saarnat

Kallio sai uuden kirkkoherran

Kallion seurakunta sai eilen uuden kirkkoherran, kun Teemu Laajasalo vihittiin virkaansa sunnuntain messussa. Olin pari viikkoa aikaisemmin ollut läksiäismessussa Agricolan kirkossa täällä tuomiokirkkoseurakunnan puolella. Kun en ole ennen ollut kirkkoherraksi virkaanasettamista ollut seuraamassa, niin päätin sitten mennä Kallioon sitä katsomaan.

Olihan se komea tapahtuma. Kallion kirkko oli lähes ääriään myöten täynnä. Aikaakin meni. Kun yleensä pari tuntia messun alun jälkeen on jo kirkkokahvitkin juotu, niin nyt silloin päästin vasta jakamaan ehtoollista. Koko messu kesti lähes kolme tuntia.

Vanhan testamentin lukukappale oli Jesajan kirjan 58. luvusta, jossa varoitetaan tekopyhyydestä paastoamisessa. Virkaanastujaissaarnassaan Laajasalo sanoi, että kirkko on oikea tekopyhyyden mestari. En muista sanamuotoja, mutta hän puhui siitä, kuinka tekopyhyyteen on niin helppo sortua. Kallion kirkkoherrana hän lupasi pyrkiä siihen, että seurakunnassa vaikuttaisi aito pyhyys tekopyhyyden sijaan.

Talvinen ulkoilmajumalanpalvelus Raittijärvellä

Raittijärvi on pieni, noin kymmenen talon kylä, Käsivarren Lapissa. Erikoiseksi sen tekee se, ettei kylään johda lainkaan tietä. Tiettömiä kyliä löytyy toki saaristosta, mutta mantereen puolella Raittijärvi on ainutlaatuinen. Matkaa Kilpisjärvelle, joka on lähin suurempi kylä, kertyy yli 30 kilometriä.

Kerran vuodessa Enontekiön seurakunta järjestää Raittijärvellä jumalanpalveluksen. Kirkkoa kylässä ei ole, joten palvelus pidetään ulkona. Tänä vuonna messu järjestettiin ensimmäisenä sunnuntaina pääsiäisen jälkeen 15. huhtikuuta. Kilpissafarit järjesti rekikuljetuksen moottorikelkoilla Kilpisjärveltä Raittijärvelle ja takaisin.

Sää oli suotuisa. Menomatkalla oli kirpeä pakkanen, joka tuntui vielä perillä Raittijärvelläkin. Iltapäiväksi sää kuitenkin lauhtui. Taivaalla oli ohutta pilveä, mutta välillä aurinkokin paistoi.

Vanha kaava vetää väkeä?

Mikael Agricolan kirkon päivämessussa oli eilen varsin mukavasti väkeä. Siellä ei ole tullut nyt kesällä käytyä, joten en tiedä, ovatko messun kävijämäärät pysyvämminkin lisääntyneet. Ehtoollisellakin väkeä riitti kolme lähes täyttä pöydällistä.

Agricolan kirkon klo 12 messussa käytetään vanhaa messukaavaa, josta ainakin itseä pidän huomattavasti enemmän kuin uudesta versiosta. Hyvä, jos se on alkanut vetää väkeä. Joskus aikaisemmin kuulin huhuja, että olisivat aikeissa lopettaa koko vanhan kaavan käytön.

Ehkä Agricola-hanke on tuonut uutta virtaa vanhoihinkin toimintamuotoihin.

Saarnavuorossa oli tällä kertaa aluekappalainen Matti T. Amnell. Saarna pohjautui päivän evankeliumitekstiin (Luuk. 6: 27–31), jossa kehotetaan rakastamaan vihamiehiään.

Ei profeetta omalla maallaan

Eilisessä messussa Agricolan kirkossa oli oikein kesäinen tunnelma ainakin siinä mielessä, että kaikki tuntuivat olevan kesälomalla. Kukaan ei muistanut kertoa synnintunnustuksen numeroa, pari virttä veisattiin eri järjestyksessä kuin ne oli taululle merkitty ja pappi luki evankeliumitekstin kahteen kertaan.

Messun jälkeen kuulin vielä sivusta, kun joku morsiuspari (tai lähinnä morsian) tiuski papille siitä, että heidän kuulutuksensa oli jätetty lukematta.

Mikä siinä onkin, että kun asiat alkavat mennä pieleen, niin usein ne sitten kerääntyvät ja menevät pieleen oikein joukolla?

Osa sekaannuksista saattoi johtua siitä, ettei liturgia- ja saarnavuorossa ollut pastori Tiina Silvo välttämättä ollut kauhean tottunut Agricolassa noudatettavaan vanhaan messukaavaan. Tuo evankeliumipätkä taitaa olla niissä vähän eri kohdissa, ja nyt tuli luettua molempien mukaan. Mutta kertaushan on opintojen äiti. Itse saarna oli kuitenkin varsin mainio.

Kuinka käytät talenttisi?

Viime sunnuntain messussa evankeliumitekstinä oli hankalankuuloinen vertaus isännästä, joka maasta poistuessaan uskoi palvelijoilleen eri määriä rahaa hoidettavakseen (Matt. 25:14-30). Viisi talenttia saanut sijoitti ne, ja hankki toiset viisi lisää, ja kaksi talenttia saanut teki vastaavan tempun. Mutta yhden talentin saanut hautasi rahan maahan ja palautti isännän palatessa tälle vain omansa. Isäntä suuttui:

Jokaiselle, jolla on, annetaan, ja hän on saava yltäkyllin, mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin mitä hänellä on. Heittäkää tuo kelvoton palvelija ulos pimeyteen. Siellä itketään ja kiristellään hampaita.

Tiede, totuus ja elämä

Kävin viime sunnuntaina messussa Mikael Agricolan kirkossa, joka on nykyinen kotikirkkoni ja myös vihkikirkkomme. Tarkoitus oli blogata saarnasta jo aiemmin, mutta hukkasin muistiinpanolappuni. Kun se muutaman päivän päästä löytyi, en enää saanut selvää kuin osittain siitä, mitä olin siihen kirjoittanut. Harmi sinänsä, sillä Agricolan kappalainen Matti T. Amnell piti varsin hyvän saarnan päivän teemasta, joka oli ”Totuus ja harha”.

Amnell sanoi, että tiede on suuri Jumalan antama lahja, jonka avulla ihmiset ovat saaneet selvitettyä monia maailman ongelmia. Toisaalta ihmiset eivät ole juuri muuttuneet, eivätkä pahuus ja synti ole kaikonneet. Tieteen avulla pahuus voi saada entistäkin pahempaa tuhoa aikaan maailmassa. Siksi Jumalan sanan täytyy ohjata tiedettä.