ETUSIVU AIHEPIIRIT ARKISTO BLOGIN ESITTELY TILAA!

Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin

AIHEET

ruotsi

Aiheet-blogin artikkelit, jotka on merkitty asiasanalla "ruotsi".

Retkeilyä 100-vuotiaassa Mallan luonnonpuistossa

Kitsiputous, Mallan luonnonpuisto

Mallan luonnonpuisto Käsivarren peukalossa on Suomen vanhin luonnonsuojelualue. Alue suojeltiin sata vuotta sitten vuonna 1916 ja luonnonpuisto siitä tuli vuonna 1938.

Kävin Marin ja kahden ystävämme kanssa vaeltamassa luonnonpuiston poikki viime syksynä. Ottamissani kuvissa Mallan suojelusta on siis kulunut vasta 99 vuotta (ja luonnonpuistostatuksen saamisesta 77 vuotta), joten artikkelin otsikko ei ole aivan tarkka. Se tuskin lie vakavaa. Ruska oli tuolloin aluillaan ja maisemat hienot.

Alkumatkan Kilpisjärven yli Koltaluoktaan teimme Malla-laivalla. Sieltä kävelimme Kolmen valtakunnan rajapyykille. Rajapyykillä ei ollut epäilystä siitä, missä päin on Norja: siellä, missä näkyivät komeimmat vuoret, kuten vaatimattomasti nimetty Paras.

Ruotsalaisen kastemaljan pisarat

Kastemalja, Gamla Uppsala kyrka, Ruotsi

Vanhan Uppsalan kirkossa Ruotsissa on – tai oli ainakin jokunen vuosi sitten – kastemaljassa kulho, josta sai ottaa ”kastepisaran” (dodroppe) mukaansa. En ottanut. Sen verran juttu kuitenkin kummastutti, että otin kuvan.

”Kaste” ei tässä yhteydessä viittaa sääilmiöön, vaan kristilliseen kasteeseen, jossa lapsi tai aikuinen otetaan kirkon jäseneksi. Kastepisarat eivät siten olleet niitä, joita vaikkapa aamukasteessa muodostuu kasvien lehdille, vaan kastemaljassa olleita pallukoita (lasisia kenties?).

Minua jäi mietityttämään, mikä symboliikka tässä pisaratouhussa on taustalla. Kaste toki on kristillinen sakramentti, mutta maljan vierellä ollut saateteksti ei vaikuttanut liittyvän kristinuskoon millään tavalla. Siinä sanottiin, että pisarat on täytetty toivolla ja rakkaudella (joista toki puhutaan Raamatussakin, mutta siihen ei viitata), ja niissä kantaa koko elämänsä mukanaan. Ne kuulemmat käsittävät kokonaisuudessan sen, mitä on olla ihminen.

Pakkoruotsi opettaa kriittisyyttä – ehkä liikaakin

Röda Ulvenin hapansilakkaa

Pakkoruotsi oli ensimmäinen yhteiskunnallinen asia, joka sai minut poliittisesti aktiiviseksi. Yläasteen lopulla ja lukiossa pyörittämämme pakkoruotsia vastustanut yhdistys sai jonkin asteista paikallista huomiota Mikkelissä. Se oli myös sysäys, joka sai minut mukaan puoluepolitiikkaan.

Kun olen lukenut silloisia mielipidekirjoituksiani, olen ilokseni havainnut, ettei niitä tarvitse häpeillä. Ylilyöntejä ei tullut. Masentavaa sen sijaan on huomata, ettei keskustelu ole yli 20 vuodessa edennyt yhtään mihinkään. Aivan samoja asioita käydään läpi nykyisissäkin ruotsin vapaaehtoistamista käsittelevissä keskusteluissa.

Näin jälkikäteen on kuitenkin myönnettävä, että saattoi pakkoruotsista sittenkin yksi hyöty olla. Se ei ollut se, että oppi ruotsia – etenkin, kun en useimpien muiden pakko-opiskelleiden tavoin sitä juurikaan oppinut. Sen sijaan pakkoruotsista vääntämällä oppi aimo annoksen tervettä yhteiskunnallista kriittisyyttä.

Meänkieli: kieli vai suomen murre?

Pajalan kirkko, Ruotsi

Ollakseen oma kielensä meänkieli on suomenkieliselle kovin helposti ymmärrettävää. Jos kuuntelee vaikkapa Jord-yhtyeen kappaleen Oonhän meilä vielä kieli, niin se voisi hyvin olla suomea. Se ei varsinaisesti kuulosta edes kovin murteelliselta.

Meänkielen sanastossa on enemmän lainasanoja (etenkin ruotsista) kuin normisuomessa. Tämäkään ei kuitenkaan ole mitenkään poikkeuksellista – omituisia sanoja on monissa muissakin suomen murteissa.

