Aiheita » rakennukset

Liehtalanniemen museotila

Niko Lipsanen — Tue, 09 Dec 2008 05:23:03 +0000

Jatketaan kesäisillä aiheilla ja laitetaan tänne 16 valokuvaa Liehtalanniemen museotilalta Puumalasta. Kävin siellä viime elokuussa vaimoni ja naapurin tytön kanssa (sieltä oli blogissa aiemmin jo lammasvideo).

Museo sijaitsee lossimatkan päässä Niinisaaressa noin 14 kilometrin matkan päässä Puumalan kirkonkylältä. Se jäi valtiolle, kun tilan isäntä Jalmari Reponen eli Jallu kuoli vuonna 1976. Koska tila oli tuolloin yhä kymmenien vuosien takaisessa asussa, osti Puumalan kunta sen museoksi.

Liehtalanniemi onkin hyvä paikka käydä katsomassa, kuinka savolaiset asuivat Saimaan rannoilla noin sata vuotta sitten. Jos hyvä tuuri käy, voi päästä myös rapsuttamaan lampaita. Museo on auki kesäisin. Olin käynyt siellä kerran aikaisemminkin, mutta siitä on aikaa jo parikymmentä vuotta.

Polku museotilalle kulkee aidanviertä pitkin (loppujen kuvien kuvatekstit näet viemällä hiiren kunkin kuvakkeen päälle).

Otin kuvat 5.8.2008 (kuvien lisenssi).

Lisää samantapaisia kirjoituksia tästä blogista:

Virka Galleria korvasi Jugendsalin

Niko Lipsanen — Sat, 08 Nov 2008 04:54:20 +0000

Eilen olivat uuden Virka Infon ja Virka Gallerian avajaiset Helsingin kaupungintalolla, ja kävin minäkin siellä kakkukahveilla. Uudet tilat olivat ihan hienot ja tila tuntui väljemmältä kuin Jugendsalissa. Ei se yhtä hieno ole, eikä niin modernina tunnu sopivan vanhaan rakennukseen. Mutta kaupungin tiedotuspisteeksi se sopii oikein hyvin. Häiritsevintä uudessa tilassa on sen valkoinen kliinisyys ja matala katto.

Vaikka Jugendsali onkin Virka Galleriaa tunnelmallisempi ja viihtyisämpi tila, niin kokonaisuutena muutto kaupungintalon aulaan on mielestäni myönteinen muutos. En ole kovin monta kertaa aulassa aikaisemmin käynyt, mutta mikäli oikein muistan, oli se aikalailla vajaakäytössä. On vain hyvä, että tila nyt hyödynnetään. Jugendsalikin säilyy jatkossa kaupunkilaisten ja matkailijoiden käytössä kahvilana. Onkin jotakuinkin aina voitto kaupunkikulttuurille, kun kaupungin virkamiestoiminta vetäytyy jostakin vanhasta arvorakennuksesta ja yksityinen yritteliäisyys astuu tilalle.

Uuden tilan nimi vähän ihmetyttää. Kaupungin sivuilla kerrotaan, että nimellä on pyritty itseironiaan “ja antamaan virastoasioinnille myönteinen ja asukaslähtöinen merkitys.” Kuuluuko siihen sitten myös se, ettei suomen kielen kirjoitussäännöistä tarvitse välittää? Vai millä tavalla Virkainfo ja Virkagalleria olisivat olleet huonompia nimityksiä? Tai no, Virkainfo tietysti kuulostaisi lähinnä rekrytointitoimistolta. Mutta eihän se vanhakaan tiedotuspiste ollut nimeltään “Jugend Sali”.

Miksi ylipäänsä tarvitaan kaksi eri nimeä? Eikö riittäisi, että uutta tilaa kutsuttaisiin yksinkertaisesti Virkagalleriaksi? Siellä sitten sijaitsisi kaupungin tiedotuspiste, jolla ei aikaisemminkaan ollut mitään sen kummempaa erillistä nimeä. Ei ole mitään mieltä hämmentää kaupunkilaisia antamalla yhdelle paikalle kaksi nimeä ja vielä kirjoittaa ne molemmat väärin.

