Saarna ja pesukone - 23.6.08
Viikonloppuna jäivät kirkossakäynnit väliin, tarjolla olisi ollut niin juhannusmessua lauantaina kuin apostolien päivän saarnaa sunnuntaina. Onneksi ei tarvitse jäädä kokonaan ilman sanaa, sillä Arto Antturi on laittanut blogiinsa Helsingin Tuomiokirkossa pitämänsä saarnan. Päivän teeman pohjalta Antturi pohdiskelee, mikä on seurakunta.
Antturin tyyli on pohdiskelevaa ja argumentoivaakin. Tuon tyyppisiä saarnoja kuuntelee mielellään, ja ainakin tämänkertainen teksti toimii myös kirjoitettuna. En ala sitä tässä referoimaan, sillä tuolta linkin takaahan sen voi lukea. Kirjoitan sen sijaan pesukoneista.
Tiskaaminen vaihtui pyykkäämiseen - 4.4.08
Olemme tähän asti jakaneet suuritöisimmät kotityöt siten, että minä hoidan tiskaamisen ja vaimo pyykkäämisen. Kumpikaan ei ole suuri kotitöiden ystävä. Vaimosta tiskaaminen on erityisen ikävää, joten niinpä se on ollut minun tehtäväni. Nyt hän kuitenkin toivoi vaihtelua, eikä minullakaan ole mitään erityisempää sitä vastaan. Niinpä vaihdoimme tehtävät joksikin aikaa päikseen. Mutta kun kesä tulee ja lämmintä, haluan kyllä tiskaamisen takaisin itselleni. Kesällä sen voi tehdä ulkona jalkakäytävällä, kuten oheisessa kuvassa, ja silloin se on jo lähes kivaa. Pyykkäämisen järjestäminen kadunvarteen taitaisi olla aavistuksen hankalampaa.