Kielistatuksessa lieneekin kyse meäläisten identiteetistä, mutta myös Ruotsin kielipolitiikasta. Kun luokitellaan suomen- ja meänkieliset kahdeksi eri vähemmistöksi, saadaan molemmat näyttämään tilastoissa pienemmiltä ja vähäpätöisemmiltä kuin mitä ne yhdessä olisivat.

Hyvää ruotsalaisuuden päivän iltaa!

Fazerin kinuskirulla

En tänään kirjoittanut kipakkaa kirjoitusta pakkoruotsista tai pohtinut suomenruotsalaisten suomalaisuutta tahi ruotsalaisuutta. Sen sijaan mietin, että mikä on parasta (suomen)ruotsalaisuudessa.

Vastausta ei tarvinnut hakea pitkään: tietysti leivokset. Päivän teemaan olisi ehkä parhaiten sopinut jonkin pienen suomenruotsalaisen leipomon luomus, mutta lähi-Alepan valikoima on kovin rajallinen. Siksi oli tyytyminen Fazerin kinuskirullaan. Oikein hyväähän sekin toki on.

Ei suomenruotsalaisissa tai suomenruotsalaisuudessa mitään sen erityisempää vikaa ole. Kaksikielisyys voisi ihan oikeastikin olla rikkaus, jos kumpaakaan kielistä ei yritettäisi pakolla työntää toiskielisten kurkuista alas – mieluummin leivoksia, mutta ei niitäkään pakolla. (Kuvassa on Fazerin Onnen Aamu -kinuskirulla.)

Valokuvia Kalixin ja Keminmaan kirkoista

Kalix ja Keminmaa: keskiaikaiset kivikirkot

Ruotsin ja Suomen pohjoisimmat kivikirkot sijaitsevat Kalixissa ja Keminmaassa. Molemmat paikkakunnat ovat Perämeren rannalla, noin 60 kilometrin päässä toisistaan.

Kalixin, tai siis suomeksi Kainuun tai Alikainuun, kirkko on näistä kahdesta vanhempi. Sen rakentaminen lienee aloitettu jo 1400-luvun alkupuoliskolla. Käyttöön se vihittiin vuonna 1472. Keminmaan keskiaikainen kirkko on 1500-luvulta.

Vierailin molemmissa kirkoissa siskoni kanssa, kun palasimme Lapista etelään elokuun lopulla. Sää suosi meitä, ja pääsimme katsomaan molemmat kirkot kauniissa auringonpaisteessa. Kumpikaan kirkoista ei ollut varsinaisesti auki, mutta Kalixin kirkkoon pääsimme siivoajien siivellä. Keminmaan kirkon sisätiloja pääsimme katsomaan vain ikkunasta kurkkien.

Kuvia Suomen ja Ruotsin Karesuvannoista

Karesuvanto ja Karesuando

Jatketaan vielä tätä Lappi-valokuvien sarjaa. Tällä kertaa olisi vuorossa kuvia Karesuvannon kylästä sekä Suomen että Ruotsin puolelta.

Karesuvanto on vähän isompi kylä kuin edellisessä kuvasarjassa esitelty Maunu. Ruotsin puolella on kirkko, kirjasto ja kauppoja, ja Suomenkin puolella ainakin huoltoasema sekä pari baaria. Ruotsin puolella kylä kuitenkin taitaa nykyään olla huomattavasti eläväisempi.

Karesuvanto on lestadiolaisuuden synnyinseutua. Lars Levi Laestadiuksen pirtti on edelleen paikallaan Ruotsin puolella kylää. Se on nykyisin museo, mutta ainakin infotaulun mukaan sitä käytetään edelleen myös hartaustilaisuuksien järjestämiseen.

Kolme kuvaa Maunun kylästä

Maunu, Enontekiö

Maunu on kylä Enontekiön ja Kiirunan kunnissa Suomen ja Ruotsin rajalla, molemmin puolin Könkämäeno-rajajokea. Mökkeilin sen liepeillä noin viikon viime vuoden kevättalvella, ja otin toki myös valokuvia.

Toisin kuin otsikossa sanotaan, kuvia ei varsinaisesti ole vain kolme, vaan yhteensä 30. Tähän blogimerkintään nostan niistä kuitenkin esille kolme, koska ne ovat mielestäni hauskoja, kuvaavia tai sitten jotenkin omituisia.

Kaikki Maunussa ottamani kuvat on otettu Suomen puolella jokea. Osassa toki näkyy Ruotsiakin. Tässä ensimmäisessä kuvassa ei pitäisi näkyä, mutta jotakin kovin ruotsalaista siinä kuitenkin on.

Entä jos Suomi olisikin novgorodilainen?

