Ei profeetta omalla maallaan - 28.7.08
Eilisessä messussa Agricolan kirkossa oli oikein kesäinen tunnelma ainakin siinä mielessä, että kaikki tuntuivat olevan kesälomalla. Kukaan ei muistanut kertoa synnintunnustuksen numeroa, pari virttä veisattiin eri järjestyksessä kuin ne oli taululle merkitty ja pappi luki evankeliumitekstin kahteen kertaan. Messun jälkeen kuulin vielä sivusta, kun joku morsiuspari (tai lähinnä morsian) tiuski papille siitä, että heidän kuulutuksensa oli jätetty lukematta.
Kuinka käytät talenttisi? - 22.7.08
Viime sunnuntain messussa evankeliumitekstinä oli hankalankuuloinen vertaus isännästä, joka maasta poistuessaan uskoi palvelijoilleen eri määriä rahaa hoidettavakseen (Matt. 25:14-30). Viisi talenttia saanut sijoitti ne, ja hankki toiset viisi lisää, ja kaksi talenttia saanut teki vastaavan tempun. Mutta yhden talentin saanut hautasi rahan maahan ja palautti isännän palatessa tälle vain omansa. Isäntä suuttui:
Jokaiselle, jolla on, annetaan, ja hän on saava yltäkyllin, mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin mitä hänellä on. Heittäkää tuo kelvoton palvelija ulos pimeyteen. Siellä itketään ja kiristellään hampaita.
Kyytiin hyppäämisestä - 26.5.08
Eilen oli toinen sunnuntai helluntaista ja kirkkovuoden teemana oli “Katoavat ja katoamattomat aarteet”. Olin vaimon ja erään kaverimme kanssa Lähetyskirkossa, jossa oli kevään viimeinen messu ennen kesätaukoa. Saarna- ja liturgiavuorossa oli pastori Heikki Hilvo.
Päivän evankeliumiteksti oli Luukkaan evankeliumista (Luuk. 12: 13–21). Siinä Jeesus sanoo: “Karttakaa tarkoin kaikenlaista ahneutta. Ei kukaan voi rakentaa elämäänsä omaisuuden varaan, vaikka sitä olisi kuinka paljon tahansa.”
Pyhä kolmiyhteisyys - 19.5.08
Aloitan tällä kirjoituksella saarnabloggaamisen. Ihan jokasunnuntainen tapa tästä tuskin tulee, kun ei joka viikko tule käytyä kirkossakaan, ja aina ei saarnasta jää mitään mieleen. Mutta silloin jos jotain jää, kirjoitan siitä tänne (vaikka sitten ehtisi mennä maanantain puolelle, kuten nyt aloituskerralla).
Eilen oli Pyhän Kolminaisuuden päivä, ja kävin messussa Johanneksenkirkossa. Liturgian ja saarnan hoiti Johanneksen kappalainen Ermo Äikää.
Raamattu tiivistettynä - 7.4.08
Anglikaanipastori Michael Hinton tiivisti Raamatun muutama vuosi sitten 50 lyhyeen lukuun. Nyt se on käännetty myös suomeksi ja julkaistu Suomen Lähetysseuran kustantamana. Minäkään kun en ole ikinä saanut koko suurta kirjaa luettua, niin tällainen lyhyt versio on oikein tervetullut. Kirjan nimi on Raamattu 100 minuutissa, mutta vähän kauemmin minulta meni, kun luin sen bussimatkalla Mikkeliin.