Virka Info ja Galleria ovat auki maanantaista perjantaihin klo 9–19 ja viikonloppuisin klo 11–17. Tarjolla on Helsinki-tietoa niin kaupunkilaisille kuin vierailijoillekin, ~~yleisöpäätteitä~~ asiakastietokoneita, wlan-yhteys ja näyttelyitä. Avajaisnäyttelyssä esitellään Hotelli Seurahuoneen eli nykyisen kaupungintalon historiaa.

Otin kuvan Virka Gallerian avajaisissa 7.11.2008 (kuvan lisenssi).

Lisää samantapaisia kirjoituksia tästä blogista:

Hajanaisia huomioita Hervannasta

Niko Lipsanen — Wed, 24 Sep 2008 14:51:20 +0000

Kuten aiemmin kerroin, oli Tampere minulle pitkään valkoinen läikkä Suomen kartalla. Sitäkin eksoottisempi kolkka minulle oli Hervannan lähiö, jossa pääsin käymään ensimmäistä kertaa reilu kuukausi sitten.

Jos pidän Helsingin Ruoholahtea lähiömäisenä, niin myönnettäköön kuitenkin, että kyllä se Hervantaan verrattuna on aika kantakaupunkia. Hervanta lienee suomalaisen lähiön arkkityyppi. Tätä puhtaammin ajatusta ei varmaankaan ole toteutettu missään.

Jos katsotaan asiaa historiallisesta näkökulmasta, niin Hervanta pitäisi varmasti suojella. Tulevienkin sukupolvien olisi päästävä näkemään, millaista kaupunkisuunnittelua Suomessa harjoitettiin 1970-luvulla; ja ottaa opikseen.

Hervantaa rakennetaan edelleen. Ainakin alueen pohjoisreunalla näkyi uusia rakennuksia. Uusia rakennuksia voisi kuitenkin sijoittaa enemmän alueen sisälle. Metsäplänttejä ei välttämättä tarvitsisi rakentaa, mutta valtavat parkkipaikkakentät ovat ankeuden huipentumia. Muutama jonkin verran Hervannan yleistä rakennuskantaa matalampi talo näille kentille kadunsuuntaisesti sijoitettuna toisi hieman lisää tiiviyttä, mitä alue kaipaa. Samalla Hervantaankin voitaisiin saada vähän katumiljöötä ja ehkä joitakin kivijalkaliiketilojakin (vaikka sitten baareja, jos ei muu menesty).

Vaikka Hervannassa on korkeita taloja, ei alue kokonaisuutena vaikuta kovin tehokkaalta. Tiivistämällä alueelle saisi enemmän asukkaita, mikä parantaisi palvelutasoa. Alueen kasvaminen reunoilta ei ole yhtä toivottavaa. Reunoilla asutaan kaukana Hervannan keskustasta, ja kauppaan mennään autolla eikä jalan.

Hervannassa on paljon esimerkkejä tehottomuudesta myös siinä mielessä, että talojen välissä on paljon pelkkää hukkatilaakin erilaisten viherkaistaleiden muodossa. Keskellä menee tie, sen reunoilla on kaistaleet nurmikkoa ja niiden takana talot. Nurmikot ovat täysin hukkatilaa, sillä ei niillä kukaan oleile. Metsikköjä ja puistoja Hervannassa on ihan tarpeeksi. Mutta hankala niitä on täydennysrakentaakaan, sillä ei kenenkään ikkunan eteen voi uutta taloa rakentaa.

Mutta millään rakentamisella ei tietysti ratkaista Hervannan perusongelmaa eli sitä, että se on niin syrjässä. Mistä ihmeestä on keksitty kutsua Hervannan tapaisia alueita “lähiöiksi”? Takana on varmaan samanlainen kiero logiikka kuin Grönlannin nimeämisessä “vihreäksi maaksi”. Eihän sieltä kovin kauan bussilla keskustaan kulje, mutta kuitenkin. Ehkä pikaraitiotie, jos sellainen joskus Hervantaan tulee, parantaisi vähän tilannetta.

