Radio Aalto petti kuuntelijat - 4.9.09
Ilotulituksen SM-kisat olivat tänä vuonna taas tässä ihan kotikulmilla Hernesaaressa. Nelosen ilotulitussivuilla kerrottiin, että ilotulitusta voisi seurata myös radiosta. Radio Aalto lähetti kisoista suoran lähetyksen.
Odotin suurta urheilujuhlan tuntua: asiantuntevia kommentteja, taustatietoa osallistujista, hienojen tulitusten hehkutusta, ilotulitusaiheisia anekdootteja ja paljon muuta. Mitä Radio Aalto tarjosi: lähinnä musiikkia, ja aina välissä kerrottiin seuraava osallistujayritys ja tämän esityksen nimi. Yhden kerran taisi tulla tietoa myös bussi- ja raitiovaunuyhteyksistä.
Mikä pettymys. Olin radiolähetyksen takia päättänyt katsoa tulituksen jalkakäytäväterassiltani. Alemmaksi ammutut tulitteet jäivät telakkahallien taakse, mutta arvelin hyvän radioselostuksen kuitenkin korvaavan puutteet näkymissä.
Aprillipäivä oli ennen toukokuussa - 1.4.09
Tänään vietetään taas aprillipäivää, jolloin itse kukin yrittää huijata ystäviään, sukulaisiaan ja tuntemattomiakin. Ethän mene harhaan?
Aprillipäivän historia ei ole kuitenkaan ole useimmille tuttu. Monet esimerkiksi luulevat, että päivää on kautta aikojen vietetty samaan aikaan huhtikuun ensimmäisenä päivänä. Mutta Suomessakin tähän siirryttiin vasta 30 vuotta sitten, vuonna 1979. Sitä ennen aprillipäivää vietettiin täälläkin kuukautta myöhemmin toukokuun ensimmäisenä.
10 000 päivää - 4.1.09
Mari täytti toissapäivänä kymmenen tuhatta päivää. Yllätimme kaverin kanssa hänet aamuisella kakulla ja ananaksella. Aivan täytenä yllätyksenä merkkipäivä ei tullut, sillä hän tiesi sen olevan tuloillaan. Tarkkaa päivämäärä hän ei kuitenkaan ollut laskenut.
Illaksi järjestimme vielä pienet kymppitonnibileet, joihin lähetimme tekstiviestikutsut vain muutamaa tuntia etukäteen. Kymmenkunta ihmistä ehti silti paikalle, ja saimme aikaiseksi ihan mukavat pippalot.
Vuosaaren satamassa avoimet ovet - 27.11.08
Jätkäsaaren konttisatamassa ehdin käydä vähän ennen kuin se suljettiin. Sataman toiminta on jo siirtynyt Vuosaareen, mutta viralliset avajaiset ovat huomenna perjantaina. Sunnuntaina 30.11. Vuosaaressa on sitten avoimien ovien päivä, tai Suuri satamapäivä, kuten sitä sataman sivuilla mainostetaan.
Ehkä sinne pitäisi mennä katsomaan. Sunnuntaiksi tosin on luvassa melko huonoa säätä. Ei varmaankaan viitsi räntäsateeseen mennä. Toisekseen, tuollaiset koko perheen tapahtumat kasvomaalauksineen ja kengurumeininkeineen (mitä ikinä se sitten onkin) eivät ole niitä kaikkein innostavimpia. Ja jossain välissä pitäisi messuunkin ehtiä.
Valokuvia Ferrareista - 7.11.08
Kortinlukijani on kateissa, enkä saa siirrettyä kuvia kameralta. Mutta laitetaan tänne vähän vanhempia otoksia.
Tässä olisi 16 huhtikuussa 2007 ottamaani Ferrari-kuvaa. Kyseisellä autovalmistajalla oli tuolloin jokin merkkipäivä, ja sen kunniaksi järjestettiin kokoontumisajoja eri maissa. Yksi niistä oli Helsingissä, jossa autot kävivät muun muassa Italian suurlähettilään residenssin edustalla Tehtaankadulla.
Mainittakoon, että en ole erityisemmän kiinnostunut autoista eikä Ferrarillakaan ole minulle mitään erityistä hohtoa. Mutta kun tällainen kuvasarja on tullut otettua, niin laitetaan se nyt blogiin esille.
Onnelliset kaupungit - 18.9.08
Happy Planet -indeksi yhdisti eri maiden ekotehokkuuden niiden asukkaiden onnellisuuteen. Parhaiten pärjäsivät siis ne, jotka tuottivat onnellisuutta pienimmin ympäristörasituksin.
Megapolis 2023 -tapahtumassa kysytään, kuinka sama voitaisiin tehdä kaupungeissa. Millainen olisi onnellinen, mutta samalla myös ympäristön kannalta kestävä, kaupunki? Tapahtuman pääseminaarissa Vanhalla ylioppilastalolla aiheesta keskustellaan asiantuntevien tahojen kanssa. Puhujavieraita on niin Helsingistä kuin muista kaupungeista merten takanakin.


