Domnik.net : Kotisivut ja blogit : AIHEITA :

rautatiet

Aiheita-blogin kirjoitukset, jotka on merkitty tägillä "rautatiet".

Vanhoja valokuvia Keuruulta - 5.12.09

Keuruu

Laitoin valokuvablogin puolelle sarjan vanhoja valokuvia, jotka olen ottanut Keuruulla. Kuvia on niin Haapamäen asemakylästä, Keuruun ekokylästä kuin Keuruun keskustaajamastakin.

Kuvien vanhuus on suhteellista. Olen ottanut valokuvat huhtikuussa 2003, kun Dodon org-päivät pidettiin mainitussa ekokylässä Keuruulla. Se, miksi ne tuntuvat paljon vanhemmilta kuin vaikkapa kolme kuukautta myöhemmin ottamani Sipoonkorpi-kuvat johtuu siitä, että ne on skannattu paperikuvista.

Skannaus on siis tehty paperivedoksista eikä suoraan negatiiveiltä. Muistaakseni skannasin kuvat jo melko pian niiden ottamisen jälkeen. Sittemmin kuvat olivat päässeet unohtumaan tietokoneelleni (joka sekin on tässä välissä vaihtunut uudempaan).

Nykytaide kuin juna-aikataulu - 28.8.09

Espoon asema

Kokoomuspoliitikko Harry Bogomoloff on käynyt Helsingin juhlaviikoilla kuuntelemassa muun muassa Kalevi Ahon huilukonserttoa eikä ollut erityisen vaikuttunut kuulemastaan. Hänen mielestään kyseessä oli kauhea puolituntinen kakofonia.

En ole Ahon konserttoja kuunnellut. Luotan kuitenkin tässä Bogon arvioon. Todennäköisesti olisin ollut esityksestä jotakuinkin samaa mieltä.

Tätä kirjoittaessani Bogon kirjoitukseen sataa kommentteja. Niissä toistuu vanha tuttu kaava: Katriina Kajannes kertoo jonkun aikalaiskriitikon pitäneen ”Beethovenin sinfoniaa juopuneen musiikkina” ja Antti Liikkasen mielestä Bogon kannattaa Picasson näyttelyyn menemisen sijaan ostaa iltapäivälehti.

Kreikkalainen junalippu - 26.8.09

Junalippu Argos-Korintti

Laatikoita siivotessa löytää kaikenlaisia pieniä muistoja. Kuten nyt vaikkapa kreikkalaisen junalipun syksyltä 2004.

Matkustin kyseisellä lipulla Peloponnesoksella välin Argos–Korintti 1. marraskuuta 2004. Tarkoituksenani oli mennä Nafpliosta Korinttiin bussilla, mutta bussin rahastajalla ei ollut vaihtorahaa eivätkä kolikkoni riittäneet Argosia pidemmälle. Niinpä vietin pari tuntia Argosin kaupungissa ja jatkoin matkaa junalla.

Junalippu oli hauskan vanhanaikainen pieni pahvilappu. Muistan hämärästi saaneeni vastaavan konduktööriltä joskus pienenä jonkinlaisena lasten leikkilippuna, kun en tainnut omaa lippua silloin vielä tarvita. Vai olisiko tuollaisia ollut käytössä pääkaupunkiseudun raideliikenteessä vielä joskus 1970- ja 80-lukujen vaihteessa?

Tarvitsisitko pätkän rautatietä? - 12.9.08

Kuvakaappaus Destian mainoksesta

Googlen AdWords-mainosverkostossa mainostetaan kaikennäköistä tavaraa ja palvelua. Aina välillä sitä kuitenkin yllättyy siitä, mitä sieltä löytää. Esimerkiksi tänään bongasin Blogispotin sivuilta oheisessa kuvakaappauksessa näkyvän mainoksen. Linkkitekstinä oli ”Uusi rata” ja kuvauksessa luki, että ”Destian osaavat ja monipuoliset ratarakentamisen palvelut.” Juu, entinen Tielaitoshan se siellä kauppaa rautateitä.

VR:n lipunmyynti tökkii - 11.9.08

Kuten olen blogissa jo kertonutkin, kävimme elokuun alkupuolella Mikkelissä. Matkassa olivat minun lisäkseni vaimoni Mari, naapurintyttö ja koira. Reissu meni muuten kivasti, mutta VR:n kanssa oli sotkua.

Helsingistä lähtiessä ostimme liput vain noin tunti ennen junan lähtöä. Se ei ollut mikään ongelma, sillä junassa oli tilaa. Minä sain naapurintytön kanssa perhelipun, jolla tyttö pääsi ilmaiseksi. Paikat olivat lemmikkipuolella. Jostain syystä vaimolle myytiin kuitenkin opiskelijalippu eri osastoon. Lemmikkipuolelle ei tullut yhtään matkustajaa meidän lisäksi, joten luulisi sielläkin olleen tilaa. Todennäköisyys sille, että kennel tulee junaan tunnin varoitusajalla lienee pieni. Mutta eipä tuo iso ongelma ollut, sillä oli siellä osastossa tilaa vaimollenikin.

Varsinainen sotku oli kuitenkin edessä vasta paluumatkalla.

Helsingin satamarata - 5.7.08

Satamarata

Helsingin eteläinen satamarata rakennettiin 1800-luvun lopusta. Merisatamasta Katajanokalle johtava osuus purettiin vaiheittain 1970- ja 80-luvuilla. Pari vuotta sitten purettiin myös telakalle johtava sivuraide ja otettiin kiskot pois Merisatamasta. Nyt purkutyöt ovat käynnissä Länsisatamasta Merisatamaan johtavalla osuudella.

Yleisimmät aiheet | kaikki »

RSS RSS feed

Aiheita-blogin uusimmat

Domnik.net   Blogin etusivu   Blogi-info & linkit   Arkisto   RSS-syötteet:  merkinnät & kommentit

Blogi käyttää WordPress-alustaa   Stats   Katso myös:   Kuva-Aiheita   Sivukartta   Tietosuojakäytäntö