Minulla ei valitettavasti ollut aikaa kierrellä Hervannassa kuin muutama tunti. Mutta käyn siellä varmaan joskus uudestaankin, joten ehkä kirjoitan alueesta näiden hajanaisten huomioiden lisäksi jotain jäsennellympääkin.

Kuvassa on hervantalainen parkkipaikka illan jo hämärtyessä. Otin kuvan 19.8.2008 (kuvan lisenssi).

Lisää samantapaisia kirjoituksia tästä blogista:

Eiranranta vs. Ruoholahti

Niko Lipsanen — Tue, 16 Sep 2008 05:29:54 +0000

Eiranrannan uusi kaupunginosa on noussut ihan tähän kotini viereen. Pahimmat pelkoni eivät käyneet toteen, vaan monessa suhteessa alue on suorastaan siedettävä. Toki on paljon asioita, jotka näin kaupunkimaantieteilijän silmin katsottuna olisivat voineet olla paremminkin, mutta toisaalta olin varautunut paljon pahempaankin.

Vaikka lähtökohdat ovatkin varsin erilaisia, niin minusta on mielenkiintoista verrata Eiranrannan toteutusta toiseen uudehkoon alueeseen täällä Etelä-Helsingissä, Ruoholahteen.

Eiranranta on rakennettu tiiviimmin kuin Ruoholahti. Mielenkiintoista sikäli, että keskusteluissa tiiviyttä tunnutaan pidettävän suorastaan slummiutumisena. Jos vertaa asuntojen neliöhintoja Eiranrannassa ja Ruoholahdessa, niin tälle ei näyttäisi olevan perusteita. Neliöstä tiivistä Eiranrantaa maksetaan huomattavasti enemmän kuin neliöstä väljästi rakennettua Ruoholahtea, vaikka molemmat ovat meren rannalla ja Helsingin kantakaupungin kupeessa.

Ruoholahti on kuitenkin monessa suhteessa lähiö. Maanpäällinen pysäköinti on yksi keskeinen syy; suuri osa Ruoholahden väljyydestä menee autojen parkkipaikoiksi. Pysäköintiä on sijoitettu muun muassa leveiden pysäköintikatujen varrelle, jotka hajauttavat kaupunkirakennetta tuomatta kuitenkaan lisää viihtyisyyttä. Eiranrannassa pysäköinti on kannen alla, poissa silmistä. Kansirakenne on kuitenkin toteutettu varsin tyylikkäästi, eikä kannen päällä ole samalla lailla ankean näköistä kuin vaikka Merihaassa.

Eiranrannassa rakennusten väliin jää mittakaavaltaan kävelijää miellyttäviä pieniä kujia ja aukioita. Esimerkiksi Piritanaukio vaikuttaa lupaavalta, vaikka vielä vähän kesken onkin. Sellaista miljöötä ei saada aikaan ympäristössä, joka autojen tai jonkin muun syyn takia rakennetaan liian väljästi.

Eiranrannassa rumat elementtisaumat on peitetty valejulkisivuin. Ruoholahdessa ne ovat näkyvissä, mikä tekee alueesta halvan näköisen. Pisteenä i:n päälle kadunnimet on Ruoholahdessa kirjoitettu lähiöfontilla. Tosin paikoin, ainakin Selkämerenkadun varrella, on käytetty samaa kantakaupunkifonttia millä kadunnimet on Eiranrannassakin kirjoitettu.

Ruoholahdessa kantakaupungista muistuttaa selkeä ruutukaava. Se tosin näkyy paremmin kartalla kuin paikanpäällä. Umpikortteleita ei ole Eiranrannassakaan, vaan kaavoituksella on pyritetty jäljittelemään viereisen Eiran vapaampaa rakennusten sijoittelua. Mielleyhtymää Eiraan ei kuitenkaan synny, koska mittakaava on niin erilainen. Silti lähiömäiseltä tunnelmalta vältytään, koska talot ovat riittävän lähellä toisiaan.

