominica oli köyhä siirtokunta, ja siksi sen pääkaupunkiinkaan ei rakennettu pömpöösejä monumentteja. Talot rakennettiin omista lähtökohdista, paikallisiin luonnonoloihin sovittaen ja eri puolilta vaikutteita keräten.

Hurrikaanit, tulipalot ja puskutraktorit ovat vaatineet osansa. Vanhojen puutalojen välissä on uudempia betonielementtitaloja. Paljon vanhoja taloja koristeellisine parvekkeineen on kuitenkin jäljellä. Puutarhoille on käynyt huonommin, niistä suurin osa on saanut väistyä talojen tieltä. Silti joissakin kadunkulmissa voi nähdä vaatimattomia pieniä mökkejä, joiden edustalla on komea jalkakäytäväpuutarha.

Roseaun vanhin osa on sen Ranskalaiskortteli. Ensimmäiset ranskalaiset rakensivat talonsa sinne jo 1600-luvulla, kun Roseau oli vielä Sairi-niminen kalinagointiaanien kylä. Noita vanhimpia taloja, puhumattakaan intiaanien majoista, ei ole enää jäljellä. Monet kaupungin hienoimmista parvekkeista löytyvät kuitenkin Ranskalaiskorttelin vinosti toisensa kohtaavien katujen varsilta ja kulmista.

Roseau on jo kauan sitten laajentunut keskikaupunkinsa ulkopuolelle. Esikaupunkeja on merenrannassa, jokilaaksossa ja vuorten rinteillä. Ne näyttävät keskustan ympärillä kuin suurimmaksi osaksi Karibianmereen uponneen tähden sakaroilta. Roseau olisikin muotonsa puolesta lähes ideaali joukkoliikennekaupunki (kokonsa puolesta tosin turhan pieni, kun reunalta toiselle kulkee helposti vaikka kävellen).

Liikenne on kuitenkin ruuhkaista. Kaupungin pieniä katuja ei ole suunniteltu henkilöautojen tulvalle. Ongelmaa pahentaa se, että saaren eteläosista pohjoiseen matkustavien on käytännössä pakko ajaa kaupungin halki. Vaihtoehtoinen reitti on monta kertaa pidempi, kapea ja mutkainen. Ohitustietä ei vuoristoiseen maastoon helposti rakenneta. Jokirantaan on tosin paraikaa rakenteilla oikotie, jota pitkin osa liikenteestä ohjataan keskustan sivuitse.

Vaikka ympärillä on vuoria, on Roseaun keskusta varsin tasainen. Se on rakennettu jähmettyneen laavavirran päälle. Ikävämpi puoli tässä on se, että laavavirran aikoinaan synnyttänyt tulivuori on yhä aktiivinen ja saattaa purkautua uudestaan. Se ei tietäisi erityisen hyvää kaupungille, sillä laavavirran luontevin reitti vuorten välistä olisi jotakuinkin sama kuin aikaisemmallakin kerralla.

Maailman kaupungista Roseau on minulle yksi tutuimmista, ellei jopa tutuin. Erityisen tutuksi se tuli toisella käynnilläni keväällä 1999, jolloin vietin siellä kaksi kuukautta tehden graduani. Kävelin samalla kaikki kaupungin kadut läpi ja kuvasin ne sivuilleni.

Viimeksi kävin Roseaussa jotakuinkin tasan kaksi vuotta sitten. Silloinkin otin paljon kuvia, joskaan en yhtä järjestelmällisesti kuin gradua tehdessäni. Noin viikko sitten sain nekin laitettua Roseau-kuvasivuilleni.

Kuvassa on katujen risteys Roseaun Ranskalaiskorttelissa. Otin kuvan 23.11.2007 (kuvan lisenssi).

Lisää samantapaisia kirjoituksia
tästä blogista:

Syksyinen Eira

Niko Lipsanen — Sat, 17 Oct 2009 04:03:00 +0000

Naapurikaupunginosa Eira on oikein miellyttävä kävelykohde. Kapeat kadut kiemurtelevat talojen ja muurien välissä.

Vaikka Eira on melko tiheään rakennettu, on siellä kuitenkin varsin paljon vihreää. Tämä ei koske pelkästään Eiran puistoja, vaan talojen välissä katuja pitkin kulkiessaankin tuntuu lähestulkoon siltä, että kävelisi puistokäytävällä. Vaikka puut ovatkin ihmisten pihoilla, tulevat oksat muurien yli ja tekevät kaduille puistomaisen tunnun.

Syksyisin Eira on usein hienoimmillaan. Punertavankeltaiset lehdet puissa sopivat hienosti Eiran vanhojen talojen väritykseen. Tänä vuonna värikavalkadi tuntuu kuitenkin olevan tavallista laimempi.

Samaa olen kuullut Lapista. Ruska ei siellä kuulemma ollut tänä vuonna yhtä hieno kuin tavallisesti. Syy tähän oli lämmin syksy. Olisiko sama vaikuttanut täällä etelässäkin?

Mutta hieno Eira joka tapauksessa on. Joskus tulee mietittyä, miksei jollekin uudelle alueelle voisi toteuttaa puistoa vähän samalla periaatteella. Jos talojen takapihojen väliin jättäisi kapean nurmikkokaistaleen – ehkä vähän leveämmän kuin Eiran kadut nyt kuitenkin – niin siinä olisi mukava yleinen puisto. Puut voisivat pääsääntöisesti olla yksityisillä tonteilla muurien takana.