Nikolainluostari, Vanha-Laatokka

Yleisradion televisio-ohjelmasarja ”Suomi on ruotsalainen” alkaa otoksella talvisesta kerrostalolähiöstä jossakin Venäjällä. Näkymästä sanotaan: ”Täällä saa kyllä aika hyvän käsityksen siitä, miltä Suomi näyttäisi, jos emme olisi olleet osa Ruotsia, vaan olisimme kuuluneet vuosisatojen ajan Venäjään.”

Toteamus on melkoisen historiaton. Silloin kun Ruotsin valtakunta nykyisen Suomen alueelle levittäytyi, toisena osapuolena ei ollut Venäjä vaan Novgorodin tasavalta. Ruotsi levittäytyi Suomeen lännestä, Novgorod idästä. Ja Novgorod oli aika eri maa kuin nykyinen Venäjä – tai silloinen Ruotsi.

Novgorod oli tosiaan tasavalta. Valitettavasti tiedot sen luonteesta ovat kovin sirpaleisia. Ei se mikään moderni demokratia ollut, mutta aikansa mittapuulla monella tavalla edistyksellinen. Säilyneet tuohikirjeet, joiden joukossa mm. vanhimmat itämerensuomalaisilla kielillä kirjoitetut tekstit, todistavat mm. lukutaidon yleisyydestä ja naisten suhteellisen hyvästä asemasta.

Miksi ruotsinlaivat eivät mene Paldiskin kautta?

Viking Mariellan keula

Kävin viikko sitten taas risteilemässä Ruotsissa (oheinen kuva on vanhempi, ei sentään vielä ollut jäätä meressä). Ahvenanmaan-kierroksen takia aika perillä vain jää kovin niukaksi. Ja vielä niukemmaksi se jää, kun Viking Line säästää polttoainetta ajamalla talviaikaan hitaammin.

Ahvenanmaalla käynti on Helsingin ja Tukholman väliä kulkevien laivojen ohjelmassa vain siksi, että siellä pysähtymällä laivat saavat mahdollisuuden verovapaaseen myyntiin, mitä EU:n sisäisessä liikenteessä ei muutoin olisi. Kauppa ei kuitenkaan käy samaan tahtiin kuin Tallinnan-liikenteessä, sillä matkustajalle verovapaus ei näy halvempina hintoina. Ja verovapauden myötä voimassa ovat myös vanhat rajoitukset litrasta viinaa, kahdesta viiniä ja mitä niitä nyt onkaan.

Entä jos laivat pysähtyisivätkin Maarianhaminan sijaan Paldiskissa? Matkassa siinä ei tosin paljon säästä. En ole ihan varma, mitä reittejä laivat merellä käyttävät, mutta eri vaihtoehtoja tutkailemalla sain Paldiskille etua vain muutamasta kilometristä kymmeniseen. Saaristossa puikkelehtiminen kuitenkin vähenisi, minkä luulisi olevan etu senkin.

Kevättalvi on hienoa aikaa Lapissa

Poro juoksee maantiellä

On talvessa joitakin hyviäkin puolia: Lapin tunturit ovat komeimmillaan, kun niitä peittää valkoinen lumi. Eikä ole hyttysiä! Kevättalvella Lapissa riittää valoa, joten maisemia näkee myös katsella.

Lienee tosin makuasia, onko ruska hienompi kuin talvi. En ole tainnut olla Lapissa ruska-aikaan kuin viimeksi lapsena, joten omakohtaiset muistikuvat ovat siksi hataria. Äänestänkin tällä kertaa kevättalvea.

Kävin siis huhtikuun puolenvälin tienoilla Enontekiöllä, joka sijaitsee Käsivarren Lapissa. Vanhemmillani on siellä mökki, mutta eipä siellä silti ole yli kymmeneen vuoteen tullut käytyä. Matka on sen verran pitkä, eikä siellä asti viitsi vain kääntymässä käydä. Tällä kertaa isä sai kuitenkin houkuteltua minut mukaansa.

Maahanmuuttajalähiö talvella: valokuvia Rinkebystä

Rinkeby, Tukholma

Kuten tässä blogissa olen jo kertonutkin, niin viime aikoina on tullut vierailtua suhteellisen usein Tukholmassa. Viking Linen kanta-asiakastarjouksilla sinne kun pääsee välillä muutamalla eurolla, joskus ilmaiseksikin. Niinpä olemme siskoni kanssa sinne muutaman retken tehneet.

Aiemmin vierailemamme etnografinen museo oli pettymys ainakin minulle, joten tällä kertaa päätimme etsiä sitä aidompaa etnologista kokemusta. Niinpä suuntasimme maahanmuuttajalähiönä tunnettuun Rinkebyn kaupunginosaan Tukholman luoteisosassa.