Siinä Ruoholahti kuitenkin kerää plussat, että sinne tulee raitiovaunu. Eiranrantaan sellaista ei tule, ja parin korttelin päässä päätepysäkkiään pitävä linja 1A:kaan ei kulje kuin ruuhka-aikoina. Tosin Ruoholahdestakin kuljetaan keskustaan lähiömäisesti metrolla, sillä linja 8 menee Töölön suuntaan.

Ruoholahti on kooltaan huomattavasti suurempi ja siellä on kaupallisia palveluita aivan toisella tavalla kuin Eiranrantaan voi ikinä tulla. Eiranrannassa liiketiloja on lähinnä rantakadun varrella; saa nähdä, mitä niihin tulee. Alueen sisällä aukioiden varrelle ei ole varattu liiketilaa (tai en tiedä, mitä Piritanaukiolle tulee sitten, kun siitä työmaatoimisto lähtee). Mutta tuskinpa ne kovin paljon kaupallista toimintaa houkuttelevat, sillä miellyttävästä mittakaavastaan huolimatta aukiot eivät ole kenenkään muiden kuin eiranrantalaisten omilla reiteillä. Eiranranta onkin turhan paljon oma erillinen kokonaisuutensa, joka ei juuri kytkeydy ympäröiviin alueisiin.

Yhteenvetona: Ruoholahti on toteutettu liian lähiömäisesti, vaikka se sijaintinsa puolesta voisi olla osa kantakaupunkia. Eiranranta taas on loppujen lopuksi toteutettu varsin onnistuneesti, vaikka sekin voisi paremmin kytkeytyä ympäröiviin alueisiin. Molempien lähiseuduilla rakentaminen jatkuu, ja saattaa tulevaisuudessa muuttaa alueen luonnetta. Ruoholahden viereen tulee uusi Jätkäsaaren kaupunginosa. Eiranrannan takana olevan Hernesaaren tulevaisuutta vasta hahmotellaan.

Kuvassa kantakaupunkifontilla kirjoitettu “Vadstenankuja Vadstenagränden” Eiranrannasta ja lähiöfontilla toteutettu “Itämerenkatu Östersjögatan” Ruoholahdesta (kuvan lisenssi).

Lisää samantapaisia kirjoituksia tästä blogista:

Yrjönkadun uimahallissa on tunnelmaa

Niko Lipsanen — Wed, 03 Sep 2008 06:33:18 +0000

Yrjönkadun uimahalli avasi taas ovensa kesätauon jälkeen. Samalla siellä juhlittiin hallin 80-vuotissynttäreitä. Halli on Suomen ensimmäinen julkiseen käyttöön tarkoitettu uimahalli ja edelleenkin varmasti upein.

Varsinainen syntymäpäivä hallilla oli jo 4. kesäkuuta, mutta silloin se oli vielä kesätauolla. Vuosien kunniaksi kaupunki oli kuitenkin järjestänyt halliin avoimet ovien päivät. Eilen tiistaina ovet olivat avoinna miehille ja tänään keskiviikkona naisille. Minäkin olin eilen paikalla.

Pelkäsin, että hallissa olisi ollut ilmaispäivän takia tungosta, mutta ei siellä juuri sen enempää ollut asiakkaita kuin yleensäkään. Varsin väljää siis oli. Uimahousuissa uivia oli kuitenkin tavallista enemmän. Yrjönkadullahan tavataan uida nakusillaan, mutta nykyisin uimapuvutkin ovat sallittuja.

Synttäreiden kunniaksi tarjolla oli kahvia ja kääretorttua. Myös toisen kerroksen kalliimmalle puolelle, jossa en ollut ennen käynyt, pääsi tutustumaan. Puulämmitteinen sauna tosin oli poissa käytöstä. Ohjelmassa oli myös ohjattua vesijumppaa, joten tulipa kokeiltua ensimmäistä kertaa sitäkin. Ihan hauskaa se oli, mutta tuskin siitä säännöllisempää harrastusta itselleni otan.