Tuossa voittaisivat kaiketi kaikki. Eiramainen asuminen tulisi yhä useamman ulottuville, jos sellaista rakennettaisiin lisää jonnekin kantakaupungin tuntumaan. Asukkaat saisivat hienot pihat komeine puineen. Muille kaupunkilaisille jäisi tonttien väliin puisto, joka ympäröivien pihojen ansiosta tuntuisi suuremmalta. Kaupunki säästäisi, koska iso osa puistoympäristön hoitokustannuksista kaatuisi yksityisille. Kaupunkitilaa saataisiin tehokkaasti käyttöön, eikä varakkaidenkaan tarvitsisi paeta Westendiin tai muihin lähiöihin.

Ehdotin vuosi sitten, että eläintarha siirrettäisiin pois Korkeasaaresta ja saari muutettaisiin asumiskäyttöön. Minusta idea on edelleen hyvä. Sinne sopisi hyvin tuollainen uusi Eira, mutta hieman puistomaisemmalla toteutuksella.

Kovin isoja tuollaiset eiramaiset alueet eivät kuitenkaan saa olla. Tuollaiselle alueelle kun ei tule kauppoja, kahviloita tai muitakaan palveluita. Siksi kaupungin sykkeen on oltava aivan kulmilla. Esimerkiksi Kulosaaren eteläosien ongelma on mielestäni juuri se, että alue on liian iso ja liian kaukana. Muuten sekin voisi olla yksi eira tai kaivopuisto.

Korkeasaari olisi juuri sopivan kokoinen. Jos Sompasaareen rakennetaan oikeaa kaupunkia, niin se tarvittava sykekin olisi ihan kulmilla.

En silti ehkä itse haluaisi muuttaa tuollaiseen eiraan. Ruutukaavassa on oma viehätyksensä. Kaupungissa pitää silti olla erilaisia paikkoja. On oikein kiva, että Eira on tuossa vieressä. Vielä kivempi olisi, jos tuollaisia pieniä eiroja olisi kaupungissa useampiakin.

Kuvassa on Merikadun ja Wecksellintien risteys. Otin kuvan 15.10.2009 (kuvan lisenssi).

Lisää samantapaisia kirjoituksia
tästä blogista:

Armenian paikannimien translitterointi

Niko Lipsanen — Thu, 08 Oct 2009 04:10:57 +0000

Kirjoitin jo aiemmin siitä, kun piirsin keväistä Armenian-matkaani varten maasta kartan, johon laitoin paikoilleen tärkeimmät luostarit ja muut keskeisimmät nähtävyydet.

Nyt sivuilla on kartasta uudistettu painos, entistä hienompi Armenian kartta. Lisäsin siihen joitakin luostareita ja muita kohteita sekä laitoin karttaan vähän väriä. Suurin vaiva oli kuitenkin siitä, kun tein kartasta kolme eri kieliversiota. Alkuperäinen oli vain englanniksi, mutta nyt kartta on saatavilla myös suomeksi ja ranskaksi.

Armenian kielihän on siitä metkaa, että sillä on omat ja varsin omintakeiset aakkoset. Niiden muuntaminen latinalaisiksi kirjaimiksi ei ole mitenkään suoraviivaista. Muunto perustuu lausumiselle, ja niinpä se pitää tehdä joka kielelle erikseen.

Ongelmia tuottaa myös se, että armenian itäiset ja läntiset murteet eroavat jonkin verran toisistaan. Paikannimet kirjoitetaan samalla tavalla molemmissa murteissa silloin, kun käytetään armenialaisia aakkosia. Kirjoitusasut eroavat siten, että esimerkiksi vanhasta hautausmaastaan tunnettu kylä Sevanjärven rannalla translitteroidaan länsimurteista ”Noratus” ja itämurteista ”Noraduz”. Translitteroitaessa toiseen aakkosjärjestelmään on päätettävä, kumpaa kirjoitusasua käyttää.

Nykyisen Armenian alueella puhutaan pääasiassa itämurteita. Siksi pidinkin karttaa kääntäessäni periaatteena, että käytin pääasiassa pehmeämpiä itäisiä muotoja. Joitakin poikkeuksia kuitenkin tein, kuten Khor Virapin luostarin suhteen (pehmeämpää ”Khor Virab” -muotoa käytetään ilmeisesti aika vähän).

Armenian länsimurteiden perinteiset alueet ovat pääasiassa nykyisen Turkin alueella. Niillä ei enää paljon armenialaisia asu, sillä ne joita ei kansanmurhattu, pakenivat joko nykyisen Armenian alueelle tai ulkomaille. Länsimaissa asuvien armenialaisten juuret ovatkin usein länsimurteiden alueilta. Siksi netissä onkin paljon sivustoja, joilla käytetään läntisiä kirjoitusasuja.

Kielitaitoni ei myöskään riittänyt siihen, että olisin translitteroinut paikannimet suomeksi suoraan armeniasta. Käytännössä huomasin selkeimmäksi katsoa kunkin paikannimen venäjänkielisen kirjoitusasun ja vääntää sen sitten suomeksi samoilla säännöillä, joilla venäjää translitteroidaan. Aina venäläistä nimeä ei kuitenkaan ollut helposti saatavilla. Kun nimistöön alkoi saada tarpeeksi tuntumaa, niin muuntaminen onnistui myös englannin- ja ranskankielisten kirjoitusasujen avulla.