Kuten odottaa saattoi, niin perillä arki oli talvisen harmaata. Lähiön monet ongelmat eivät pikaisella vierailulla nouse silmille. Pikemminkin Rinkeby näytti tavalliselta ruotsalaiselta lähiöltä, jossa nyt vain on vähän tavallista enemmän maahanmuuttajia (itse asiassa noin yhdeksän kymmenestä asukkaasta on siellä joko ensimmäisen tai toisen polven maahanmuuttajia).

Kiersimme kuitenkin alueella pitäen silmämme auki. Haimme piirteitä, joita monikulttuurinen arki tuo talviseen betonilähiöön.

Suomenruotsalaiset: suomalaisia vai ruotsalaisia?

Svenska Klubben

Suomenruotsalaiset eivät yleensä pidä siitä, jos heitä sanoo ruotsalaisiksi. He korostavat olevansa yhtä suomalaisia kuin muutkin suomalaiset, vaikka ovatkin ruotsinkielisiä.

Iso osa Suomen ruotsinkielisistä äänestää kuitenkin ruotsalaista kansanpuoluetta, jonka nimi taannoin vaihdettiin muotoon ”Suomen ruotsalainen kansanpuolue” (ruotsiksi Svenska folkpartiet i Finland). Puolueessa pidettiin ongelmallisena muun muassa sitä, että heidän poliitikkojaan sanotaan ”ruotsalaisiksi” (HS 6.4.10).

Puolueen logiikkaa on vaikea ymmärtää. Jos he haluavat painottaa olevansa ”suomalainen puolue, jonka työkielenä on ruotsi”, niin miksi puolueen nimessä sitten edelleen on ”ruotsalainen”? Miksi he kuvittelevat, että heidän poliitikkojaan ja kannattajiaan tuon uuden puoluenimen myötä kutsuttaisiin? Ruotsalaisiksi tietenkin – niinhän he itsekin tekevät.

Tukholman etnografinen museo on huijaus

Etnografiska museet, Tukholma

Tukholmassa tulee aina välillä käytyä ihan vain siksi, että laivayhtiön kanta-asiakkaana sinne pääsee aina välillä halvalla tai ilmaiseksikin. Onhan se kuitenkin ihan komea kaupunki, jossa riittää nähtävää, jos on aikaa tutustua.

Laivalla on jaossa Stockholm This Week What’s On Stockholm -lehtinen, josta voi katsoa mitä kaupungissa tapahtuu. Esitteessä kerrottiin muun muassa Etnografisen museon (Etnografiska museet) näyttelyistä, ja olipa siinä jopa tieto, että museoon on vapaa pääsy (Free entrance). Siispä suuntasimme siskon kanssa sinne.

Etnografinen sijaitsee sen verran kaukana Tukholman keskustasta, että ainakaan molempiin suuntiin ei viitsi kävellä, vaikka se mukava tapa liikkua kaupungissa onkin. Keskustasta sinne pääsee bussilla 69, kunhan vain saa jostakin hankittua lipun. Bussissa niitä ei myydä, ja kännykkälippuun olisi pitänyt olla ruotsalainen liittymä.

Serlan vessapaperi pärjäsi ruotsalaistestissä

Serla wc-paperi

Tuli naapurissa käydessä katseltua Ruotsin televisiota. Itsellänihän ei telkkaria ole, ja vaikka olisikin, niin voisi ruotsalaiskanavien katselu jäädä vähälle. Kyläillessä sitä nyt tuli kuitenkin nähtyä. Tällä kertaa ruudusta näkyi jokin ruotsalainen kuluttajaohjelma, jossa vertailussa olivat vessapaperit.

Ensin vedettiin rullat pitkiksi ja katsottiin, mikä papereista ylettää pisimmälle. Ylivoimainen voittaja tässä lajissa oli Serlan paperi.

Sitten laitettiin rullat vaa’alle punnittaviksi ja vertailtiin kilohintoja. Todettiin, että Serla oli myös halvinta.

Kolmannessa testissä mitattiin lujuutta jonkin tekosormen ja vetolujuusmittarin avulla. Osoittautui, että kestävintä papereista oli Serla.

RSS RSS feed

Keskeisimmät aihepiirit

  • Kulttuurit - savolais- ja karibialaisjuttuja, kieliasiaa ym.
  • Kulutus - tavaroita, syömisiä ja ostotottumuksia
  • Kuulumiset - blogin henkilökohtaista-osasto
  • Matkat - matkajuttuja ja reissuvalokuvia
  • Paikat - sijainnilliset merkitystihentymät
  • Uskonto - kristinuskosta, ateisteista, joskus islamistakin
  • Web - blogit, WordPress ja muuta nettijuttua
  • Yhteiskunta - politiikasta ja maailman toimimisesta
  • Ympäristö - valintoja ja ympäristöpähkäilyä

Uusimmat artikkelit