Uimahalli oli alunperin yksitysomituksessa, ja siirtyi kaupungille vuonna 1967. Sitä en tiedä, mikä taho hallin alunperin omisti, mutta eipä olekaan kaupungin itse rakennuttamat hallit yhtä hienoja. Ankeissa laatikkohalleissa ei ole ollenkaan samanlaista kylpylämäistä tunnelmaa.

Tunnelmaan vaikuttanee myös se, että ainakaan miesten vuoroilla hallissa ei yleensä ole juurikaan lapsia. Ei siis tarvitse kuunnella huutamista ja kirkumista, vaan voi vain rauhassa uida ja rentoutua.

Kuvassa on Yrjönkadun uimahallin sisäänkäynti. Sisällä hallissa valokuvaus on varsin ymmärrettävistä syistä kielletty. Otin kuvan eilen 2.9.2008 (kuvan lisenssi).

Lisää samantapaisia kirjoituksia tästä blogista:

Kalevan kirkko, Tampere

Niko Lipsanen — Fri, 29 Aug 2008 09:25:13 +0000

Tampere oli minulle pitkään valkoinen läntti kartalla, sillä aikaisemmilta kotikulmiltani Mikkelistä katsottuna se sijaitsee toivottoman syrjässä ja hankalasti Päijänteen takana. Ensimmäinen varsinainen vierailuni kaupunkiin tapahtui vasta kymmenisen vuotta sitten, kun siellä järjestettiin Maantieteen päivät. Aivan viime vuosina Tampereella on tullut vierailtua vähän useammin, kun on tamperelaisen kanssa tullut mentyä naimisiinkin.

Viimeisin vierailuni kaupunkiin oli viime viikolla. Silloin kävin muun muassa ensimmäistä kertaa katsomassa, miltä Kalevan kirkko näyttää sisältä.

Kyseinen Reima ja Raili Pietilän suunnittelema kirkko ei varsinaisesti ole mikään maiseman komistus. Itse asiassa se on suorastaan ruma. Minulla ei siten ollut suuria odotuksia sen sisätiloistakaan. Kirkkosali kuitenkin yllätti myönteisesti. Korkeana tilana se on suorastaan katedraalimainen ja salin viuhkamainen muoto on myös aika jännä. Korkeat urut salin reunustalla lisäävät kokonaisuuteen oman pikantin yksityiskohtansa. Avara sali vaikuttaa myös varsin toimivalta sitä varsinaista käyttötarkoitusta eli jumalanpalvelusta ajatellen.

Kirkossa oli jaossa esite, jossa kerrottiin rakennuksen olevan ilmasta katsoen kalan muotoinen. Samankaltaista ideaa Pietilät ovat toteuttaneet sittemmin myös Tampereen kirjaston yhteydessä (se on metson muotoinen). Kala on toki kristillinen symboli, mutta muotoleikittely ei silti avaudu minulle. On kuitenkin huomattavasti tärkeämpää, miltä rakennus näyttää maantasosta kuin lentokoneesta katsottuna, ja kadunkulkijalle Pietilöiden kirkkorakennus ei todellakaan näytä parhaita puoliaan.

Vaimoani Maria kirkon sisätilojen betonipinnat häiritsivät. En itsekään pidä harmaata betonia minään erityisen kauniina materiaalina, mutta Kalevan kirkkosaliin se sopii mielestäni vallan mainiosti. Minua taas häiritsi ulkoseinien kaakelimainen tiilipäällyste, mikä taas Marin mielestä on ihan kelvollinen. Esteettiset näkemyksemme eivät tunnu useinkaan käyvän yhteen.

Poistuessani kirkosta huomasin eteisessä taulun, joka muistuttaa siitä, mitä varten kirkko on sillekin paikalle rakennettu: “Kirkko ei ole museo eikä vain nähtävyys, vaan Herranhuone ja seurakunnan koti. Hiljentykööt täällä sydämenne rukoukseen!” Niinhän sen pitäisi mennä.