Yksi hyvä esimerkki on Armenian kirkon keskuspaikka, jonka nimi on armeniaksi ”Էջմիածին”. Wikipediasta, Armeniapediasta ja joistakin muista nettilähteistä löytyi sellaisia kirjoitusasuja kuin ”Echmiatsin”, ”Etchmiadzin”, ”Echmiadzin” ja ”Ejmiatsin”. Turistitoimistosta saadussa kartassa kaupungin nimi on ”Ejmiatzin”.

Asiaa ei helpota se, että kaupungilla on myös toinen nimi: ”Vagharšapat”. Riippui taas lähteestä, kumman nimistä väitettiin olevan virallinen muoto.

Päädyin lopulta venäjän pohjalta kutsumaan kaupunkia suomeksi nimellä ”Etšmiadzin”. Muoto on muistaakseni sama, mitä munkki Serafim käyttää teoksessaan Araratista itään (kirja ei valitettavasti ollut käytössäni silloin, kun käänsin karttaa).

Se, että paikkakunnilla on useita eri nimiä, tuntui myös olevan enemmän sääntö kuin poikkeus. Esimerkiksi Gjumrin kaupunki vaikutti joillekin paikallisille olevan yhä ”Leninakan”. Ei liene vaikea arvata, että kyseessä on neuvostoaikainen nimi. Usein paikkakunnilla oli myös vieläkin vanhempia nimiä, eikä aina ollut lainkaan helppo selvittää, mikä kunkin paikkakunta nykyisin on nimeltään.

Myös ranskankielisen kartan kanssa oli jonkin verran ongelmia, vaikka nimiä pystyikin aika hyvin katsomaan Wikipediasta ja muista nettilähteistä. Käytäntö horjui kuitenkin myös ranskalaisilla. Esim. Tavušin maakunnan nimeä näki kirjoitettavan niin ”Tavush” kuin ”Tavouch” -muodoissa.

Jonkin verran hämmentävää mielestäni oli myös se, että Je-alkuiset paikannimet (Jerevan, Jeghegnadzor) näytettiin kirjoitettavan ranskaksi useimmiten venäläiseen tapaan E:llä (Erevan, Eghegnazor; huomaa myös nadzor/nazor).

Samat ongelmat koskevat tietysti myös henkilöiden nimien translitterointia. Niissä on kuitenkin se ero, että monia sukuja asuu nykyään länsimaissa, joissa heidän nimilleen on vakiintunut tietyt kirjoitusasut. Näitä on tietysti turha vääntää enää uusiksi, jos kirjoittaa tällaisista henkilöistä suomeksi.

Ongelma voisi tulla silloin, jos kirjoittaisi vaikka jostakin Ranskassa asuvasta armenialaisesta, ja käyttäisi hänen sukunimestään ranskaksi translitteroitua muotoa. Entäpä, jos samassa yhteydessä pitäisi kirjoittaa hänen Armeniassa asuvista sukulaisistaan? Pitäisikö heidänkin sukunimensä translitteroida ranskaksi, vai kirjoittaa se eri muodossa? Tällaista ongelmaa en onneksi joutunut ratkaisemaan.

» Armenian kartta suomeksi

Kuvassa on Tumanjanin kaupungin rautatieasema pohjoisessa Lorrin maakunnassa. Kaupungin nimi on kirjoitettu asemarakennuksen kylttiin ensin venäjäksi ja sen alle armeniaksi. Otin kuvan 26.5.2009 (kuvan lisenssi).

Lisää samantapaisia kirjoituksia
tästä blogista:

Maantason menetetyt mahdollisuudet

Niko Lipsanen — Thu, 03 Sep 2009 04:11:25 +0000

Rakennusten katutaso, tai maantaso ylipäänsä, on kaupunkirakentamisessa liian usein hukattujen mahdollisuuksien tilaa. Vilkkaimmilla paikoilla kivijalat hyödynnetään liiketiloina, sivuummalla paikoin toimistoina. Liian usein katutaso on kuitenkin varattu toisarvoiseen käyttöön varasto- ja huoltotiloiksi.

Aivan liian harvoin kerrostalojen katutasossa on asuntoja.

Tällä kertaa tapaustutkimukseni kohteena on Eiranranta, helsinkiläinen keskustalähiö. Oheisessa kuvassa näkyy, miltä kyseinen alue näyttää Pyhiinvaeltajanpuistoon päin.

Eiranrannan vieressä on hieno puisto, mutta rakennusten pohjakerroksessa sitä reunustaa tylsän harmaa muuri. Edes pihan kohdalle ei ole tehty porttia, joka vähän elävöittäisiä ankeaa näkymää.

Tuonkin muurin taakse jäävät huoltotilat (niitä siellä kai on) olisi voitu aivan hyvin ottaa asuinkäyttöön. Asunnot olisivat auenneet puistoon, ja rakennusten reunalla olisi voinut kulkea kävelytie. Ikkunat ja ovet, ehkä pienet etupihatkin, olisivat tehneet puistonreunasta paljon mielenkiintoisemman näköisen. Maantasoelämä lisäisi myös turvallisuuden tuntua pimeällä.

On paljon ihmisiä, jotka eivät halua asua maantasossa, ainakaan kerrostalossa. Toisaalta on ihan riittävästi niitä, joille se ei ole mikään ongelma. Eiranrannassa, jossa asunnot ovat suuria, koko asetelma olisi ollut helposti kierrettävissä. Jos asunnoista rakentaa kaksikerroksisia, voi alakertaa halutessaan käyttää myös työhuoneena tai toimistona, tai sinne voi sijoittaa keittiön ja ruokasalin. Makuuhuoneet voisivat olla ylemmässä kerroksessa.

Itse asiassa Eiranrannassa on tarjolla myös kaksikerroksista maantasoasumista alueen toisella kulmalla. Toteutus vain on jäänyt vähän kesken.

Tuossa kulmakämpässä on aika paljon sitä, mitä yritin hakea takaa. Yksi paha puute siinä kuitenkin on: yhteys ulos puuttuu. Tai pääsee siitä karsinoidulle terassille, mutta sieltä ei pääse puistoon eikä kadulle. Maantasoasumisen idea on kuitenkin juuri siinä, että sieltä pääsee suoraan ulos.

Ehkä siksi tuo asunto on edelleen myymättä. Voi tietysti olla, että myös reilun miljoonan euron hintalappu vaikuttaa asiaan. Ilmansuunnatkaan eivät ole parhaat mahdolliset. Terassi on kyllä länteen, mutta toinen seinä osoittaa pohjoiseen.

Ylemmän kuvan muuri osoittaa itään, mikä sekään ei ole halutuin mahdollinen ilmansuunta. Mutta sopisivat ne maantasohuoneet ainakin aamuvirkuille työskentelytiloiksi.

Otin ylemmän kuvan 18.8.2009 ja alemman 30.8.2009 (kuvien lisenssi).

Lisää samantapaisia kirjoituksia
tästä blogista:

Kirkoissa kannattaa käydä sisälläkin

Niko Lipsanen — Mon, 24 Aug 2009 11:52:31 +0000

Viime vuosikymmenten suomalainen kirkkorakentaminen ei yleensä juuri kehuja kerää. Ja eiväthän ne laatikkokirkot useinkaan mitään ympäristönsä erityisiä kaunistuksia ole.

Kannattaa kuitenkin käydä myös sisällä, jos ovi vain on auki. Moni rumilus kätkee sisäänsä yllättävän hienon kirkkosalin.

Kuvassa on vuonna 1980 valmistunut Espoonlahden kirkko Espoossa. Seurakuntayhtymän sivujen mukaan kirkko on ulospäin sulkeutunut ”kuin se olisi osa ympäröivän Espoonlahden kallioita”. Onhan kalliossa oma kristilline symboliikkansa (sulkeutuneisuudessa ei ehkä niinkään), mutta en voi pitää toteutusta kovin onnistuneena. Sisältä kirkko kuitenkin yllättää.

Kolmion muotoinen sali on varsin vaikuttava. Yllä linkitetyllä sivulla kerrotaan salin olevan suunnattu ”siten, että jumalanpalveluksen aikana auringon kiila kulkee korkealle kohoavan alttariseinän läpi.” Sitä en päässyt näkemään. Luonnonkiviä on käytetty paljon; kallioteema on onnistuneempi sisältä kuin ulkoa.

Votiivilaivan asettelu vähän häiritsee. Eikö sen pitäisi kulkea alttaria kohti eikä sen sivuitse? Myös penkit ovat tylsiä standardi-istuimia, jotka eivät minusta oikein sovi kirkkoon. Mutta se on varsin tyypillistä nykykirkoissa.

Espoonlahden kirkko ei ole ainoa, jossa olen yllättynyt sisältä. On niitä muitakin. Esimerkiksi Lauttasaaren kirkon sali on varsin hieno matalalle laskeutuvine kattovalaisimineen.

Hienot sisätilat eivät kuitenkaan ole mikään puolustus sille, jos kirkko on ulkoa ruma eikä sovi paikkaansa. Kirkkorakennuksilla on keskeinen osa miljöön luomisessa niissä paikoissa, joissa kirkkoja on. Kirkkorakentamisen tarjoamaa mahdollisuutta paikan luonteen vahvistamiseen ei saa hukata, sillä siinä menee resursseja hukkaan.

Kirkon pitää sopia ympäristöönsä, mutta kirkon rakentaminen on tilaisuus tehdä myös jotakin ympäristöstä erottuvaa. Nämä eivät ole ristiriidassa sen enempää keskenään kuin kirkon jumalanpalvelustehtävänkään kanssa. Sinne hienoon kirkkosaliinkin tulisi enemmän ihmisiä, jos kirkko olisi ulkoakin kutsuvan näköinen.

Otin oheisen kuvan Espoonlahden kirkosta 11.8.2009 (kuvan lisenssi).

Lisää samantapaisia kirjoituksia
tästä blogista:

Kieltokylttien lähiöt

Niko Lipsanen — Sun, 16 Aug 2009 21:39:28 +0000

Yksi lähiöiden ikävistä puolista on se, että ne ovat täynnä kieltokylttejä. Ainakaan koiria ei haluta minnekään, mutta monessa paikkaa pitää erikseen kieltää kulkeminen ja moni muukin asia.

On kylttejä kantakaupungeissakin, mutta vähemmän. Siellä täytyy kieltää lähinnä autoilijoita, jotka muuten jättäisivät autonsa mihin ikinä saisivatkaan sen mahtumaan. Muut liikkujat sen sijaan pystyvät paremmin hahmottamaan ympäristöä, koska ruutukaava on selkeä ja luettava.