Kalevan kirkosta on kirjoitettu myös varsin kattava artikkeli Wikipediaan.

Oheisen kuvan Kalevan kirkon kirkkosalista otin 19.8.2008 (kuvan lisenssi).

Lisää samantapaisia kirjoituksia tästä blogista:

Katonkorjaajien taukohuoneet

Niko Lipsanen — Wed, 27 Aug 2008 03:12:56 +0000

Kävimme vaimoni kanssa Herttoniemessä nääläpuolen ja tämän vaimon luona kylässä. Heidän keittiönsä ikkunasta katsottuna tien vastakkaisella puolella näkyy kerrostaloja, joiden katoilla on kummallisia pömpeleitä. Näälä kertoi, että niitä ovat muutkin kummastelleet, mutta yhteisymmärrykseen niiden tarkoituksesta ei ainakaan vielä olla päästy.

Pömpeleiden ikkunattomassa osassa on todennäköisesti hissin konehuone. Mystisempää kuitenkin on, mihin tarkoitukseen ikkunallinen terassimainen osa on tehty. Yksi mahdollisuus on, että se on siinä vain valon tuomiseksi porraskäytävään. Mutta miksi sitten pömpeleiden katto on umpinainen (näkyy paremmin toisessa kuvassa)? Luulisi siihen tarkoitukseen yksinkertaisen kattoikkunan sopivan paremmin.

Minä ehdotin, että ne ovat katonkorjaajien taukotiloja, mutta tämä tulkinta ei saanut suuremmin kannatusta. Sitä mahdollisuutta kuitenkin tukee se havainto, että ihmisiä pömpeleiden sisällä ei olla havaittu. Eipä tietenkään, sillä eihän kattoja kovin usein korjailla.

Pömpeleiden käyttämättömyys sulkee pois myös sen mahdollisuuden, että kyseessä olisi saunaosastoon liittyvä terassirakennelma. Siihen tarkoitukseen nuo kyllä voisivat olla aika upeita.

Koska ratkaisua asiaan ei ole löytynyt, pyydän apua blogin lukijoilta. Olisiko sinulla tietoa tai hyvä arvaus siitä, mitä tarkoitusta nuo pömpelit talojen katoilla palvelevat?

Otin pömpelikuvat lauantaina 23.8.2008 (kuvien lisenssi).

Lisää samantapaisia kirjoituksia tästä blogista:

Jos Disney Worldissa olisi moskeija

Niko Lipsanen — Sun, 27 Jul 2008 01:05:09 +0000

Tatarstanin tasavallan pääkaupungin Kazanin ehkä näkyvin maamerkki on Qol-Şärif-moskeija (useita eri kirjoitusasuja esiintyy). Olenko minä ainoa, jonka mielestä yhdennäköisyys Disney Worldin Tuhkimonlinnaan on ilmeinen (pienellä googletuksella löytyi vastauskin: en ole). Ehkä aika vielä patinoi moskeijaa, mutta aika keinotekoisen kiiltelevältä se Kazanin Kremlin vanhojen rakennusten keskellä tuntui. Tosin oli ne ympäröivätkin talot aika hienoiksi laitettu.

Tatarstan on ainoa muslimimaa, jossa olen käynyt, ja kuvan moskeija on ainoa, jossa olen käynyt sisällä. Sisällä ei saanut ottaa valokuvia, mutta samanlaista sinivalkoista ja uudenkiiltelevää sielläkin oli. Meitä vääräuskoisia ei päästetty varsinaiselle rukousalueelle, mutta parvelta saimme katsella. Yksi rukoilija siellä silloin näkyi uskontoaan harjoittamassa. Mutta ehkä ei ollut rukousaika. Sen sijaan eräs uskonoppinut rukoili kyllä minun ja ystäväni puolesta. Minut hän kättelikin, mutta ei naispuolista matkakumppaniani.