Lähiöissä talot on sijoiteltu väljemmin ja hajanaisemmin. Rakennusten väliin jää kaikenlaisia maalänttejä, joiden status on epäselvä. Siksi tarvitaan kieltotauluja.

Kävin viime viikolla Espoon Kivenlahdessa. Siellä näin yhden malliesimerkin siitä, mitä tarkoitan.

Merivalkama-nimeä kantava katu ei ehkä ole erityisen kaunista kaupunkiympäristöä, mutta kadun päähän rakennettu talo muodostaa hauskasti portin merelle. Se on kiva yksityiskohta. Sellaisia toivoisi näkevänsä enemmänkin.

Mutta ei se olekaan portti, vaan piha. Läpikulku kielletty. Jos rantaan haluaa, pitää etsiä reitti jostakin muualta.

Talon ympäri kiertää polku, jota pitkin pääsee rantaan (vaikkei polun suuntaan katsoessa ranta näykään). Polun varteen on erikseen pitänyt laittaa merkki, joka kertoo, että sitä pitkin saa kävellä.

Tässä on vielä samainen ”piha” rannan puolelta. Kuten näkyy, jalkakäytävä jatkuisi hyvin luontevasti rakennuksen muodostaman portin läpi. Edes pintamateriaali ei matkalla vaihdu.

Laitetaan tähän nyt vielä yksi kuva siitä, miltä rantaraitti siellä talon toisella puolella näyttää.

Miksi ihmeessä pitää rakentaa talo, joka huutaa satojen metrien päähän olevansa portti merelle, mutta ei sitä olekaan? Piristävä yksityiskohta muuttuikin esimerkiksi siitä, miksi lähiöt ovat niin ankeita.

Olen ottanut kaikki tällä sivulla näkyvät kuvat Espoon Kivenlahdessa 11.8.2009 (kuvien lisenssi).

Lisää samantapaisia kirjoituksia
tästä blogista:

Bussimatkailua Espoossa

Niko Lipsanen — Sun, 09 Aug 2009 06:33:08 +0000

Kävin perjantaina Espoossa. Ei minulla sinne mitään ihmeellisempää asiaa olisi ollut, mutta kun voitin seutulipun YTV:n kilpailussa, niin pitäähän sitä välillä käyttääkin.

En suunnitellut matkaa juurikaan etukäteen, vaan menin Kamppiin ja hyppäsin ensimmäiseen Espooseen menevään bussiin. Se oli 156, päätepysäkkinä Sunanniitty. Espoo-tuntemukseni on sen verran huonoa, etten tiennyt missä sellainen Sunanniitty on, mutta arvelin sen selviävän viimeistään perillä.

Päädyin sitten Espoon keskukseen.

Espoon keskus ei ole mikään erityisen mielenkiintoinen paikka. Ankean näköisiä kerrostaloja, pari kauppakeskusta ja rautatieasema. Terveysasema Samaria sentään toimii kohtuullisen kivannäköisissä punaisissa puutaloissa.

Päättelin, ettei satunnaisluontoinen matkailu oikein toimi Espoossa. Sama vika olisi varmaan Vantaan, ja jossain määrin Helsinginkin, kanssa. Mahdollisuus päätyä johonkin niistä kovin samanlaisista ja pidemmän päälle mielenkiinnottomista kerrostalo- tai omakotilähiöistä on turhan suuri. Jos jotain mielenkiintoista haluaa löytää, niin pitää tietää, missä se sijaitsee.

Päätin katsoa, minne Espoon keskuksesta pääsee bussilla. Espoossa on rasittava tapa merkitä pysäkkien kyltteihin linjojen numerot ja päätepysäkit vain toiselle puolelle, bussin saapumissuuntaan. Jos pysäkkiä lähestyy vastakkaisesta suunnasta, pitää ensin kiertää sen toiselle puolelle saadakseen selville, minne pysäkiltä pääsee (ks. kuva).

Linjakartasta päättelin, että bussi 18 on jonkinlainen Espoon 3T. Se kiertelee pitkin mutkikkaita teitä Kauklahdesta Espoon keskuksen ja Kauniaisten kautta Tapiolaan. Hyppäsin siihen. Bussipysäkillä oli avoin langaton verkko, varmaan viereisestä kauppakeskuksesta. Odotteluaika meni mukavasti sähköposteja ja uutisia lueskellessa.

Matka Tapiolaan meni nopeammin kuin olin odottanut. Olin luullut, että Espoon sisäiset bussit kiertelevät hitaasti ja käyttävät matkoihin pitkiä aikoja. Tulipahan ainakin yksi väärä Espoo-stereotypia kumottua tämänkin reissun tuloksena.

Tapiolassa olen toki ollut useasti aikaisemminkin ja siellä kierrellytkin. Tämä oli kuitenkin ensimmäinen kerta, kun kiersin aluetta suhteellisen järjestelmällisesti valokuvaten.

Tapiola on yliarvostettu. Onhan se tietysti hienompi kuin joku peruslähiö, mutta ei sen kaiken hehkutuksen arvoinen. Hienot kohdat sieltä pitää erikseen löytää. Parkkipaikkojen alle oli tärvätty valtavasti maa-alaa (ja kun Tapiolasta on kyse, niin varmaan nekin ovat Museoviraston erityisessä suojeluksessa).

Yksi mainio puoli Espoon-retkeilyssä oli. Kun palasin kotiin Munkkisaareen, huomasin katujen olevan sateesta märkiä. Espoossa paistoi koko retken ajan aurinko.

Kuvassa Espoontorin bussipysäkki Espoon keskuksessa. Otin kuvan 7.8.2009 (kuvan lisenssi).

Lisää samantapaisia kirjoituksia
tästä blogista:

Verla on vaatimaton Unesco-kohde

Niko Lipsanen — Fri, 07 Aug 2009 03:19:01 +0000

Heinäkuun alkupuolella tuli pistäydyttyä yhdessä Suomen Unesco-kohteista, Pohjois-Kymenlaakson Jaalassa sijaitsevassa Verlan ruukkikylässä. Otin siellä myös sarjan valokuvia, joita voi käydä katsomassa kuvablogin puolella.

Maailmanperintökohteeksi Verla on melko vaatimaton. Silti se ansaitsee paikkansa listalla: on hyvä, ettei maailmanperintö ole vain kokoelma toinen toistaan pömpöösimpiä monumentteja.

Itse asiassa Unescon perusteluissakin korostetaan Verlan tavanomaisuutta. Kyseessä on esimerkki pienestä teollisuuskylässä, joita 1800- ja 1900-lukujen vaihteen tienoilla syntyi paperi- ja kartonkiteollisuuden ympärille.

Verla ei miljöönä ole yhtä vaikuttava kuin vaikkapa Fiskarin tai Pinjaisten rautaruukit. Se mikä siellä on kuitenkin erikoista on se, että vanhat koneet ovat yhä paikoillaan. Puuhiomo ja pahvitehdas suljettiin vanhentuneina vuonna 1964 ja muutettiin joitakin vuosia myöhemmin museoksi. Koneet olisivat kai edelleen jotakuinkin käyttökunnossa.

Myös syrjäinen sijainti on etu. Sen ansiosta Verlan kylämiljöö on välttynyt uudelta rakentamiselta. Aivan vuosisataisessa asuun maisema ei silti ole päässyt jäämään, sillä Verlankoskessa on 1950- ja 90-luvuilla rakennetut voimalaitokset.

Vaikka koneet ovatkin Verlassa se juttu, niin jätin museokierroksen väliin. Sisään pääsee vain kerran tunnissa opastetulle kiertokävelylle. Maantieteilijänä olen enemmän kiinnostunut ulkoilmapaikoista. Kiertelin tehdasalueella ja kylällä ja otin valokuvia.

Näin jälkikäteen huomaan, että itse tehdas osui itse asiassa aika harvaan otokseen. Ehkä siitä olisi muutaman kuvan enemmänkin voinut ottaa. Mutta oli kylässä muutakin katsottavaa.

» Katso valokuvat Verlan ruukkikylästä

Jos ne koneet kiinnostavat, niin niistä on hyviä kuvia Wikimedia Commonsissa.

Lisää samantapaisia kirjoituksia
tästä blogista:

Mikkeli on kahvilakaupunki

Niko Lipsanen — Sat, 18 Jul 2009 09:31:40 +0000

Mikkelissä tuntuisi kokoisekseen kaupungiksi olevan melkoinen määrä kahviloita. Siinä mielessä se on eräänlainen Savon Jerevan. Kahvilat ovat myös pääasiassa varsin hyviä ja ainakin helsinkiläisestä näkökulmasta suhteellisen edullisia.

Laajimman valikoiman kaupungissa tarjoaa Ramin konditoria, jossa kannattaa maistaa ainakin herkullisia kakkuja. Yksi konditorioista sijaitsee Pikkutorilla, eli entisellä linja-autoasemalla, mutta niitä taitaa olla nykyisin kaupungissa useampikin.

Pikkutorilla sijaitsee myös Matkahuollon vanhaan rahtiasemaan avattu Carolina’s Lifestyle (kuvassa), joka kahvilapalveluiden ohessa myy myös sisustus- ja lahjatavaroita. Palvelu oli vähän hidasta, mutta odotteluaika meni mukavasti kahvilan tarjoamaa langatonta verkkoyhteyttä (WLAN) käyttäen.

Perinteinen kahvittelupaikka on tietysti myös tori, jossa on tarjolla useampikin kahvila. Joinakin kesinä yksi torikahvila on ollut auki läpi yön, mutta en ole varma, onko näin yhä edelleen.

Tori on menossa lähiaikoina remonttiin, kun sen alle rakennetaan parkkipaikkoja. Tori kahviloineen muuttaa siksi aikaa ilmeisesti viereiselle Pikkutorille. Saattaa tulla kesäaikaan vähän ahdasta.

Yksi perinteisistä kahviloista on myös kesäisin auki oleva Naisvuoren näkötornin kahvila, jossa kuuluu syödä vohveli. Ja tietysti kannattaa kiivetä myös torniin.

En ole mitään kattavaa vertailua tehnyt, mutta tuntumalta sanoisin, että harva saman kokoluokan suomalainen kaupunki pärjää Mikkelille kahviloiden määrällä ja laadulla. Mikään uusi ilmiö tämä ei ole. Muistan joskus kauan sitten Mikkelissä vielä asuneena ihmetelleeni joidenkin toisten pikkukaupunkien kahvilaköyhyyttä. Viime vuosina kahviloita on tullut useita lisää. Ehkä muuallakin on sittemmin petrattu.