Kazanissa on paljon muitakin moskeijoita, ja tataari-isäntämme mukaan varsinainen uskonnollinen elämä keskittyy niihin. Qol-Şärif-moskeija on rakennettu muutama vuosi sitten Kazanin Kremliin paikalle, jossa on sijainnut samanniminen moskeija aikaisemminkin. Venäläiset purkivat sen vuonna 1552 Iivana Julman kukistettua Kazanin kaanikunnan. Uuden moskeijan rakentamiseen saatiin varoja etenkin Saudi-Arabiasta ja Arabiemiraateista, ja se on kuulemma Euroopan suurin. Moskeijassa sijaitsee myös mielenkiintoinen islam-museo, jossa kerrotaan islamin ohella tataarien historiasta.

Kazanin Kreml on Unescon maailmanperintökohde ja valittiin jokin aika sitten Venäjän suurimmaksi ihmeeksi. Onhan se ihan hieno kohde, mutta olisi kyllä luullut suurelta Venäjän-maalta ihmeellisempiäkin asioita löytyvän. Viipurin linna pääsi samassa matkailulehden järjestämässä äänestyksessä kuudenneksi.

Oheisen kuvan moskeijasta otin viime kesän Venäjän-matkallani 12.6.2007.

Lisää samantapaisia kirjoituksia tästä blogista:

Borovskin seinämaalaukset

Niko Lipsanen — Sun, 15 Jun 2008 00:05:24 +0000

Borovsk on pieni kaupunki Kalugan oblastin pohjoisosassa Venäjällä. Moskovaan on sieltä matkaa reilut sata kilometriä. Kaupunki on tunnettu paitsi sen lähellä sijaitsevasta vanhasta Pafnutjevin (Pyhä Pafnutius) luostarista myös siitä, että sen rakennuksissa on runsaasti seinämaalauksia.

Borovsk on ollut olemassa jo kauan, sillä siitä on historiallisia mainintoja jo 1200-luvulta. Seinämaalaukset ovat kuitenkin huomattavasti uudempaa tekoa. Wikipedia-tietojen mukaan ne ovat jonkun paikallisen harrastelijataiteilijan tuotoksia.

Monet seinämaalauksista kuvaavat ilmeisesti joitakin historiallisia tapahtumia tai henkilöitä, osa on maisemakuvia. Jotkut ovat hauskoja, kuten yllä näkyvät ikkunat ihmisineen. Ainakin yksi autokorjaamo oli myös maalauttanut seinäänsä oman mainoksensa. Muitakin modernimpiakin aiheita on joukossa.

Vaikuttaa siltä, että kaupunki on saanut maalausten ansiosta ihan kivasti huomiota. Voisiko tässä olla hyvä idea myös jollekin suomalaiselle kaupungille kohottaa imagoaan? Borovsk tosin on muutenkin hieno ja idyllinen vanha pieni kaupunki. Sinne kannattaisi mennä käymään ilman noita maalauksiakin. Mutta ovat nuo maalaukset ainakin minun mielestäni paljon hienompia kuin parhaatkaan graffitit, vaikka niistäkin jotkut toki sopivat kohtuullisen kivasti lähiösiltojen alle.

Ottamiani valokuvia seinämaalauksista on Borovsk-kuvasivuillani. En ole ainoa, joka niitä on kuvaillut. English Russia -sivustolla kuvia on enemmänkin, ja borovsk-tägillä niitä löytää myös Flickristä. Artborovsk.ru-sivuilla taas on maalauksia, joissa kuvataan Borovskin kaupunkia.

Borovskissa voi Moskovasta käsin käydä kätevästi juna-bussi-yhdistelmällä. Kiovan suunnan asemalta pääsee paikallisjunalla (elektrishka) Balabanovoon, jossa sijaitsee lähin rautatieasema. Sieltä kun seuraa pääkatua vähän matkaa oikealle, löytää bussiaseman. Matka Borovskiin ei ole kuin kymmenisen kilometriä, ja busseja luulisi lähtevän ainakin aina junan tullessa, todennäköisesti useamminkin.