Liekö sitten savolaista hölötyskulttuuria, johon tuollainen kahviloissa istuskelu sopii. Ja tietysti kahvilaelämää vilkastuttavat myös ympäristön mökkiläiset ja muut kesämatkailijat, mutta iso osa Mikkelin hyvistä kahviloista on kuitenkin auki ympäri vuoden. Eivät ne pelkillä matkailijoilla pyöri.

Kuvassa on Carolina’s Lifestyle -kahvila Mikkelin vanhalla linja-autoasemalla. Otin kuvan 16.7.2009 (kuvan lisenssi).

Lisää samantapaisia kirjoituksia
tästä blogista:

Pitkä on kaupungin kevät

Niko Lipsanen — Wed, 01 Jul 2009 09:15:25 +0000

Eiranrannan kupeessa rakennetaan kahta puistoa: Luostaripuisto ja Pyhiinvaeltajanpuisto. Kyltti kertoo, että valmista pitäisi olla keväällä 2009. Pitkä on Helsingin kaupungin kevät, kun nyt on jo heinäkuu. Ja työt sen kun jatkuvat.

Rakennusprojekteilla kai on usein tapana venyä suunnitellusta aikataulusta. Jos kyseessä on kaupungin projekti, niin se lienee jotakuinkin varmaa.

Suoranaiseksi asukkaiden kiusaamiseksi kaupungin toiminta kuitenkin menee siinä vaiheessa, kun puistot aidataan pois käytöstä viikkoja ennen rakennustöiden alkamista. Luostaripuistokin aidattiin viime kesänä monta viikkoa etuajassa. Miksi ihmeessä? Eikö sitä aitaa voisi pystyttää vasta sitten kun rakentaminenkin alkaa?

Joskus vaikuttaa siltä, että kaupungin organisaation päätarkoitus on tehdä kaupunkilaisten elämä mahdollisimman hankalaksi. Nyt samaa puistonaitauskäytäntöä harrastetaan viereisessä Rantakallionpuistossa. Siihen on tarkoitus rakentaa uusi koirapuisto. Aidat pystytettiin pari viikkoa sitten, mutta kuten arvata saattaa, ei rakentaminen ole edelleenkään alkanut.

Miksi kaupunkilaiset täytyy sulkea puistojen ulkopuolelle parhaaseen kesäaikaan viikkoja ennen rakennustöiden alkamista?

Rantakallionpuisto ei ole kauhean aktiivisesti käytetty puisto, mutta kun kaksi viereistä puistoa on aidan takana, niin on sielläkin nykyisin ihmisiä näkynyt. Sellaista iloa kaupunki ei kuitenkaan asukkaille halua suoda, että nämä pääsisivät edes johonkin puistoon.

Tällä kertaa kaupunki ei kuitenkaan itse asiassa sulkenut koko puistoa. Yhdeltä reunalta aita puuttuu, joten alueelle pääsee. Läpi ei kuitenkaan pääse kulkemaan, vaan joutuu kiertämään rannan puolelta päästäkseen puistoon ja sen kallioille.

Tai itse asiassa, kyllä sinne puistoon nyt pääsee Telakkakadunkin puolelta. Katsoin, että tässä on pieni kansalaisaktiivisuuden paikka ja kävin juhannusyönä kääntämässä aidan yhden osion sivuun. Nyt puiston läpi pääsee kulkemaan. Kääntäkööt takaisin sitten, kun oikeasti joskus aloittavat sen rakentamisen.

Ovat sentään saaneet Pyhiinvaeltajanpuiston vesialtaan rakennettua ja avattua ihmisille ja koirille. Se on hyvä, sillä etenkin jälkimmäiset pitävät kovasti altaassa kahlailemisesta. Yksi kaupungin työntekijä kävi tosin kertomassa, että altaan vedessä on aika paljon klooria. Muutoin kyllä olivat samaa mieltä siitä, että se soveltuu oikein hyvin koirien käyttöön.

Taitaa olla kaupungin kanssa vähän sama kuin VR:nkin touhuissa: tolkuton byrokratiaviidakko tekee kaikesta hankalaa, mutta yllättävän mukavia ihmisiä ovat silti onnistuneet löytämään töihin.

Kuvan kyltissä kerrotaan Luostaripuiston valmistuvan ”keväällä 2009″. Otin kuvan 1.7.2009 (kuvan lisenssi).

Lisää samantapaisia kirjoituksia
tästä blogista:

Valokuvia Armenian luostareista

Niko Lipsanen — Sat, 13 Jun 2009 23:25:30 +0000

Armeniassa on pieneksi – tai vaikka vähän isommaksikin – maaksi valtava määrä luostareita. Puolentoista viikon matkalla niistä ei ehdi kovin suurta osaa käydä katsomassa. Minä kävin siskoni kanssa niistä kahdeksassa.

Laitan koko Armenian-matkasta kuvia vielä matkakuvasivuilleni. Koska siihen kuitenkin menee vielä todennäköisesti jonkin verran aikaa, laitoin tuonne kuvablogin puolelle maistiaisiksi muutamia luostarikuvia. Nehän ne matkan pääkohde joka tapauksessa olivat.