Lisää samantapaisia kirjoituksia tästä blogista:

Maantieteilijä kiipesi vesitorniin

Niko Lipsanen — Sat, 24 May 2008 12:39:49 +0000

Olen lähes joka vuosi tavannut käydä Helsingin Maailma kylässä tai Mahdollisuuksien tori -tapahtumassa. Tänä vuonna tapahtumalle oli kuitenkin kova kilpailija. Lauttasaaren vesitorni täyttää 50 vuotta, ja sen kunniaksi Helsingin Vesi oli järjestänyt tänään mahdollisuuden päästä tutustumaan torniin ja sen päältä avautuviin maisemiin. Kaupunkimaantieteilijä valitsi tietysti tornin.

Tornin huipulta avautuivat komeat maisemat joka suuntaan, kuten odottaa saattaa. Ja koska sääkin oli kaunis, oli tilaisuus mitä paras valokuvien ottamiseen. Sainkin kivasti lisää kuvia Helsinki-kokoelmaani (jossa niitä jokunen kymmenen tuhatta on jo valmiiksikin).

Maailma kylässä jatkuu vielä huomenna, joten voi olla, että sielläkin tulee käytyä. Tai sitten ei, sillä messuun pitää ainakin ehtiä. Tällä kertaa menemme todennäköisesti Lähetyskirkkoon, jossa on kevään viimeinen messu klo 14.

Kuvassa maisemia Lauttasaaren vesitornista koilliseen päin. Kuvan otin tänään 24.5.2008.

Lisää samantapaisia kirjoituksia tästä blogista:

Karibi-intiaanit ja Kolumbus

Niko Lipsanen — Wed, 09 Apr 2008 06:20:57 +0000

Salybian katolisen kirkon päätymaalaus Dominican Karibiterritoriossa hämmästytti minua jo ensimmäisellä Dominican-matkallani reilut 14 vuotta sitten. Muraaliin on kuvattu Kolumbuksen toisen matkan laivasto ja eurooppalaisten kohtaaminen karibi-intiaanien kanssa. Kun tietää, mikä tuho eurooppalaisten tulosta alueen alkuperäiskansoille seurasi, aihevalinta on melko hämmästyttävä. Itä-Karibian intiaaneista ei ole jäljellä enää juuri muuta kuin nuo Dominicalla asuvat karibit (tai kalinagot, kuten he jälleen ovat alkaneet itseään kutsua).

Kyseessä on kuitenkin kirkko ja vieläpä katolinen sellainen. Ja kristinusko tuli Dominicallekin eurooppalaisten mukana. Tätä näkökulmaa painotti muun muassa entinen karibipäällikkö Faustulus Frederick, jonka kanssa aiheesta keskustelimme samalla kun pelasimme dominoa ja joimme rommia. Hänkin tosin oli sitä mieltä, että jokin muu aihe olisi silti voinut olla sopivampi.

Frederick on itsekin taidemaalari, ja osallistunut myös kyseisen kirkon koristeluun. Kyseisen muraalin on kuitenkin maalannut dominicalainen historioitsija ja taidemaalari Lennox Honychurch.

Uskonnon läsnäolo Dominicalla on paljon voimakkaampi kuin täällä maallistuneessa Pohjolassa. Uskonnolliset aiheet tulevat keskusteluissa esiin luontevasti ja ihmiset käyvät kirkoissa, niin Karibiterritoriossa kuin muuallakin. Hurrikaanikauden alkaessa kirkoissa rukoillaan, ettei myrsky osuisi Dominicalle (juuri muita valmisteluja köyhällä saarella ei sitten asian eteen tehdäkään). Suurin osa dominicalaisista on katolilaisia, mutta erilaisia pieniä protestanttikirkkojakin löytyy joka kylästä, monesta useampiakin.

Ja uskonnon nimissä intiaanitkin voivat käydä messussa kirkossa, jonka pääoven päällä kuvataan, kuinka kansanmurha saapui heidän keskuuteensa.

Kuvassa Karibiterritorion katolinen kirkko Salybian kylässä Dominicalla. Otin kuvan messun jälkeen adventtisunnuntaina 2.12.2007