Ensimmäisenä menimme katsomaan lähekkäin sijaitsevat Sanahinin ja Haghpatin luostarit maan pohjoisosissa. Ne ovat saaneet yhdessä myös Unescon maailmanperintökohteen statuksen. Kasvillisuus peittää jo kirkkojen kattoja, ja etenkin Sanahin antaa itsestään vähän unohtuneen vaikutelman, kun luostarin edelleen käytössä oleva hautausmaakin on päässyt vähän ränsistymään.

Haghartsinin luostarilla pyörähdimme varsin pikaisesti. Luostari oli rakennustelineiden ympäröimä ja entisöintityöt olivat täydessä käynnissä. Läheisessä Goshin kylässä sijaitsevaan Goshavankin luostariin ehdimme sitten tutustua vähän paremmin.

Sevanavankin luostari sijaitsee kauniiseen Sevan-järveen työntyvällä niemellä. Vanhan luostarin vieressä on uudempi, toimiva luostari. Useimmissa Armenian luostareista ei ole enää varsinaista luostaritoimintaa, joskin kirkot ovat useimmissa tapauksissa yhä käytössä.

Tatev on pitkän hiekkatien päässä korkealla vuoren laella, ja maisemat luostarilta ovat huikeat. Myös itse luostari ja sen pääkirkko ovat varsin hienot. Myös Khor Virapin luostariin kannattaa suunnata jo maisemien takia: sieltä on komeat näköalat Ararat-vuorelle.

Viimeiseksi kävimme osittain kallion sisään hakatussa Geghardin luostarissa, joka on myös Unescon maailmanperintölistalla.

» Katso kuvat Armenian luostareista

Lisää samantapaisia kirjoituksia
tästä blogista:

Ararat – armenialaisten pyhä vuori

Niko Lipsanen — Tue, 09 Jun 2009 16:44:09 +0000

Yli viiden kilometrin korkuinen Ararat on nykyisen Turkin korkein vuori. Armenialaisille se on kuitenkin nimenomaan heidän pyhä vuorensa. Viimeksi vuori oli osa Armeniaa lyhytikäisen ensimmäisen tasavallan aikana, mutta jäi Neuvostoliiton ja Turkin välisessä rajanvedossa vuonna 1922 jälkimmäisen puolelle.

Nykyinen Armenian valtio ei tunnusta rajanvetoon johtanutta Karsin sopimusta. Ararat on kuitenkin onneksi sen verran lähellä rajaa, että se näkyy laajalle alueelle Armenian puolella, myös maan pääkaupunkiin Jerevaniin.

Ararat on varsin vaikuttavan näköinen vuori. Kerrostulivuorena sen rinteet ovat melko jyrkät ja se on paitsi absoluuttisesti, myös suhteessa ympäröivään maastoon. Vuoren huippu on yli neljä kilometriä Armenian ja Turkin rajalla sijaitsevaa Araks-joen laaksoa korkeammalla.

Araratin geologinen historia on pitkä, mutta nykyisen muotonsa Ison ja sen vieressä sijaitsevan Pienen Araratin huiput ovat saaneet niinkin myöhään kuin plioseenikaudella 2–3 miljoonaa vuotta sitten. Niinpä vuoren terävät piirteet eivät ole vielä hioutuneet pois.

”Araratin vuoristo” mainitaan myös Raamatussa paikkana, jonne Nooa karautti arkillaan vedenpaisumuksen lopuksi (1. Moos. 8: 3–4). Yleisesti arvellaan, että vuori, johon tekstissä viitataan, olisi nimenomaan Ararat. Arkin jäännöksiä on etsitty vuorelta useampaan eri kertaan, mutta mitään erityisen vakuuttavaa sieltä ei ole löytynyt.

Araratin tienoiden uskonnollinen historia ei kuitenkaan lopu Nooaan. Vuonna 301 Armeniasta tuli maailman ensimmäinen kristitty maa, kun kuningas Tiridates III otti kasteen Grigor Valontuojan parannettua hänet mielisairaudesta. Sitä ennen Grigor oli virunut kaksitoista vuotta luolassa Araratin laaksossa. Luolan päällä sijaitsee nykyisin Khor Virapin luostari.

Keskiaikaisessa legendassa kerrotaan myös 10 tuhannesta marttyyrista, jotka roomalaiset sotilaat olisivat ristiinnaulinneet Araratin rinteillä.

Armeniassa minulle kerrottiin myös tarina, jossa Stalin kertoi Armenian kirkon silloiselle patriarkalle (katolikos) suunnitelmistaan siirtää armenialaiset Siperiaan. Katolikos oli sanonut, että kun siirrätät sinne ensin Araratin, niin armenialaiset tulevat kyllä perässä.

Nykyisinkin Ararat on kuvattu Armenian vaakunassa. Se oli myös aikaisemmassa Armenian neuvostotasavallan vaakunassa, mitä vastaan Turkki protestoi. Kremlistä oli kuulemma vastattu, etteivät hekään oleta Turkin esittävän vaatimuksia Kuuhun liittyen, vaikka tämän valtiollisissa symboleissa onkin kuunsirppi.

Jerevanissa valmistetaan myös varsin tunnettua brandya nimeltä Ararat. Pullo on hyllyssä, mutta en ole vielä maistanut. Paikan päällä Armeniassa juomaa kutsutaan häpeämättömästi konjakiksi.

Kuvassa Ararat-vuori kuvattuna läheltä Khor Virapin luostaria Armeniassa. Otin kuvan 31.5.2009 (kuvan lisenssi).

Lisää samantapaisia kirjoituksia
tästä blogista: